Ekonomistit esittävät ”päätösperäisistä työpaikoista” eri arvioita. Miksi yritysjohtajat ja yrittäjät hymyilevät sekä ’päätösperäisille’ että niitä koskeville arvioille?
Miksi yritysjohto ja yrittäjät hymyilevät työllisyystoimille?
Väitteeni kuuluu, etteivät hallitus tai sen ekonomistit tavoita talouden, yrityselämän tai työpaikkojen syntymisen oleellisimpia tekijöitä. Talouskasvu ja sen mukana työpaikat eivät synny sillä perusteella hoitaako valtio vai kunta työttömien neuvontaa. Ne eivät synny siitä, että eläkeputkeen tehdään pieni muutoksia. Ne eivät synny varsinkaan siitä, että julkisia menoja lisätään tavoiteverukkeita vastaan.
Näiden tosielämälle vieraiden tulkintojen johdosta yrittäjät ja yritysjohto hymyilevät – ja kenties hieman naureskelevatkin – hallituksen työllisyystoimille sekä ekonomistien tulkinnoille niistä.
Jotta keskinäinen ymmärrys voisi parantua on kaksi kasvun ja työllisyyden ajuria, joihin niin hallituksen kuin ekonomistien tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Näitä kaiken kasvun ja yritystoiminnan keskeisiä ajureita ovat hallituksen ja ekonomistien sokeat pisteet nimeltään Halu ja Pelko.
Sokea piste nimeltä halu
Ensimmäinen sokea piste on väkevä talouden voima nimeltä halu. Yritysjohto haluaa onnistua. Yrittäjät haluavat onnistua. Myynti haluaa onnistua. Projektijohto haluaa onnistua. Avainasemassa on haluaminen – onnistumisen ja sen seurausten.
Tätä halua ei lisää kun yritystoiminnan ammattilaiset näkevät, että päättäjät eivät ymmärrä mistä kasvussa ja työpaikoissa on kyse. Jokaisen sosiaaliteon julistaminen työllisyystoimeksi vie uskottavuuden sekä toimilta että julistajilta. Julkisen talouden vastuuton paisuttaminen taas heikentää halua yrittää tai investoida Suomessa.
Ekonomistien ekonometriset mallit saattavat mitata korkotason sadasosien muutoksia, mutteivät tunnista voimista väkevintä – yrittäjyyttä ja omistajuutta. Miten mikään ennustemalli voisi toimia jos väkevimmät ja vaikuttavimmat voimat jätetään huomiotta? Useiden ekonomistien yllättävä yritystoiminnan ja -talouden perusasioiden ymmärtämättömyys vie luoton arvioihin.
Sokea piste nimeltä pelko
Toinen tekijä, jolta jatkuvasti suljetaan silmät, on pelko. Yritysjohto ja yrittäjät pelkäävät hallituksen haluttomuutta ja kyvyttömyyttä pienentää yhteiskunnan ylisuuriksi painuneita kustannuksia. Pelko on kouriintuntuvaa. Se rajoittaa suunnitelmia ja päätöksiä.
Suomen kokonaisveroaste bkt-suhteutettuna on noin 9 %-yksikköä yli OECD:n keskiarvon. Ero tarkoittaa rahassa noin 20.000.000.000 € – joka ikinen vuosi. Kun maassa on noin 300.000 yritystä, tarkoittaa tämä noin joka vuosi 67.000 €:n takamatkaa per yritys. Tai joka vuosi takamatkaa 3.630 € per kansalainen ja 14.500 € per nelihenkinen perhe. Joka ikisenä vuonna. Ja tämä siis vasta taloudellisesti kehittyneiden maiden keskiarvoon verrattuna. Ero parhaimpiin on valtava. Nyt hallitus on kasvattavassa takamatkaa vaikka sitä pitäisi nopeasti pienentää.
Kun yrittäjät ja yritysjohto pelkäävät ettei hallitus halua tai kykene poistamaan takamatkaa he siirtävät toimintansa sinne missä takamatkaa ei ole tai missä se muuttuu etumatkaksi. Koko Suomi kärsii tästä hallituksen kyvyttömyydestä sekä sen luomasta pelosta.
Suuri osa ekonomisteista on politiikkoja – ja toiset politiikot kuuntelevat
Jos ekonomisti ei ymmärrä em takamatkan merkitystä eikä omissa analyyseissään halua puuttua siihen, on hän pikemminkin politiikko kuin taloustieteilijä. Jos ekonomisti taas ei ymmärrä halun ja pelon merkitystä yritystoiminnassa, kasvussa ja työllisyydessä hän ei ole talous- vaan tilastotieteilijä.
Asia ei olisi lainkaan ongelmallinen ellei ekonomisteille olisi syntynyt suurta vaikutusta politiikkaan ja politiikkoihin.
