ETF-perusteet

ETF:t sijoituskohteena – asiaa kuluista ja seurantavirheestä

Sijoittajat arvostavat passiivisesti hoidetuissa pörssinoteeratuissa rahastoissa eli ETF:issä niiden matalia kustannuksia, lähellä indeksiä olevaa odotettua tuottoa sekä verotehokkuutta.

Rahaston kulusuhde on passiivisen sijoituskohteen yksi tärkeimmistä valintakriteereistä. Se kattaa vuotuiset hallinnointipalkkiot ja operatiiviset kulut, mutta ei kaupankäyntipalkkioita ja muita meklarikuluja.

ETF:ien kulurakenne on keskimäärin huomattavasti kevyempi verrattuna aktiivisesti hoidettuihin sijoitusrahastoihin. Kulurakennetta pienentää se, että ETF:ien ei tarvitse seurata osakkaiden arvo-osuustilejä tai kommunikoida rahasto-osuuksia omistavien yksityissijoittajien kanssa, koska ETF:illä käydään kauppaa välittäjien kautta. 

Kulurakennetta keventää lisäksi ETF:ien huomattavasti vähemmän resursseja sitova sijoituskohteiden valinta, sillä rahaston salkunhoitajan ei tarvitse yrittää voittaa vertailuindeksiä tuoton suhteen.

ETF:ien kustannuksiin vaikuttaa moni tekijä. Niitä ovat rahaston sijoitusinstrumenttien monimutkaisuus, rahaston positioiden ylläpitäminen, rebalansoinnin frekvenssi, liikkeelle laskettujen rahasto-osuuksien lukumäärä sekä kilpailevien rahastojen tarjonta.

Keskimäärin voidaan todeta, että mitä kilpaillumpi ja likvidimpi on rahaston sijoituskohteiden markkina-alue ja omaisuusluokka, sitä matalampi on rahaston kulusuhde.

Sijoitusrahastojen kulusuhde on laskenut vuosien saatossa. Passiivisesti hoidettujen amerikkalaisten rahastojen kulusuhde oli Morningstarin keräämän datan mukaan keskimäärin vain 0,13 prosenttia vuonna 2019. USA:ssa aktiivisesti hoidettujen rahastojen kulusuhde oli keskimäärin 0,66 prosenttia samana vuonna.

Korkeimmat ETF:ien kulusuhteet löytyvät yleensä vipua hyödyntävien tai vaihtoehtoisia sijoituskohteita sisältävien rahastojen joukosta. Myös ”käänteiset” ETF:t ovat yleensä kulusuhteeltaan selvästi keskimääräistä hintavampia.

Sitä vastoin edullisimpia ETF:iä ovat erityisesti yhdysvaltalaisia joukkolainoja sisältävät rahastot. Osakkeissa halvimmat vaihtoehdot löytyvät niin ikään USA:n markkinoille sijoittavista rahastoista. Syynä siihen on jenkkimarkkinoiden vahva likviditeetti ja kova kilpailu rahastojen välillä.

Kulusuhteen lisäksi sijoittajan on tärkeä analysoida kaupankäyntipalkkioita. ETF:ien etuna muihin sijoitusrahastoihin verrattuna on, että sijoittaja voi ostaa ja myydä rahasto-osuuksia sekä pörssin aukioloaikoina että päivän päätöskursseilla. Jälkimmäisessä transaktion tulee olla riittävän suuri johtaakseen luominen ja lunastus -prosessiin.

ETF:ien rahasto-osuuksia ostavat ja myyvät sijoittajat maksavat yleensä kaupankäyntipalkkion, jonka suuruus määräytyy palveluntarjoajan hinnaston mukaan. 

Lisäksi sijoittaja kantaa ”kustannuksena” rahaston osto- ja myyntinoteerausten välisen erotuksen (bid-ask-spread). Siihen vaikuttaa markkinapaikan rakenne sekä rahaston arvopaperien likviditeetti ja omaisuusluokka. 

Keskimäärin korkotuotteita kuten joukkolainoja sisältävien ETF:ien osto- ja myyntinoteerauksien välinen erotus on selvästi suurempi kuin suurten yhtiöiden osakkeita sisältävien rahastojen. 

Osto- ja myyntilaitojen erotukseen vaikuttaa lisäksi muun muassa rahaston luominen ja lunastaminen -prosessin kustannukset sekä markkinatakaajan tavoitekate ja positioiden suojauksen kustannukset.

ETF:ien ”tracking error” eli ETF:ien seurantavirhe

Yksi keskeisimmistä passiivisen ETF:n tavoitteista on seurata tuoton osalta mahdollisimman tarkasti vertailuindeksiä. 

Käsite ”tracking error” eli seurantavirhe tarkoittaa rahaston ja vertailuindeksin päivätuoton erotuksen keskihajontaa. Seurantavirhe ilmoitetaan 12 kuukauden aikaväliltä. Mitä pienempi on seurantavirhe, sitä paremmin rahasto on lunastanut lupauksensa seurata tuoton suhteen indeksiä.

Sijoittaja voi myös analysoida rahaston ja vertailuindeksin välistä ”liukuvaa” tuottoeroa. Sanalla ”liukuva” tarkoitetaan, että mukana tarkastelussa on aina edellisen 12 kuukauden tai esimerkiksi kolmen tai viiden vuoden havainnot.

Tuottoeroa kannattaa verrata rahaston kulusuhteeseen. Mikäli rahasto onnistuu tehtävässään seurata indeksiä, häviää se keskimäärin vuositasolla indeksille kulusuhteen verran.

Mikä selittää seurantavirheen vaihtelua ETF:ien välillä?

Muutokset vertailuindeksin koostumuksessa saattavat vaikuttaa ETF:n seurantavirheeseen tilapäisesti siinä vaiheessa, kun itse vertailuindeksissä on tehty muutoksia, mutta niitä ei ole vielä päivitetty rahastossa. 

Rahaston kulut vaikuttavat seurantavirheen suuruuteen. ETF:n hallinnointipalkkio veloitetaan arkipäivittäinen. Se pienentää rahaston tuottoa ja näkyy sitä kautta seurantavirheessä.

Aina ETF:lle ei ole kustannustehokasta tai muuten järkevää omistaa kaikkia vertailuindeksin arvopapereita. Näin varsinkin tilanteessa, jossa indeksin arvopapereista osa on epälikvidejä ja rahaston koko on suuri. Rahaston omistamien arvopapereiden ja indeksin koostumuksen ero vaikuttaa seurantavirheeseen.

Seurantavirheen suuruus riippuu myös muun muassa rahaston kirjanpitokäytännöistä, sääntelystä ja verotukseen liittyvistä vaatimuksista.

Sijoittaja analysoi rahaston seurantavirheen suuruutta tarkastelemassa rahaston selitysastetta ja beetakerrointa. Niitä tutkitaan regressioanalyysilla, jonka tekijöinä ovat rahaston tuotto ja vertailuindeksin tuotto. 

Mitä lähempänä selitysaste on lukua 100, sitä paremmin rahaston tuottoa selittää sen vertailuindeksin tuotto.

Beetakertoimen osalta luku yksi tarkoittaa, että rahaston riski on sama kuin vertailuindeksin. Näin ollen se on passiivisen sijoittajan näkökulmasta tavoiteltava lukema.  

Alla joitakin tunnuslukuja iShares Core MSCI World UCITS ETF:stä. ETF onnistuu riskin osalta tehtävässään hyvin, sillä sen beeta on lähellä yhtä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös