Poliisi on ilmoittanut epäilevänsä kolmea sähkönmyyntiyhtiötä noin 6,5 miljoonan euron veropetoksista. Asiasta kertovat Energiavirasto ja kuluttaja-asiamies kertovat tiedotteessa.
Energiaviraston ja kuluttaja-asiamiehen tietojen mukaan esitutkinta liittyy Fi-Nergy Voima Oy:n, Fi-Nergy Voima Oü:n ja 365 Hankinta Oy:n toimintaan.
Kolmella sähkönmyyntiyhtiölä on tuhansia asiakkaita eri puolilla Suomea. Yhtiöt jatkavat edelleen toimintaansa.
Viranomaiset ovat seuranneet yhtiöiden toimintaa jo pitkään. Fi-Nergy ja 365 Hankinta ovat olleet esillä kuluttaja-asiamiehen ja Energiaviraston valvontatoiminnassa jo usean vuoden ajan. Fi-Nergystä on vuoden 2021 aikana tullut kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kuluttajaneuvontaan yli 500 yhteydenottoa, ja vuonna 2020 yli 900. Luvut ovat poikkeuksellisen suuria muihin sähkönmyyntiyhtiöihin verrattuna.
Kuluttaja-asiamies vei Fi-Nergyn huhtikuussa 2020 markkinaoikeuteen. Energiayhtiö ei ole palauttanut asiakkailleen heidän liikaa maksamiaan ennakkomaksuja, vaikka asiakkuus on päättynyt.
365 Hankinta Oy:n toiminnassa ongelmia on puolestaan ollut esimerkiksi sähkösopimusten puhelinmyynnissä ja sopimusvahvistusten toimittamisessa kuluttajalle sopimuksen teon jälkeen. Kuluttajat eivät olleet saaneet sopimusvahvistusta, mutta yhtiö oli siitä huolimatta alkanut laskuttaa asiakasta. 365 Hankinta Oy:stä on tullut vuoden 2021 aikana kuluttajaneuvontaan noin 500 yhteydenottoa.
Energiaviraston j a kuluttaja-asiamiehen mukaan Fi-Nergy ja 365 Hankinta ovat laskuttaneet kuluttajilta ennakkoon sekä perusmaksuja että energiamaksuja. Monissa tapauksissa ennakkomaksuja on laskutettu niissäkin tilanteissa, joissa kuluttajalla on ollut vielä pitkään voimassa oleva sähkönmyyntisopimus toisen myyjän kanssa.
Energiaviraston ja kuluttaja-asiamien mukaan tällainen laskutustapa on kuluttajien kannalta kohtuutonta, eikä kuluttajien ole syytä maksaa ennakkolaskuja useita kuukausia ennen kuin he käyttävät sähköä.
Energiavirasto kertoo, että se teki viime vuonna useita Fi-Nergyä koskevia velvoittavia päätöksiä sähkömarkkinalainsäädännön vastaisesta toiminnasta. Päätökset liittyivät muun muassa puutteellisiin laskuihin ja sopimusvahvistuksiin, laskujen toimittamiseen asiakkaille, sopimusta koskevien tietojen antamiseen ja ennakkomaksuihin.
Energiavirasto on myös tuominnut Fi-Nergyn maksettavaksi kolme uhkasakkoa, ja muita uhkasakkoprosesseja on edelleen vireillä.
Energiaviraston ja kuluttaja-asiamiehen mukaan verottajan saatavat ovat niin suuria, että niillä saattaa olla vaikutusta Fi-Nergyn ja 365 Hankinnan toimintaan ja asiakkaisiin.
Poliisi on ilmoittanut selvittävänsä asiaa yhteistyössä yhtiöiden edustajien kanssa, tavoitteenaan estää yllättävät katkokset sähkön toimituksessa. Jos sähkönmyyjä lopettaa toimintansa, sähkömarkkinalain säännöksillä suojataan kuluttaja-asiakkaita sähköjen katkaisulta kolmen viikon ajan.
Energiavirasto ja kuluttaja-asiamies ovat tiiviisti yhteydessä poliisiin ja antavat toimintaohjeita asiakkaille ja verkonhaltijoille tilanteen edetessä.