Vaikuttaa siltä, että meillä on kahdenlaisia politiikkoja. Toiset eivät ymmärrä itse talousasioita ja toistelevat viiteryhmäänsä kuuluvan ekonomistin (toisen politiikon) tarinoita. Toiset – ensimmäisiä taitavammat – taas osaavat poimia kulloiseenkin tilanteeseen parhaiten sopivan ekonomistin viimeisimmän media-metaforan.
Näin syntyy tilanne, jossa tosiasiallisesti politiikkaa perustellaan politiikalla. Ei faktoilla vaan kaukana reaalielämän ilmiöistä olevilla muotitermeillä. Näin syntyvät ’’päätösperäiset työpaikat’’ ja ’’tulevaisuusinvestoinnit’’ sekä muut vailla merkitystä olevat poliittiset käsitteet. Niillä selviydytään muutama kuukausi kunnes uudet yhtä hullut keksitään. Kuka muistaa enää mitä ’’tulevaisuusinvestointien’’ piti tuottaa? Syytä olisi koska rahat on käytetty ja sidottu.
Politiikkojen tulisi kuulla yritysjohtoa ja yrittäjiä
Minulta kysyttiin sunnuntaina twiittaukseni seurauksena kuinka ’’kuinka monta työpaikkaa pitää listatun yrityksen puheenjohtajan tai toimitusjohtajan takana olla, että valtiojohto kuuntelisi hänen sanomaansa?’’
Kysyjän tarkkaan havaintoon sisältyi ajatus siitä, että allekirjoittaneella yhden pörssiyhtiön toimitusjohtajana ja toisen hallituksen puheenjohtajana, ei ole kykyä saada ääntä kuuluviin. Hän esitti myös epäilynsä siitä, etteivät taida UPM tai Nordea tai Sampokaan mielipiteineen kiinnostaa julkisen vallan päättäjiä.
Jos katsoo päätöksiä, joita hallitus tekee, ei tältä tulkinnalta voi välttyä. Jos katsoo ekonomistien kommentteja, ei tältä tulkinalta voi välttyä. Yritysjohtoa tai yrittäjiä ei haluta kuulla asiassa, joka on heidän käsissään – talouiskasvu ja työllisyys. Surullista.
Tosiasioiden tunnustaminen viisauden alkuna
Karu fakta on, että vain 46 % suomalaisista on työelämässä ja 54 % sen ulkopuolella. Yksityisellä sektorilla tai yrittäjinä työskentelee vain 1/3 kansasta. Veroasteemme on maailman korkeimpia ja kasvumme maailman alhaisimpia. Pelkona on, että olemme jämähtäneet eräänlaiseen 1900-luvun jälkipuoliskon hyvinvointivaltion uskonnonomaiseen palvomiseen emmekä pysty uudistumaan.
Samalla olemme tilanteessa, jossa talouden voimista väkevintä – menestymisen halua – rajoitetaan. Sote-ratkaisulla leikataan menestymishaluiset toimijat ulos. Työn korkealla verotuksella tehdään työtä tekemisellä hyvin vaikeaksi vaurastua. Holtittomien menokehysten ylittäminen ja niiden rahoittaminen valalla saa yrittäjät ja yritysjohdon pelokkaan varovaisiksi. Katse siirtyy kasvuun – ulkomailla.
Ekonomisten mallien varaan rakentuva talous- ja työllisyyspolitiikka mittaa puolihuvittavalla tavalla tilastoja mutta ei ymmärrä kahden väkevän voiman – halun ja pelon – merkitystä. On täysin eri asia kehittääkö kasvusuunnitelmia nälkäinen omistaja-yrittäjä vai poliittisen hallituksen omaava kunta- tai maakuntayhtiö tai peräti parlamentaarinen työryhmä.
Yritysjohto voi katsoa myös peiliin
Yritysjohto ja yrittäjät ovat varovaisia kritisoimaan tai antamaan oletetusta vastauksesta poikkeavia näkemyksiään. Se lienee opittua viisautta. Moni on saanut sormilleen ja oppinut. On helpompaa puristaa nyrkkiä taskussa ja pienessä porukassa kirota kuin osallistua julkiseen keskusteluun omalla nimellä ja maineella.
Tunnistan ja kollegana suuresti arvostan eräiden pörssiyhtiö-toimitusjohtajien rohkeutta ja hoksaavuutta osallistua keskusteluun.
Pyrin sitä itsekin tekemään. Syy tähän on se, että – paremman sanan puutteessa – isänmaa on pelastettava. Tämä alkaa tosiasioiden tunnustamisesta – jälleen kerran. Meidän on muutettava suuntaa. Halu on valjastettava töihin. Pelko on poistettava. Aikaa tähän on hyvin vähän. Jos tänään aloitetaan, ehditään.
Helsinki 3.5.2021
Petri Roininen
Toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja, Helsinki
