Miten rahastonhoitajat menestyivät viimeisen vuoden aikana?

Salkunhoitajien näkökulmasta suuret kurssivaihtelut toivat sekä mahdollisuuksia että riskejä. Loppuvuonna alkanut korkotason nousu sai aikaan rotaation kohti arvo- ja pienyhtiöitä, mikä sekin erotteli jyvät akanoista.
osakesalkku osakkeet kori kananmunat sijoittaminen osakesalkku osakkeet kori kananmunat sijoittaminen

Viime vuosi oli osakemarkkinoilla historiallisen kaksijakoinen. Kevään kurssiromahdusta ja nopeata karhumarkkinaa seurasi ennätyksellisen nopea kurssien elpyminen.

Miten rahastonhoitajat pärjäsivät viimeisen 12 kuukauden aikana? 

Vastaus kysymykseen on, että eivät erityisen hyvin tai ainakaan keskimääräistä indeksirahastoa paremmin. The Wall Street Journalin tekemän tutkimuksen mukaan amerikkalaisiin osakkeisiin sijoittanut aktiivinen rahasto onnistui 12 kuukauden aikana tahkoamaan keskimäärin 47 prosentin tuoton. Vastaavalla 31.3.2021 päättyneellä aikajaksolla S&P 500 -indeksin kokonaistuotto oli peräti 56 prosenttia. Tutkimuksessa huomioitiin vähintään kolmen vuoden tuottokehityksen ja yli 50 miljoonaa dollaria varoja sisältävät aktiiviset osakerahastot, mutta ei kvantitatiivisesti hoidettuja ja yksittäiseen osakemarkkinoiden sektoriin varoja sijoittaneita rahastoja. 


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Jenkkimarkkina on osoittautunut salkunhoitajille vaikeaksi markkinapaikaksi, sillä tilastojen mukaan aktiivisesti hoidetuista rahastoista noin 60 prosenttia hävisi indeksille vuonna 2020. Pidemmällä aikavälillä tilasto on paljon karumpi. Viimeisen 20 vuoden aikana vain noin kuusi prosenttia rahastoista on onnistunut voittamaan S&P 500 -indeksin.

Vaikka rahastot häviävät keskimäärin indeksille, viimeisen 12 kuukauden aikana on nähty myös onnistumisia. Parhaiten vertailussa pärjäsi Morgan Stanleyn pääasiassa pienyhtiöihin sijoittava ”Morgan Stanley Inception Portfolio (MSSGX)”. Kyseinen rahasto tahkosi peräti 273 prosentin tuoton. Onnistumista siivitti pienyhtiöiden vahva vire viimeisen kuuden kuukauden aikana. Lisäksi rahaston strategiaan kuuluu käänneyhtiöiden etsiminen. Se tarkoitti pandemian aikana sijoituksia käänteentekeviin liiketoimintamalleihin ja teknologioihin.

Yksityissijoittajan näkökulmasta voittajarahastojen löytäminen tuntuu olevan ylivoimainen haaste. Indeksiä korkeampi historiallinen tuotto ei ole tae siitä, että salkunhoitaja voittaisi jatkossa indeksin. Parempi tuotto on voinut perustua korkeampaan riskinottoon. Sen vuoksi sijoittajan kannattaa aina verrata tuottoa suhteessa riskiin sekä Sharpen luvun että informaatiosuhteen avulla. Toisaalta pelkästään peruutuspeiliin tuijottaminen ei vielä riitä, koska sijoitustoiminnassa ratkaisee päivän kunto. Sen arviointi on erittäin vaikeata, jos ei tunne salkunhoitajaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Handelsbanken: YIT:n ongelmat projektinjohdossa huolestuttavat

Seuraava artikkeli
lompakko säästäminen säästöt raha talous kustannukset kulut

Työntekijän palkkaturva nousemassa 3800 eurolla – Mistä on kyse?