Sähkönkulutus kasvaa pohjoismaissa jopa 60 prosenttia – sijoittaja pääsee trendiin mukaan indeksirahastoilla

Pohjoismainen yhteistyöjärjestö Nordenergi esitteli selvityksen pohjoismaiden sähköistymisen mahdollisuuksista ja esteistä.
tuulivoima energia tuulienergia tuulivoimala talous tuulivoima energia tuulienergia tuulivoimala talous

Nordenergi on pohjoismaisten energiajärjestöjen yhteistyöjärjestö. Selvityksen tarkoituksena on edistää keskustelua siitä, miten Euroopasta voi tulla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Aiheesta kertoo Energiateollisuus (ET) tiedotteessaan.

Selvitys kattaa pohjoismaiset markkinat, Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin. Selvityksen mukaan sähkön kysyntä kasvaa yhteisillä pohjoismaisilla markkinoilla yli 60 prosenttia vuosina 2020–2040.

Sähkön käytön lisääntymisellä on keskeinen rooli vähähiilisen yhteiskunnan toteutumisessa.

Tuulivoiman osuuden arvioidaan kasvavan vuoden 2020 14 prosentista 40 prosenttiin vuonna 2050.

”Arviot kulutuksen kasvusta yhteisillä pohjoismaisilla markkinoilla ovat mittakaavaltaan huomattavia, tosin rajumpiakin on nähty”, toteaa Energiateollisuus ry:n markkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa.

Salomaan mukaan markkinat kyllä mukautuvat kasvuun, kun on ennakoitavia näkymiä.

”En näe, että energia-alan nykyistä kahden ja puolen miljardin euron investointivauhtia tarvitsisi kasvattaa ilmastotavoitteisiin pääsemiseksi, mutta supistamiseenkaan ei ole varaa”, Salomaa jatkaa.

Nordenergi esittää samalla strategisia suosituksia. Niiden noudattaminen on sen mukaan välttämätöntä, jotta Pohjoismaiden sähköistyminen ja hiilestä irtautuminen etenevät.

Nordenergin mukaan tarvitaan yhteinen pohjoismainen energiasiirtymän suunnittelu, jolla varmistetaan maiden sähköjärjestelmien yhdenmukaistaminen verkkojen ja joustavuuden kehittämiseksi.

Pohjoismaisten vahvuuksien hyödyntäminen on myös tärkeää. Päästöttömät vesivoima ja ydinvoima, yhdistettynä kustannustehokkaaseen maatuulivoimaan ja merituulen kasvavaan volyymiin, helpottavat energiaintensiivisen teollisuuden energiamurrosta.

Lisäksi tarvitaan hiilineutraalia kulutusta. Nordenergin mukaan asiakkaiden olisi hyödyttävä siitä, että he valitsevat sähkön fossiilisten polttoaineiden sijaan, ja tukevat sähköjärjestelmää mukauttamalla kulutustaan sen vaihteluiden mukaisesti.

Näiden strategisten suositusten seuraaminen on edellytys sille, että Pohjoismaat saavuttavat hiilineutraaliuden jo ennen vuotta 2050 pohjoismaisen energiasektorin toimiessa veturina.

”Näkemyksemme on, että päästökaupan vahvistaminen ja laajentaminen ovat avainasemassa päästöjen vähentämisessä eri toimialoilla”, sanoo Nordenergin puheenjohtaja Åsa Pettersson.

Pohjoismaiset sähkömarkkinat ovat olleet jo pitkään edelläkävijöitä rajat ylittävässä yhteistyössä, Pohjoismaisten kantaverkkoyhtiöiden yhteistyöelin Nordel perustettiin jo vuonna 1962. Nord Pool on maailman ensimmäinen valtioiden rajat ylittävä sähkönpörssi. Pohjoismainen sähkömarkkinafoorumi perustettiin vuonna 2017.

Miten sijoittaja voi tästä energiasiirtymästä hyötyä?

Yksi mahdollisuus on matalakuluiset rahastot. Optimized Portfolio -sijoitussivusto listasi kuusi parasta vaihtoehtoisen energian pörssinoteerattua rahastoa eli ETF:ää. Valintakriteerinä sivusto käyttää rahaston kokoa, kustannuksia ja laajuutta. Rahastot hajauttavat sijoituksia eri markkinoiden ja energiamuotojen yrityksiin.

ICLN – iShares Global Clean Energy ETF

PBW – Invesco WilderHill Clean Energy ETF

QCLN – First Trust NASDAQ Clean Edge Green Energy Index Fund

PZD – Invesco Cleantech ETF

FAN – First Trust Global Wind Energy ETF

ACES – ALPS Clean Energy ETF

IShares Global Clean Energy ETF (ICLN) on tämän teeman suosituin ETF, jonka rahastopääoma on yli 1,3 miljardia dollaria. Se on myös vanhin; se lanseerattiin vuonna 2008. Rahasto tarjoaa laajan maailmanlaajuisen hajautuksen puhtaan energian markkinasegmentille. Rahasto on sijoittanut yli 30:een tuuli-, aurinko- ja muiden vaihtoehtoisten energialähteiden toimialalla toimivaan sekä puhtaan energian teknologiaa tarjoavaan yritykseen.

Rahaston TER-luku kertoo sen perimien kulujen osuuden prosenttilukuna keskimääräisestä pääomasta tarkastelujaksolla. iShares Global Clean Energy ETF:n TER-luku on 0,65 prosenttia vuosittain.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
osakekauppa treidaaja tuotto voitto pörssi osakemarkkinat sijoittaja

Nämä ovat osakesijoittajien yleisimmät mokat – miten kyseisiltä virheiltä vältytään?

Seuraava artikkeli
Kiina Peking

Geopolitiikka muuttuu Lähi-idässä - Kiinan vaikutusvalta kasvaa