Oma talous

Voiko mobiilisovellus ehkäistä talousongelmien kärjistymistä?

Takuusäätiö ja ROI Financial Technologies ovat kehittäneet yhdessä ilmaisia taloudellisen hyvinvoinnin sisältöjä älypuhelinsovellukseen.

Kotitalouksien ylivelkaantuminen on 10 viime vuoden aikana lisääntynyt kaikilla tilastomittareilla selviää Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin joulukuussa 2020 julkaistusta selvityksestä. Maksuhäiriöitä on tällä hetkellä jo lähes 400 000 ihmisellä ja ulosotossa on puoli miljoonaa ihmistä vuosittain.

Talousongelmien taustalla on monia syitä, kuten sairautta, työttömyyttä ja parisuhde-eroja. Toisaalta positiivisetkin elämänmuutokset, kuten lapsuudenkodista pois muutto, työelämään siirtyminen tai perheen perustaminen voivat johtaa talousongelmiin, mikäli näihin muutoksiin ei ole varauduttu taloudellisesti etukäteen. Moni myös yksinkertaisesti kuluttaa enemmän kuin olisi varaa. Tällöin on usein kyse talousosaamisen puutteista.

Suomesta halutaan tehdä maailman paras talousosaamisen maa vuoteen 2030 mennessä. Suuntaviivoja kansallisen talousosaamisen strategiaksi hahmoteltiin viime vuonna Suomen Pankin johdolla. Tavoitteen toteutuminen edesauttaa yhteistyö kolmannen ja yksityissektorin välillä. 

ROI Financial Technologies ja Takuusäätiö haluavat omalta osaltaan olla mukana tämän vision toteuttamisessa kehittämällä yhteistyössä digitaalista talousvalmennusta.

”Talousosaamisen vahvistamiseksi tarvitaan digitaalisia välineitä, jotka on helppo ottaa käyttöön omassa arjessa. On tärkeää, että tavoitamme tukea tarvitsevat nykyistä varhaisemmassa vaiheessa, jo ennen kuin talousongelmat kärjistyvät maksuhäiriöiksi. Yhteistyömme ROIn kanssa mahdollistaa, että voimme viedä talousvalmennuksen uudella tavalla tukea tarvitsevien luokse” , toteaa Takuusäätiön kehittämispäällikkö Minna Markkanen.

Tuhannet käyttäjät ovat lähteneet edistämään omaa talouttaan sovelluksen avulla.

”ROI on oman talouden Personal Trainer -sovellus, jonka avulla kuka tahansa voi ottaa oman talouden haltuun ja viedä sitä kohti unelmiaan. Talousvaikeuksiin sovellus tarjoaa Takuusäätiön kanssa yhteistyössä tehtyjä ilmaisia sisältöjä ja valmennuksia, joihin kuka tahansa voi osallistua myös anonyymisti”, kertoo toimitusjohtaja Ida Mänty.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös