BBC World -uutispalvelun haastattelussa Jim Rogers varoittaa markkinatilanteesta, mutta sanoo samalla, että rautamalmi, kupari, hopea ja kulta saattavat olla vahvoja nousijoita vuonna 2021. Markkinat ovat siirtymässä Rogersin mukaan ennustamattomaan ja kovan kurssiheilunnan tilaan.
Rogers tunnetaan eteenkin yhdessä George Sorosin kanssa perustamasta Quantum Fund -hedgerastosta ja raaka-ainesijoittamisesta. Hän on myös vapaiden markkinoiden puolestapuhujana. Rogers on kirjoittanut kuusi sijoituskirjaa.
Vuonna 1998 hän perusti Rogers International Commodity Index -hyödykeindeksin. Rogersin mielestä hyödykesijoitukset ovat yksi parhaista sijoitusluokista yli ajan. Hän suosii myös sijoittamista tiettyihin pienempiin Aasian frontier-markkinoihin.
Rogers on koronatilanteen suhteen tällä hetkellä pessimistinen ja näkee monet omaisuuslajit ylihintaisina. Ainoa poikkeus on hyödykkeet.
”Kun katson tilannetta eri puolilla maailmaa, korkosijoitukset ovat varmasti kuplassa, osakkeet ovat joissakin maissa lähes korkeimmillaan, kiinteistöt useissa paikoissa kuplassa. Ainoa omaisuuserä, jonka näen edelleen halpana, on hyödykkeet”, Rogers kertoo.
Kullan hinta on noussut selvästi yli edellisen vuoden 2011 ennätyksen. Silti kultaan kohdistuu nyt Rogersin mukaan laskupaineita. Intiassa on maailman laajin kultamarkkina ja kullan kysyntä on laajaa, koska sitä käytetään paljon koruihin. Nyt ihmiset joutuvat Intiassa pakon edellä myymään kultaa taloustilanteen heikkenemisen vuoksi, Rogers päättelee.
Kulta ja hopea ovat nyt Rogersin kiinnostuksen kohteita.
”Kun tämä korjausliike on ohi, ja kuka tietää milloin se on ohi, ostan lisää kultaa. Erityisesti ostan hopeaa, koska hopean hinta on 50 – 60 prosenttia kaikkien aikojen hintaennätyksen alapuolella”, Rogers kertoo.


Rogersin mielestä osakkeet eivät ole vielä täysimittaisesti kuplassa, vaikkakin hän varoittelee joidenkin teknologiaosakkeiden korkeaa hintaa. Niissä hintakupla on muodostumassa.
Osakkeet saattavat kuitenkin vielä nousta jonkin aikaa, Rogers uskoo. Se johtuu hänen mukaansa siitä, että tuleva presidentti Joe Biden ja hänen joukkonsa haluavat luoda rahaa, haluavat lainata rahaa ja haluavat kuluttaa rahaa.
”Siispä markkinat eri puolilla maailmaa menevät luultavasti ylös. Aasian markkinat kuten Japani, Kiina menevät ylös enemmän, koska ne ovat menneet enemmän alas. Velkakirjat eivät enää nouse”, Rogers ennustaa.
Rogers on varoitellut osakemarkkinoista jo pitempään. Viime huhtikuussa Rogers varoitti, että seuraava myrsky osakemarkkinoilla on väistämätön. Talousromahdus on hänen mukaansa rakennettu kolmesta tekijästä: koronaviruksesta, korkeasta velkatasosta ja vielä alhaalla olevasta, mutta kohoavasta korkotasosta.
Koronaviruksen tuomat vaikeudet eivät poistu taloudesta hetkessä, koska vahinkoa on jo tapahtunut niin paljon. Tällä Rogers viittaa siihen, että koronaviruksen taloudellisten haittojen vähentämiseksi on jouduttu ottamaan jättimäinen määrä lisää velkaa.
Hieman yli kaksi vuotta sitten Uutistoimisto Bloombergille antamassaan haastattelussa Rogers varoitti edessä olevasta katastrofista osakemarkkinoilla. Tuolloin hän varoitti, että karhu- eli laskumarkkina tulee olemaan pahempi kuin mikään hänen elinaikaan nähty romahdus. Rogersin huolena oli ennen kaikkea velkataakan paisuminen maailmantaloudessa finanssikriisin jälkeen. Erityisesti näin on tapahtunut Yhdysvalloissa.