Nyt puhutaan tärkeästä asiasta. Asian nimi on allokaatio ja se vaikuttaa kaikista eniten siihen minkälaiset tuotot sijoittaja saa.
Keskustelu eri osakkeiden, rahastojen ja indeksien ympärillä käy kuumana ja hyvä niin. Tuottojen kannalta osakepainolla on kuitenkin suurempi merkitys, kuin sillä, mitä indeksirahastoa tai osakkeita salkkuunsa valitsee.
Riskin määrä ei saa ylittää omaa riskinsietokykyä, mutta kokonaisuutena ja yleistäen suomalaisten osakepaino on aivan liian pieni. Suomalaisen mediaanisalkun koko on 4200 euroa.
Vertaa tuota summaa sitten suomalaisten nettovarallisuuteen, tuloihin tai tileihin, niin on selvää, että osakepaino on varsin alhainen.
Puhtaasta tuottojen näkökulmasta katsoen ei ole kahta sanaa, etteivätkö tuotot kasvaisi riskin myötä.
Tässä viisi tyrmättyä väitettä miksi osakepainon pitäisi olla jotain muuta kuin täydet sata prosenttia.
1. Sotakassa
Osa sijoittajista uskoo sotakassan voimaan. Sotakassalla tarkoitetaan osittaista käteispositiota, jolla voidaan hyödyntää markkinoiden tarjoama poikkeuksellisen hyvä oston paikka.
Sotakassan käyttö palvelee kuitenkin ennen kaikkea sijoittajan egoa.
Onnistunut osto tai myynti tuo voittajan tunteen, mutta tuottojen kannalta merkittävämpää on sotakassan tuoma vaihtoehtoiskustannus. Osakkeet ovat käteistä tuottavampi omaisuusluokka, eikä oston paikkaa odottava käteispositio tuota yhtään mitään.
2. Osakkeiden ja korkojen välinen rebalansointi
Perinteinen neuvo on päättää sijoitussalkulle tietty osakepaino ja pysyttäytyä tässä painossa rebalansoimalla salkku tasaisin määräajoin.
Rebalansointi tarkoittaa sitä, että hyvinä aikoina paremmin tuottaneita osakkeita myydään ja näillä rahoilla ostetaan joukkovelkakirjalainoja.
Talouden joutuessa taantumaan valtiot elvyttävät laskemalla korkoja. Korkojen lasku nostaa salkussa olevien joukkovelkakirjojen arvoa samalla kun osakkeiden arvo tippuu.
Nyt korot ovat kuitenkin jo valmiiksi negatiiviset, joten yhtälö ei toimi. Ei ole järkeä ostaa korkopapereita, jotka eivät tuota mitään. Ei ole myöskään järkevää olettaa, että uusi ja entistä syvempi taantuma painaisi korkoja entistäkin negatiivisemmiksi.
Korkotilanteen voi kiertää hakemalla tasaisen tuoton komponentin muualta. Alhainen korkotilanne suosii asuntosijoittajaa, ja osalle osakesijoittajista asuntosijoittaminen toimii hyvin.
On kuitenkin selvää miksi sijoitusasunto ei monellekaan toimi joukkovelkakirjalainat korvaavana ratkaisuna. Mediaanisalkun 4200 eurosta on pitkä matka asunnon ostoon, eikä sijoitusasunto ole muutenkaan tarpeeksi likvidi kohde jatkuvaan rebalansointiin.
3. Markkinoiden ajoittaminen
Markkinoiden ajoittaminen perustuu siihen, että sijoittajalla olisi kyky ennakoida suhdannemuutokset. Taantumaan varaudutaan hyvinä aikoina myymällä korkean arvostuksen saaneita osakkeita.
Taantuman iskiessä osakkeiden hinnat tippuvat ja markkinoiden ajoittaja hyödyntää tilanteen nostamalla osakepainoa.
Strategia olisi muuten loistava, mutta sen onnistunut toteuttaminen vaatii sijoittajalta kykyä ennakoida suhdanteita markkinoita paremmin.
Totuus on se, etteivät asiantuntijat tai ekonomistitkaan pysty ennakoimaan mahdollisen romahduksen ajankohtaa. Miksi siis piensijoittaja onnistuisi tässä asiassa muita paremmin?
4. Arvostuskertoimilla pelaaminen
Sanotaan, että riittää kunhan tunnistaa osakkeiden matalat ja korkeat arvostustasot. Ei muuten riitä.
Kun ollaan pohjilla tilanteen kyllä tunnistaa, eikä tarvita tietoa siitä koska sieltä pohjalta tarkalleen ottaen noustaan. On totta, että tällaisessa tilanteessa osakkeita saisi periaatteessa ladattua salkkuun entistä alempaan hintaan siitäkin huolimatta, että osakkeiden hinnat mahdollisesti edelleen jatkavat laskuaan vielä jonkin aikaa.
Käytännössä tieto ei kuitenkaan hyödytä, ellei ole onnistunut kasvattamaan käteiskassaa hyvinä aikoina. Niinpä strategian toteuttaminen vaatisi osakkeiden myyntiä silloin kun arvostuskertoimet ovat koholla.
Ongelmana on, että arvostuskertoimet voivat pysyä korkealla varsin pitkään osakkeiden jatkaessa nousuaan. Korkeita arvostuskertoimia pelkäävä sijoittaja myy osakkeensa ja jää tästä, potentiaalisesti varsin merkittävästä, kurssinoususta paitsi.
5. Iän huomioiminen
Vanha sijoitussääntö on, että osakepainon tulisi olla sata miinus oma ikä.
Perusajatuksena on, että säästettyjä varoja tarvitaan eläkeiässä. Koska nuorella on pidempi aika eläkeikään, tulisi riskin olla suurempi. Eläkeiän lähestyessä aikaa on vähän, ja jos osakkeiden arvostus tippuu reippaasti, ei korjausta ehdi tulla ennen kuin rahat otetaan jo käyttöön.
Kuulostaa järkevältä, ja toimii silloin kun tavoitteena on aloittaa eläkepäivät vailla huolta huomisesta, pistää ränttäliksi, ja tuhlata koko pääoma kertaheitolla ulkomaanmatkoihin, veneisiin ja luksushuviloihin.
Sitähän varten säästöt olivat ja loppuajan voikin sitten kituutella saamansa eläkkeen varassa.
Todellisuudessa säästöt lienee kuitenkin tarkoitettu tasaamaan työiän ja eläkkeen välistä tuloeroa ja nostamaan elintasoa vähän pidemmällä aikavälillä.
Jälkimmäisessä tapauksessa täysi osakepaino olisi itse asiassa perustellumpi valinta. Kun kakkua syödään pikkuhiljaa pois, puhutaan käytännössä ajallisesti hajautetusta osakemyynnistä.
Kyllä, riskinä on, että ensimmäiset osakkeensa joutuu myymään silloin kun niistä saa heikon hinnan. Toisaalta osa myynneistä osuu pakostakin myös korkeampiin hintoihin.
Etenkin alhaisten korkojen maailmassa tulisi yhtälössä huomioida vaihtoehtoiskustannus. Jo 50-vuotiaalta jää ”sata miinus ikä”-sääntöä noudattamalla yli puolet osakemarkkinoiden tuomasta tuotosta koko siltä 15 vuoden ajalta, jota eläkeikään on vielä jäljellä. Se on aika paljon.
Toimituksen blogi on kategoria, joka voi sisältää voimakkaitakin näkemyksiä.