Adapteon osake pomppasi +52 prosenttia ostotarjouksen ansiosta

Adapteon hallitus suosittaa osakkeenomistajia hyväksymään ostotarjouksen, johon sisältyy 53 prosentin preemio.
Adapteo Adapteo

Infrastruktuuriin sijoittavan West Street Global Infrastructure Partnersin (WSIP) alainen Palace Bidco Oy on tehnyt julkisen käteisostotarjouksen kaikista Adapteon osakkeista.

Adapteo suomalainenon siritokelpoisten tilojen vuokraukseen ja myyntiin erikoistunut kiinteistöyhtiö, joka on listattu nykyään Tukholman pörssiin. Se syntyi Cramon jakautumisen myötä kesällä 2019. Kone- ja laitevuokrausliiketoiminta jäi Cramoon. Yhtiö toimii Ruotsissa, Suomessa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa ja Alankomaissa. Vuonna 2020 Adapteon liikevaihto oli 231 miljoonaa euroa.

WSIP on erikoistunut sijoittamaan pitkän aikavälin infrastruktuuriin ja ”infrastruktuurin kaltaiseen” liiketoimintaan, joka sen mukaan tuottaa vakaata ja ennakoitavaa kassavirtaa ja tarjoaa sijoituksiin perustuvia kasvumahdollisuuksia. WSIP uskoo, että Adapteo on yhtenä alan suurimmista ja vahvimman kasvupotentiaalin toimijoista houkutteleva mahdollisuus sijoittaa joustavien siirtokelpoisten tilojen vuokraamisliiketoimintaan.

Tarjottava vastike on 165 Ruotsin kruunua käteisenä jokaisesta Adapteon osakkeesta. Ostotarjouksen mukainen Adapteon liikkeeseenlasketun ja -laskettavan osakepääoman arvo on 8,1 miljardia Ruotsin kruunua.

Tarjousvastike sisältää preemion, joka on noin 53 prosenttia verrattuna osakkeen 108 Ruotsin kruunun päätöskurssiin viime perjantaina, joka oli viimeinen kaupankäyntipäivä ennen ostotarjouksen julkistamista.

Adapteon suurin osakkeenomistaja EQT Public Value Investments S.à r.l. on peruuttamattomasti sitoutunut hyväksymään ostotarjouksen riippumatta mahdollisesta korkeammasta kilpailevasta tarjouksesta. Peruuttamaton sitoumus edustaa noin 17,58 prosenttia Adapteon kaikista ulkona olevista osakkeista ja äänistä.

Fjärde AP-fonden, joka omistaa noin 4,36 prosenttia Adapteon osakkeista ja äänistä, on ilmaissut tukensa ostotarjoukselle ja ilmoittanut aikomuksensa olevan hyväksyä ostotarjous, ellei korkeampaa tarjousta julkisteta.

Adapteon hallituksen näkemyksen mukaan tiedot tarjouksentekijän Adapteoa koskevista strategisista suunnitelmista tarjoustiedotteessa ovat, kuten tällaisille tiedoille on tavanomaista, melko yleisluontoisia. Tarjouksentekijän lausuntojen perusteella Adapteon hallitus uskoo, että WSIP:n esittämät strategiset suunnitelmat eivät aiheuttaisi välittömiä olennaisia vaikutuksia Adapteon työntekijöihin tai johtoon tai johdon tai työntekijöiden työehtoihin tai Adapteon liiketoimintojen sijaintipaikkoihin.

Ostotarjouksessa tarjoama vastike on Adapteon osakkeenomistajien näkökulmasta kohtuullinen, Adapteon hallitus arvioi.

Ostotarjous on hallituksen mielstä Adapteon osakkeenomistajille suotuisampi vaihtoehto verrattuna liiketoiminnan jatkamiseen itsenäisenä listattuna yhtiönä tai verrattuna muihin mahdollisiin Adapteon käytössä oleviin strategisiin vaihtoehtoihin.

Adapteon osakkeenomistajat tulevat Adapteon hallituksen näkemyksen mukaan saamaan ostotarjouksessa kunnollisen korvauksen Adapteon potentiaalista. Siksi Adapteon hallitus suosittelee yksimielisesti, että Adapteon osakkeenomistajat hyväksyvät ostotarjouksen.

Adapteon kuluva vuosi on alkanut vahvasti. Vuokratuotot kasvoivat 20 prosenttia tammi-maaliskuussa edellisvuoteen verrattuna kiinteillä valuuttakursseilla mitattuna. Orgaaninen kasvu oli 5,0 prosenttia. Liikevaihto kasvoi 34 prosenttia kiinteillä valuuttakursseilla mitattuna, ja orgaaninen kasvu oli 6,0 prosenttia.

Vertailukelpoinen käyttökate nousi ensimmäisellä vuosineljänneksellä viime vuoden 20,4 miljoonasta eurosta 26 miljoonaan euroon.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki.

Ekonomisti: Hallituksen pitäisi lopettaa työllisyystoimien numerokikkailu

Seuraava artikkeli
syöpä syöpäsolut syöpätutkimus

Sijoittajat innostuivat biolääkeyhtiö Faronin syöpätutkimuksen tuloksista