Sijoitusideat

Osinkoinsinööri Jesse Viljanen luottaa näihin osakkeisiin ja uskoo kolmeen kasvutoimialaan

Sijoitusbloggari Jesse Viljanen suosii suoraviivaista sijoitustyyliä, jossa ei turhia murehdita markkinatunnelmien muutoksista.

Osinkoinsinööri Jesse Viljanen

Suositusta Osinkoinsinoori.fi-blogistaan tunnettu Jesse Viljanen on harrastanut sijoittamista kuusi vuotta. Hän valmistui vuonna 2013 laboratoriotekniikan insinööriksi, josta siirtyi ensin laborantiksi ja sen jälkeen tuotantotyöntekijäksi.

Vuodesta 2015 Viljanen on ollut nykyisessä työpaikassaan laboratorioinsinöörinä. Urallaan hän on edennyt analyyttisestä prosessijohtajasta projektipäälliköksi.

Osinkoinsinööri.fi-blogin kautta Viljanen haluaa kertoa, että kuka tahansa voi vaurastua riippumatta elämän lähtökohdista, kunhan vain pitkäjänteisesti jaksaa yrittää säästää ja sijoittaa.

”Haluan myös kantaa oman korteni kekoon suomalaisten nuoren talousosaamisen parantamiseksi blogini avulla. Viimeisenä tarkoituksena blogillani on julkinen tavoite (taloudellinen riippumattomuus), joka motivoi tekemään kaiken sen saavuttamiseksi”, Viljanen toteaa.

Viljanen sijoittaa vain kahteen omaisuuslajiin: osakkeisiin ja sijoitusasuntoihin. Indeksirahastot ovat hänen mielestään hyviä sijoituskohteita, vaikkei hän niitä harrastakaan.

”Olen indeksirahastojen vankka puolestapuhuja, mutta en itse käytä niitä siksi, kun ne ovat liian tylsiä ja motivaation ylläpitäminen on äärimmäisen tärkeätä sijoittamisessa. Todennäköisesti se olisi minullekin tuottoisin vaihtoehto pitkässä aikaikkunassa, vaikka toistaiseksi olen omilla valinnoilla todella hyvään tuottoon päässytkin”, Osinkoinsinööri toteaa.

Hajauttaminen ei ole itseisarvo

Sijoitusstrategiaansa Viljanen toteaa termeillä ”Buy & Hold & Monitor”.

”Jos yrityksessä tai liiketoiminta-alassa ei tapahdu peruuttamattomia muutoksia, niin osake saa olla salkussa ikuisesti. Jos yrityksen liiketoiminta/liiketoiminta-ala muuttuu, niin osake menee laitaan välittömästi riippumatta tappioista/voitoista.”

Hajauttamisessa Osinkoinsinööri luottaa siihen, että asuntojen ja osakkeiden tuotot eivät ole toisistaan riippuvaisia. Myös toimialahajautus on osa Viljasen hajautusstrategiaa.

”Pyrin hankkimaan jonkin verran eri toimialoja, jotta kaikki ei ole esimerkiksi finanssisektorilla kuten alkumetreillä salkkuni oli.”

Hajauttaminen ei ole sijoitusbloggaajalle kuitenkaan mikään itseisarvo.

”Kuitenkaan mitään tarvetta ei ole kaikkia liiketoimialoja saada salkkuuni vain hajauttamisen takia, koska jotkut toimialat vain ovat liian huonoja pitkään omistamiseen (kuten lentoyhtiöt ja kaivosyhtiöt). Yritysten määrä salkussa tarkoituksena pitää pienehkönä (maksimissaan 15-20 yritystä), jotta onnistumisilla on jotain merkitystä salkun kokonaistuottoon. Jos salkkuyrityksistä joku kasvaa suhteellisesti suureksi (kuten Intrum ja Neste), niin uudelleen allokoin ostamalla muita yrityksiä enkä myy positioita pienemmäksi.”

