Privanet keskeyttää osakekaupan markkinapaikallaan

Kaupankäynti Privanet Securities Oy:n jälkimarkkinapaikalla toistaiseksi keskeytetty.
There Corporation energia Around Privanet There Corporation energia Around Privanet

Finanssivalvonta on kiinnittänyt Privanet Securities Oy:n huomion Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen julkaisemaan raporttiin, jossa on täsmennetty MiFID II -direktiivissä määriteltyä monenkeskisen järjestelmän käsitettä. Raportista tehdyn tulkinnan perusteella Privanetin jälkimarkkinapaikan toiminta ei ole mahdollista yhtiön nykyisen toimiluvan nojalla, vaan osakkeiden välittäminen edellyttäisi vastaavaa toimilupaa kuin First North -markkinapaikalla.

Privanet Securities harjoittaa sijoituspalveluyrityksen toimiluvan mukaista liiketoimintaa keskittyen listaamattomien arvopapereiden jälkimarkkinan ylläpitämiseen sekä erinäisiin rahoitusjärjestelyihin. Privanet Securities ei ole enää osa Nasdaq First North listattua Privanet Group Oyj konsernia.

Viranomaisen uusien tulkintojen myötä Privanetin jälkimarkkinapaikan toiminnan jatkaminen soveltuvan sääntelyn mukaisesti edellyttää merkittäviä muutoksia joko toiminnan järjestämiseen tai Privanetin toimiluvan sisältöön.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Privanet kertoo tiedotteessaan, että se selvittää potentiaalisia vaihtoehtoja, jotta se voisi tarjota asiakkailleen mahdollisuuden käydä kauppaa listaamattomien yhtiöiden osakkeilla myös jatkossa. Toistaiseksi Privanet joutuu kuitenkin keskeyttämään kaupankäynnin jälkimarkkinapaikalla.

Privanet joutui Finanssivalvonnan hampaisiin tämän vuoden toukokuussa, kun Finanssivalvota kertoi aloittaneensa hallintolain mukaisen kuulemismenettelyn Privanet Groupin tytäryhtiön, Privanet Securities Oy:n toimiluvan peruuttamisesta.

Finanssivalvonnan näkemyksen mukaan Privanet Securities Oy ei täytä sijoituspalvelulain mukaisia toimiluvan myöntämiselle säädettyjä edellytyksiä.

Viime maaliskuussa Finanssivalvonta asetti asiamiehen valvomaan tytäryhtiö Privanet Securitiesin toimintaa. Fiva havaitsi yhtiön toiminnassa useita laiminlyöntejä sääntelyn noudattamisessa vuosina 2019 – 2020.

Vuoden 2020 heinäkuussa puolestaan Finanssivalvonta määräsi Privanet Groupin toiselle tytäryhtiölle, sijoituspalveluyritys Privanet Capital Markets Oy:lle 450 000 euron seuraamusmaksun ja antoi julkisen varoituksen useista rikkomuksista ja laiminlyönneistä arvopaperimarkkinalain ja sijoituspalvelulain noudattamisessa. Rikkomukset ja laiminlyönnit liittyivät Lapis-yhtiöiden (Lapis Rakennus Holding Oy ja Lapis Rakennus Oy) osakkeista ja velkasitoumuksista annettuihin virheellisiin ja puutteellisiin tietoihin sekä eturistiriitatilanteiden hallintaan vuosina 2015−2017.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

EM-jalkapallo ja osakemarkkinat – Miten jalkapallo vaikuttaa myös osakekursseihin?

Seuraava artikkeli

Näin työtavat muuttuvat - YIT tarjoaa joustavan etätyömahdollisuuden koronan jälkeenkin