Finanssisektorin yhtiöillä on keskeinen rooli osakemarkkinoilla erityisesti kehittyvissä maissa. Länsimaiden MSCI World -indeksissä kyseisen sektorin osuus on tällä haavaa noin 13,7 prosenttia. Kehittyvien maiden MSCI Emerging Markets -indeksissä paino on vastaavasti 18,2 prosenttia.
Finanssisektorin kehitys on ensiarvoisessa roolissa pääomamarkkinoiden vakauden kannalta. Sijoittajilla on vielä tuoreessa muistissa finanssikriisi, jonka alkusoitto oli Lehman Brothersin yrityssaneeraus.
Finanssikriisin jälkeen huolta on aiheuttanut välillä Kreikan maksamattomat lainat, Deutsche Bankin taloudellinen tilanne ja suuret johdannaispositiot, sekä Italian pankkien selviytyminen saapasmaan heikon taloustilanteen vuoksi. Tuoreimpana otsikoissa on ollut Credit Suissen ja Morgan Stanleyn kaltaisten suurien toimijoiden tappiot hedge-rahasto Archegoksen kaaduttua.
Finanssisektorin digitaalinen murros on käynnistynyt verrattain myöhään suhteessa moniin muihin toimialoihin. Fintechin kehittyminen on lisännyt kilpailua useissa finanssituotteissa. Asiakkaat arvostavat aiempaa enemmän kustannustehokkuutta ja teknistä helppoutta.
Nopeasti muuttuva tilanne suosii perinteisistä finanssisektorin toimijoista niitä, joilla on resursseja investoida ja toisaalta ketteryyttä ja itseluottamusta uudistua. Lisääntyneen sääntelyn aiheuttamien kiinteiden kustannusten noususta ovat kärsineet suhteellisesti enemmän pienet pankit ja sijoitustalot.
Finanssisektorin toimijat kiinnostavat suomalaisia osakesijoittajia
Finanssisektori on jo vuosikymmeniä kuulunut suomalaisten yksityissijoittajin suosikkeihin. Erityisesti Nordea ja Sampo ovat suomalaisten osakesijoittajien perusvalintoja. Nordea on tällä hetkellä suosituin kansanosake yli 290.000:lla osakkeenomistajalla. Sampoa omistaa reilut 171.000 suomalaista. Se oikeuttaa suosikki-listan neljänteen sijaan.
Syynä yksityissijoittajien kiinnostukseen lienee, että sekä Nordea että Sampo maksavat houkuttelevaa osinkoa. Lisäksi kyseiset toimijat tunnetaan oman asioinnin tai muun kautta verrattain hyvin suhteessa moniin muihin yrityksiin. Sammossa houkuttelee myös vakuutusliiketoiminnan defensiivisyys.
Sijoittajan kannattaa analysoida myös kansainvälisiä finanssisektorin toimijoita sijoituskohteina. Tuloskausi on osoittanut, että amerikkalaiset pankit ovat huimassa vireessä riskisten omaisuusluokkien vahvan kehityksen ja osakesijoittamisen suosion kasvun ansiosta. Yhdysvaltojen Eurooppaa ja Suomea korkeampi odotettu talouskasvu ja finanssipoliittinen elvytys tukevat pankkien liiketoimintaa rapakon takana.
Pankit sijoituskohteena
Pankkien liiketoimintamalli on varsin yksinkertainen. Pankit antavat lainaa korkeammalla korolla kuin itse ottavat lainaa. Pankin antamien lainojen ja ottamien lainojen korkoeroa kutsutaan korkokatteeksi, joka ilmoitetaan prosentteina.
Pankkien korkokatteeseen vaikuttaa olennaisesti korkokäyrä, joka kuvaa korkotuotteen tuottoa eri juoksuajoille. Jyrkästi nouseva korkokäyrä tarkoittaa parantuvia pankkien korkokatteita, sillä pankit saavat lainaa korkokäyrän lyhyellä päällä eli juoksuajaltaan lyhyiden lainojen kustannuksella, mutta lainaavat ne eteenpäin juoksuajaltaan pitkien lainojen korkotasolla.
Korkokäyrän osalta tilanne on pankkien näkökulmasta houkutteleva erityisesti Yhdysvalloissa. Myös pitkän aikavälin näkymät tukevat jenkkipankkeja. Euroopan talous on jo vuosia kasvanut Yhdysvaltoja hitaammin. Matala talouskasvu indikoi heikkoa inflaation kehitystä, matalaa korkotasoa ja vaisuja korkokatteita.
Korkokatteen lisäksi sijoittajan kannattaa analysoida pankkien kannattavuutta nk. tehokkuussuhteen avulla. Tehokkuussuhde kuvaa pankin kustannustehokkuutta ja se lasketaan jakamalla korottomat kustannukset liikevaihdolla. Liikevaihto kattaa luottotappioista oikaistut korkotuotteiden ja muiden sijoitus- ja rahoitustuotteiden palkkiotuotot. Tehokkuussuhteen osalta 50 prosenttia on optimaalinen. Moni pankki ei sitä kuitenkaan saavuta. Esimerkiksi Nordean tavoite on päästä 50 prosentin tasolle vuonna 2022.
Kolmantena asiana pankkien analysoinnissa korostuu varainhoidon ja sijoitusinstrumenttien kehitys. Varainhoidon osalta sijoittaja analysoi kokonaisvarojen (AUM) kehitystä ja palkkiotuottoja. Palkkiotuottojen laadun analysointi on keskeisessä roolissa. Siinä suurempi juoksevien palkkioiden osuus on sijoittajan kannalta parempi kuin suuret yksittäiset kertaluontoiset palkkiot. Lisäksi palkkiotuottojen jakauma eri omaisuusluokkien välillä on sijoittajan näkökulmasta houkuttelevampi kuin liika keskittyminen vaikkapa osaketuotteisiin.
Sijoitusinstrumenttien kaupankäynnin osalta sijoittaja arvioi joukkolainojen, osakekaupankäynnin ja muiden tuotteiden väliseen suhteen. Monipuolinen hajautus on siinäkin riskienhallinnan näkökulmasta parempi kuin tuottojen keskittyminen vain yhteen omaisuusluokkaan.