Sijoitussalkussa useita osakkeita eri markkinoilta ja toimialoilta

Viljasen osakesalkun arvo on yli 60 000 euroa. Lisäksi hän omistaa sijoitusasunnon puoliksi ystävänsä kanssa ja siinä omaa pääomaa on kiinni 7 800 euroa. Yhteensä sijoitusvarallisuutta on siis lähes 70 000 euroa.

osakesalkku Osinkoinsinööri Jesse Viljanen

89 prosenttia salkusta on suorissa osakesijoituksissa ja loput 11 prosenttia sijoitusasunnossa.

Suurimmat viisi positiota ovat Neste, Intrum, Pandora, MOWI ja BASF tässä järjestyksessä.

Osakekurssit ovat viime vuosina kokeneet historiallisen pitkän härkämarkkinan, jossa kurssiennätyksiä on puhkottu monet kerrat ja osakkeiden arvostuskertoimet ovat nousseet.

Viljasen mielestä osakkeiden arvostuskertoimet ovat paikoitellen jo liian korkeat, mutta hänen mielestään silti aina löytää ostettavaa. Hän mainitsee esimerkkeinä sellaiset yhtiöt kuin TietoEVRY, Bank of Åland ja Kemira.

”Oma sijoitushorisonttini on sen verran pitkä, että käytännössä kaikki yritykset tulevat näyttämään nykyisellä ostohinnalla halvalta tulevaisuudessa. Ostan itse kuitenkin enemmissä määrin Suomen ulkopuolelta yrityksiä”, Osinkoinsinööri toteaa.

Suhdannesykleillä on turha päätänsä vaivata

Jotkut sijoittajat pyrkivät haistelemaan markkinoiden suhdannesyklejä ja ajoittamaan sijoituksensa sen mukaan. Viljanen ei tällaiseen strategiaan usko lainkaan.

”Suhdannesyklit ovat höpöhöpöjuttuja ja niitä ei kannata edes seurata. Aina on oikea aika ostaa, jos ostat toistuvasti ajallisesti hajauttaen. Jos olisit sijoittamassa vain yhden ainoan kerran, etkä ikinä uudestaan, niin ehkä silloin voisi suhdannesyklejä hetken miettiä. Muussa tapauksessa en näillä asioilla päätäni vaivaisi.”

Viljanen kertoo, ettei hän yleisesti ottaen perusta sijoituspäätöksiään makrotalouden asioihin millään tavalla. Mahdollinen tuleva inflaatio ohjaa panostamaan entistä enemmän pääomia osakkeisiin ja sijoitusasuntoihin.

Kolme mahdollista ylituottojen toimialaa

Entä löytyykö tällä hetkellä mahdollisesti ylituottoa tarjoavia sijoituskohteita?

”Itse en tarkastele mitään lyhyestä aikaikkunasta, vaan koitan poimia toimialoja, jotka menestyvät kymmeniä vuosia tästä eteenpäin suurella todennäköisyydellä. Tätä kautta pystyy hyvin tunnistamaan ainakin muutamia toimialoja, jotka menestyvät tulevaisuudessa”, Viljanen toteaa.

Osinkoinsinööri listaa kolme kasvutoimialaa, joista tuottavia yrityksiä voi löytyä.

Ensimmäinen toimiala on puhtaan veden tuotanto.

”Puhdas vesi on enemmissä määrin vähenevä resurssi, joten esimerkiksi sen puhdistukseen, käsittelyyn tai muilla tavoin siihen liittyvät yritykset tulevat menestymään pitkässä juoksussa.”

Myös datan käsittely, säilytys ja myynti ovat nykyajassa materiaalia arvokkaampaa.

”Yritykset, jotka toimivat tällä alalla, menestyvät aivan varmasti”, Viljanen uskoo.

Viljanen mainitsee myös uusiutuvat energialähteet, jotka kasvavat aivan valtavasti lähiaikoina Euroopan ja USA päästötavoitteiden sekä ilmastosopimusten asettamien tavoitteiden vuoksi.

”Yritykset, jotka toimivat vedyn, tuulivoiman, vesivoiman tai biopolttoaineiden kanssa; menestyvät varmasti.”

Lue myös tämä: Sijoitusbloggaaja saavutti 500 000 euron sijoitussalkun – näin muuttuu sijoitusstrategia

Kommentoi
Ylös
>