Kuuluisa sijoituskonkari: Markkinat ovat kuplassa ja sijoittajat euforian vallassa

Markkinoilla on hyvin harvoin nähty tällaista sijoittajien euforiaa, varoittaa sijoittaja Jeremy Granthan.
Jeremy Grantham sijoittaja konkarisijoittaja Jeremy Grantham sijoittaja konkarisijoittaja
Jeremy Grantham sijoittaja konkarisijoittaja

Jenkkiosakkeiden nousu viime maaliskuun koronakuopasta on ollut häikäisevää. Esimerkiksi S&P 500 -osakeindeksi on noussut maaliskuun pohjilta jo lähes 72 prosenttia.

Kurssinousun tukena ovat olleet keskuspankki Fedin elvyttävä rahapolitiikka sekä myös USA:n liittovaltion elvytyspaketit.

Uutiskanava CNBC:n haastattelussa kuuluisa sijoittaja Jeremy Grantham toisti torstaina varoituksensa kuplasta. Grantman on arvostetun varainhoitoyhtiö GMO:n perustaja ja sijoitusjohtaja.

Grantman arvostelee sijoittajien tämän hetken käyttäytymistä.

”Heistä on tulossa euforisia … He lainaavat rahaa. He käyvät yhä enemmän kauppaa osakkeilla”, Grantham toteaa.

Viime kuukausina Grantham on varoittanut, että massiivinen kurssinousu Wall Streetillä on muuttumassa ”eeppiseksi kuplaksi”.

Grantham kiinnittää huomiota Over-the-counter -listan eli pörssin ulkopuolisen kaupankäynnin lukumäärään kasvuun viime helmikuusta lähtien. OTC-listan kauppa nousi marraskuussa 280 miljoonaan osakkeeseen. Sen jälkeen se nelinkertaistui peräti 1,15 biljoonaan osakkeeseen joulukuussa.

”Olemme hyvin harvoin nähneet tällaista sijoittajien euforiaa”, Grantham toteaa, viitaten yksittäisten sijoittajien toimintaan institutionaalisten toimijoiden sijasta.

Granthamin mukaan yksittäiset sijoittajat ”heittävät sydämensä ja sielunsa markkinoille ja panostavat siihen kassavaransa”. Hän viittasi äskettäiseen bitcoinin nousuralliin sekä vain yritysostoa varten listautuneiden SPAC-osakkeiden lisääntymiseen.

USA:n S&P 500 -osakeindeksin kehitys.

SPAC-yrityksillä ei ole kaupallista toimintaa, ja ne perustetaan yksinomaan sijoittajien pääoman hankkimiseksi yhden tai useamman toiminnassa olevan yrityksen ostamiseksi. Kun SPAC-yhtiö listautuu pörssiin, sillä ei ole muuta toimintaa kuin sijoittajien rahaa pankkitilillä. SPAC:in ainoa tehtävä on siis löytää ja ostaa lupaava yritys, jolla liiketoimintaa on, ja listata se pörssiin.

Grantham kuvaili SPAC-yhtiöitä ”kutsuksi antaa minulle rahasi ja ilmoitan sinulle jonain päivänä, mitä teen sen kanssa”.

Mikä sitten voisi laukaista tämän kuplan?

Grantham varoittaa, ettei ole koskaan ollut näin isoja kuplaan päättyneitä härkämarkkinoita, jotka eivät ole laskenut vähintään 50 prosenttia. Romahduksen laukaisevaa katalyyttiä on kuitenkin vaikea ennustaa.

Taloudessa on edelleen kaikki ne ongelmat, jotka olivat olemassa vuosi sitten. Useat tekijät hidastavat maailmantalouden kasvua, Grantman toteaa. Näitä ovat esimerkiksi väestörakenteen muutos ja maailmankaupan hidastuminen.

Grantham suosii nyt mieluummin kehittyvien markkinoiden sijoituksia kuin Yhdysvaltojen markkinoita. Lisäksi hän suosii käteisestä ja amerikkalaisesta yksityistä riskipääomaa.

Konkarisijoittajan mukaansa kehittyvät markkinat ovat kohtuuhintaisia verrattuna ylihinnoiteltuihin Yhdysvaltain markkinoihin. Vaikka kehittyvät markkinat todennäköisesti putoaisivat Yhdysvaltojen markkinoiden kanssa, romahdus ei olisi kehittyvillä markkinoilla niin jyrkkä, koska ne ovat halvempia.

Grantham suhtautui myönteisesti myös amerikkalaiseen riskipääomaan, jota hän kutsui Yhdysvaltain kapitalistisen järjestelmän ”elinvoimaisimmaksi osaksi”.

”Suurin osa siitä, mitä nykyään tapahtuu Amerikassa, on poikkeuksellisen kielteistä. Mutta riskipääoma on todella poikkeustapaus, sillä riskipääomasektori on aina ollut Yhdysvaltojen talouden hallitseva ja aina paras osa”, Grantham toteaa.

Riskipääomamarkkinoilla on suurin tuotto, ja pitkällä aikavälillä se ylittää pörssiosakkeet, sijoittaja toteaa.

Grantham ei ole mielipiteineen yksin. Aiemmin toinen kokenut amerikkalainen konkarisijoittaja, Jim Rogers varoitti markkinatilanteesta. Markkinat ovat siirtymässä Rogersin mukaan ennustamattomaan ja kovan kurssiheilunnan tilaan.

Varoitusvalot vilkkuvat myös listautumismarkkinoilla. Listautumismarkkinoihin perehtynyt Floridan yliopiston rahoituksen professori Jay Ritter kertoi joulukuussa, että listautumismarkkinat eivät vielä ole niin hullut kuin vuosina 1999 ja 2000, mutta ne ovat silti nyt hullummat kuin yhtenäkään muuna vuonna.

Lähde: CNBC.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
raha setelit euro valuutta talous euroalue

Elpymisrahasto toistaa Kreikka-tuen virheet

Seuraava artikkeli
asuntosijoittaminen hinnoitteluvirhe sijoitusasunto markkinahinta

Hinnoitteluvirhe - miten ostaa sijoitusasunto alle markkinahinnan