Talouden trendit

Koronakriisissä liikevoitto romahtanut lähes kaikilla toimialoilla – silti konkurssiaallolta ollaan vältytty

Yritysten liikevaihtojen ja tulosten romahdus ei ole aiheuttanut ainakaan toistakseksi konkurssiaaltoa.

Enento Groupin tuoreen, 28 000 osakeyhtiön tilinpäätökset kattavan tutkimuksen mukaan Suomessa lähes kaikilla toimialoilla mediaaniyrityksen liikevaihto laski ja liikevoitto romahti vuonna 2020. Samalla kuitenkin vakavaraisuus on useimmilla toimialoilla vahvistunut.

Tutkimuksessa käytiin läpi 28 000 yrityksen tilinpäätökset, jotka koskivat huhtikuussa 2020 tai sen jälkeen päättyneitä tilikausia. Vertailu tehtiin samojen yritysten 2019 tilinpäätöksistä laskettuihin tunnuslukuihin.

Enento Groupin analyysin mukaan tällä hetkellä käytettävissä olevan tilinpäätösdatan perusteella massiivinen konkurssiaalto ei vaikuta todennäköiseltä, vaikka osa konkurssiin hakemista tilapäisesti koskeneista rajoituksista 31. tammikuuta päättyykin.

”Isossa kuvassa tilanne näyttää datamme perusteella melko vakaalta, mutta totta kai tilanteet vaihtelevat paljon yritys- ja toimialakohtaisesti”, Enento Groupin toimitusjohtaja Jukka Ruuska kertoo.

Konkurssit ovat laskussa koronakriisistä huolimatta

Ruuskan mukaan esimerkiksi ravitsemistoiminnassa mediaaniyrityksen liikevaihto laski noin 14 prosenttia ja liikevoitto peräti 44 prosenttia. Melkein yhtä jyrkkää oli lasku myös majoitusalalla ja koulutuksessa.

“Alkuvuosi 2021 näyttänee vahvemmin suunnan, kuinka paljon konkurssiluvut näillä aloilla kääntyvät kasvuun”, Ruuska toteaa.

Ruuska huomioi, että toimialasta riippumatta nopeat sopeutujat selviytyvät varmimmin vaikeuksien yli, mutta vielä nyt voi hitaampiakin olla hengissä.

”Kustannusten sopeuttaminen samassa tahdissa tulojen putoamisen kanssa, silti toiminnan jatkumisen mahdollistavalla tavalla on vaikeaa. Riskit kasvavat ja omien asiakkaiden taloudellisen tilanteen tunteminen on nyt aivan erityisen tärkeää, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä.”

Enento Groupin yhdessä Experianin kanssa kokoamat tilastot kertovat, että vuonna 2020 konkurssit vähenivät kaikissa Pohjoismaissa.

Suomessa konkurssiin asetettiin 1 862 yritystä eli 6 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Tanskassa konkurssit vähenivät 34 prosenttia, Norjassa 18 prosenttia ja Ruotsissa 3 prosenttia.

”Maa- ja aluekohtaiset rajoitukset ja toisaalta tukipakettien tehokkuus ovat vaikuttaneet suuresti siihen, miten eri toimialat ovat selviytyneet vaikeasta vuodesta. Pohjoismaista Ruotsi oli ainoa, joka ei missään vaiheessa kokonaan sulkenut esimerkiksi ostoskeskuksia, ravintoloita ja baareja. Tiedämme, että kaikissa maissa ravintolat ja majoitustoiminta ovat olleet suurimmissa vaikeuksissa. Ne yritykset, jotka nopeimmin saivat organisoitua ulosmyyntiä, todennäköisesti selviävät parhaiten”, Jukka Ruuska toteaa.

Väliaikainen laki on suojellut yrityksiä konkursseilta

Yksi selitys alhaiselle konkurssien määrälle saattaa olla se, että konkurssilakia muutettiin väliaikaisesti. Velkojien mahdollisuutta hakea yrityksiä konkurssiin vaikeutettiin 1.5.2020 alkaen väliaikaisesti.

Tämä väliaikainen laki on päättymässä tammikuun lopussa, mutta sen tilalle tulee uusi väliaikaislaki, joka on voimassa ensi syyskuun loppuun. Se estää velkojia hakemasta yrityksiä konkurssiin lyhytkestoisten maksuvaikeuksien vuoksi.

Lakimuutos on toiminut liiankin hyvin, sillä konkurssien lasku on tyyntä myrskyn edellä, varoittaa Lakimiesliiton puheenjohtaja Tuula Linna.

“Valittu keino konkurssien estämiseksi ei erottele sitä, milloin yrityksen maksuvaikeudet ovat koronaperäisiä, milloin kyse on muutoin kannattamattomasta tai epäterveestä liiketoiminnasta taikka jopa talousrikoksiin perustuvista hämäräpuuhista”, Linna toteaa blogissaan.

Linnan mukaan myös yrityssaneerausten vähäisyys koronakriisin aikana on epäterve merkki. Tammi–syyskuussa 2020 pantiin vireille ainoastaan 260 yrityssaneerausta, mikä on yksi yrityssaneeraus enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. 

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös