USA:n liittovaltio aikoo tukea maan taloutta jälleen uudella, entistäkin järeämmällä tukipaketilla. Se nostaa markkinoiden huolia inflaation kiihtymisestä.
Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin massiivinen 1,9 biljoonan eli 1 900 miljardin dollarin talouden elvytyspaketti näyttää toteutuvan, kun maan senaatti hyväksyi sen niukasti demokraattien äänin.
Paketti hyväksyttiin 27 demokraattien äänillä 50–49. Seuraavaksi paketti menee vielä kongressin edustajainhuoneen hyväksyttäväksi. Demokraateilla on edustajainhuoneessa selvä enemmistö, joten paketti tullaan mitä todennäköisimmin hyväksymään.
Tukipaketti on jo kolmas USA:n liittovaltion jakama shekki kansalaisille. Edellisen shekin se jakoi joulun aikaan ja se oli suuruudeltaan 600 euroa kansalaista kohde.
Bidenin tukipaketti on selvästi suurempi. Siihen kuuluu 1 400 dollarin kertaluonteisen tuki, joka maksetaan jokaiselle alle 75 000 dollaria vuodessa ansaitsevalle amerikkalaiselle. Siinä annettaan myös osavaltioille rahaa koronatoimia varten sekä joitakin muita tukia.
Uusi massiivinen elvytyspaketti nostaa kuitenkin entisestään pelkoja inflaation kiihtymisestä ja siten myös korkojen noususta.
Compound Capital Advisors -yhtiön perustaja Charlie Bilello jakoi torstaina USA:n viiden vuoden inflaatio-odotuksia kuvaavan tviitin. Inflaatio-odotukset ovat nousseet korkeammalle kuin kertaakaan 12 vuoteen.
US Inflation Expectations rise to 2.45%, tied with April 2011 for the highest level in the past 12 years. pic.twitter.com/zBSAOX1ujz
— Charlie Bilello (@charliebilello) March 4, 2021
USA:n 10-vuoden velkakirjan korko kipusi perjantaina jo yli 1,6 prosentin.
Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell ei onnistunut tällä viikolla pitämässään puheessa vakuuttamaan markkinoita siitä, että keskuspankki Fed voisi pitää inflaation ja korkojen nousun kurissa.
Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala muistuttaa artikkelissaan, että talouden perustekijät ratkaisevat korkojen pidemmän aikavälin trendit, vaikka välillä markkinoilla syntyy ilmiöitä, jotka aiheuttavat koroissa lyhyen aikavälin heiluntaa.
”Kuluvana vuonna yksi tällainen mahdollinen ilmiö saattaa olla inflaation lyhytkestoinen kiihtyminen”
Vesalan mukaan koronapandemia on aiheuttanut talouden tarjontapuolelle monenlaisia vauriota. Siten tuotannossa ja logistiikassa ei välttämättä heti pystytä vastaamaan elpyvään kysyntään, ja myös energian ja raaka-aineiden hintojen toipuminen tulee väliaikaisesti kiihdyttämään kustannusinflaatiota.
Kyseessä on kuitenkin väliaikaisista rajoitteista, jotka eivät välttämättä kiihdytä inflaatiota pitemmällä aikavälillä
”Nämä ohimenevät tekijät tuskin kuitenkaan oleellisesti muuttavat pitkän aikavälin inflaatio-odotuksia, jotka ovat viime kädessä ratkaisevia keskuspankin rahapolitiikalle ja joukkolainamarkkinoiden hinnoittelulle”, Vesala toteaa.