Vuoden 2021 ensimmäinen vuosineljännes oli yritysten pörssilistautumisissa maailmanlaajuisesti aktiivisin vuosineljännes 20 vuoteen, kertoo tilintarkastusyhtiö Ernst Young.
Vuoden 2021 houkuttelevat markkinaolosuhteet ovat tähän saakka poikineet kansainvälisesti katsottuna tulokseltaan 20 vuoteen parhaan ensimmäisen neljänneksen listautumisten ja niiden tuottojen määrässä mitattuna. Perinteiset listautumisantimarkkinat ovat olleet erittäin aktiivisia, ja lisäksi ensimmäisen kvartaalin SPAC-listautumisten määrä ja niissä kerätyt tuotot olivat korkeammat kuin koko vuoden 2020 aikana yhteensä.
Vuoden 2021 ensimmäisen neljänneksen aikana globaaleilla listautumisantimarkkinoilla nähtiin 430 transaktiota keräten tuottoja 105,6 miljardia dollaria, kasvaen 85 prosenttia ja vastaavasti 271 prosentttia verrattuna vastaavaan ajanjaksoon viime vuonna.
Kiihtyvä listautumistahti on tulos markkinoilla liikkuvasta suuresta rahamäärästä ja koronapandemian avaamista uusista mahdollisuuksista. Samanaikaisesti spekulatiiviset ja opportunistiset transaktiot sekä kuluttajille suunnattujen sijoitusalustojen suosion kasvu, etenkin nuorempien sukupolvien keskuudessa, ovat tehneet sijoittamisesta yhä useammille kiinnostavaa.
Teknologiasektorilla eniten listautumisia
Huoli markkinoiden korjausliikkeestä pitää kuitenkin sijoittajien tulevaisuuden näkymät epävarmoina. Sijoittajat pyrkivät nyt etsimään sijoituksille tuottoja hyödyntäen likviditeettiä niin kauan, kuin sitä on saatavilla.
Teknologiasektori pysyi huipulla transaktioiden määrässä mitattuna ensimmäisen neljänneksen läpi dominoiden listautumisantien (111) ja tuottojen (46,1 mrd. US$) määrässä. Terveydenhoito seurasi 78:llä listautumisannilla keräten 14 miljardia dollaria. Teollisuus tuli kolmanneksi listautumisantien määrässä 57 transaktiolla keräten 6,3 miljardin dollarin tuotot.
“Markkinoiden ollessa tulvillaan likviditeettiä globaalit listautumismäärät ja tuotot ovat olleet parhaat 20 vuoteen. On kuitenkin paljon epävarmuustekijöitä, jotka voivat luoda volatiliteettia ja vaikuttaa listautumismarkkinoihin. Tällaisia ovat esimerkiksi odotettua hitaammat rokotusohjelmat ja pandemian uudet aallot, jotka voivat edelleen pysäyttää talouden todellisen elpymisen. Yritysten on oltava hyvin valmistautuneita, jotta ne voivat listautua markkinoille ikkunan ollessa vielä auki”, sanoo Päivi Pakarinen, EY:n listautumispalveluista vastaava partneri.
Euroopan listautumisantimarkkinoilla nähtävissä kiihtyvä tahti, optimismia ja yksisarvisia
Euroopan markkina säilyi vahvana koronapandemian mukanaan tuomista rajoituksista huolimatta, mikä näkyi parantuneina sijoittajien näkyminä. Eurooppalainen listautumisaktiivisuus toipui ensimmäisellä neljänneksellä lisäten transaktioiden määrää 315 prosenttia (83) ja tuottoja 1 814 prosenttia (23,1 mrd. US$).
“Korkeat arvostustasot, matala volatiliteetti ja lisääntyvä optimismi talouden elpymiseen ovat pitäneet yllä Euroopan listautumisantiaktiivisuutta vuoden 2021 ensimmäisellä kvartaalilla ja motivoineet myös useita yksisarvisia ottamaan IPO-loikan. Odotamme vauhdin jatkuvan vuoden 2021 toisella kvartaalilla”, sanoo Päivi Pakarinen.
Vaikka tunnelmat ovat positiivisia, painaa epävarmuus taustalla edelleen ja voi luoda markkinoille volatiliteettia. Uusien koronapandemia-aaltojen mahdollisuus yhdessä toisistaan poikkeavien rokotussuunnitelmien, geopoliittisten jännitteiden, inflaation, korkojen ja odottamattomien markkinashokkien kanssa ovat kaikki potentiaalisia myrskyn aineksia.
Nähdäänkö Suomessa SPAC-listautumisia?
Päättipä yritys valita perinteisen listautumisannin, SPAC-fuusion tai suoran listautumisen, hyvin valmistautuneiden, suosittujen sektoreiden ja houkuttelevan listautumistarinan omaavien yritysten on mahdollista hyödyntää transaktioikkunaa nyt, kun se on vielä auki.
”Suomessakin kuluvalle vuodelle on povattu listautumisissa ”ketsuppipulloefektiä”. Tästä nähtiin alkuvuonna jo viitteitä, kun tyypillisesti hiljaisena ajanjaksona päälistalle tuli pääomasijoittajien salkuista kolme uutta yritystä, Kreate, Orthex ja Sitowise. Lisäksi Nightingale listautui First North Growth Marketille sekä Gofore siirtyi First Northista päälistalle”, Päivi Pakarinen summaa.
Pakarinen uskoo pörssin oven käyvän vilkkaasti vielä ennen kesälomia.
”Mielenkiintoista on myös seurata, rantautuuko SPAC-ilmiö Suomeenkin nyt kun paikallinen regulaatio sen mahdollistaa”, EY:n Pakarinen jatkaa.
SPAC-listautuminen on kaksi vaiheinen prosessi. Ensin sponsori listaa pörssiin yrityksen, jolla ei ole liiketoimintaa. Listautumisesta kerätyllä pääomalla sponsori sitten ostaa yksityisiltä markkinoilta yrityksen.