Vuolukivitakkayritys Tulikivi jatkaa positiivista käännettä – antoi jälleen positiivisen tulosvaroituksen

Tulikivi julkisti jälleen positiivisen tulosvaroituksen. Yhtiö nostaa nyt aiempaa arviotaan vuoden 2021 liikevaihdon kehityksestä.
Tulikivi sisustus takka Tulikivi sisustus takka

Perinteikkäiden vuolukivitakkojen valmistaja on ollut pörssin senttiosake, joka on tarjonnut sijoittajille viime aikoina kuitenkin hulppeaa tuottoa. Hieman yli vuoden aikana Tulikiven markkina-arvo on noussut lähes seitsemänkertaiseksi.

Nyt Tulikivi nostaa liikevaihdon ja liiketuloksen ohjeistustaan koko vuodelle 2021. Yhtiö ennustaa nyt liikevaihdon nousevan 32 – 35 miljoonaan euroon ja vertailukelpoisen liiketuloksen se arvioi paranevan selvästi. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 29,2 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevaihto 1,2 miljoonaa euroa.

Näkymien nostamiseen vaikuttaa kesän hyvä tilausvirta kotimaasta ja viennistä.

Tulikiven positiivinen tulosvaroitus on jo toinen tänä vuonna.

Yhtiö julkisti positiivisen tulosvaroituksen jo aiemmin toukokuussa. Tuolloin Tulikivi ohjeisti vuodelle 2021 liikevaihdoksi 31 – 33 miljoonaa euroa. Vertailukelpoisen liikevoiton yhtiö odotti paranevan selvästi.

Tuloskäänne tapahtui vuoden 2020 lopulla

Tulikiven lähimenneisyys ei ole ruusuinen. Liikevaihdon lasku vuosina 2016 – 2018 oli tasolla 2-5 prosenttia vuosittain. Liiketulos oli yhä 2019 tappiolla 2,7 miljoonaa euroa.

Yhtiö on sinnitellyt myös rahoitushaasteiden parissa. Iso ongelma on ollut velkaisuus. Rahoitusongelmien vuoksi yhtiö teki vuoden 2019 lopulla velkojiensa kanssa rahoitussopimuksen, jonka mukaan korolliset velat erääntyvät helmikuun 2021 loppuun mennessä.

Vuoden 2020 lopussa Tulikiven nettovelkaantumisaste oli 175 prosenttia, kun se vuosi aiemmin oli 200 prosenttia. Omavaraisuusaste oli vuoden 2020 lopussa 24,6 prosenttia.

Yhtiöllä on vienyt läpi säästöohjelmaa ja sillä on kaksi elinkaarensa alussa olevaa tärkeää takkamallistoa Karelia ja Pielinen.

Viime vuonna yhtiö sai kammettua vertailukelpoisen liiketuloksen plussalle tappiollisen vuoden 2019 jälkeen.

Koronapandemia lisännyt kysyntää

Toimitusjohtaja Heikki Vauhkosen kertoi tilinpäätöksen yhteydessä, että viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä liikevaihto kasvoi koronapandemian lisättyä kuluttajien kiinnostusta remontointiin, loma-asuntoihin sekä pientaloasumiseen niin kotimaassa kuin vientimaissa.

Vuoden 2021 ensimmäisellä vuosineljänneksellä yhtiön liikevaihto nousi 6,5 miljoonaan euroon edellisvuoden vertailukauden 5,7 miljoonasta eurosta. Tilauskanta nousi 4,4 miljoonasta eurosta 5,2 miljoonaan euroon. Kun edellisvuonna liiketulos oli 0,5 miljoonaa euroa tappiollinen, oli liiketulos tammi-maaliskuussa 0,0 miljoonaa euroa.


MAINOS

Coinmotion​ / ​SalkunRakentaja ​-​​yhteistyötarjous

Avaa​ ​tili​ ​Coinmotion-palveluun ja aloita kaupankäynti kryptovaluutoilla.​ ​Käyttämällä​ ​alennuskoodia​ ​SRFI17X,​ ​saat​ ​1%:n treidauskulut​ ​ensimmäiselle​ ​kuukaudelle​ ​(50%​ ​alennus).


Vauhkosen mukaan liikevaihto kasvoi koronapandemian lisättyä kuluttajien kiinnostusta remontointiin, loma-asuntoihin sekä pientaloasumiseen niin kotimaassa kuin vientimaissa.

Yhtiön liiketoiminnan kannattavuus parantui liikevaihdon kasvun, hinnankorotusten ja onnistuneiden tuottavuustoimenpiteiden sekä kiinteiden kulujen säästöjen ansiosta, toimitusjohtaja kertoi.

Tulikiven sisään tullut tilausvirta oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 8,8 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten se oli 7,3 miljoonaa.

”Alkuvuonna tilausvirta kasvoi erityisesti kotimaasta, mutta myös vientimaissa kehitys on ollut hyvin positiivista. Tilausvirta kasvoi niin tulisijoissa, saunoissa kuin sisustuskivissä. Alkuvuonna selvästi vahvistuneen tilausvirran myötä on mahdollista saavuttaa vuositasolla aiempia vuosia korkeampi liikevaihdon kasvutaso ja kannattavuus”, Vauhkonen totesi.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Analyysi: Uusilta miljardiyhtiöiltä edellytetään armotonta tuloskasvua

Seuraava artikkeli
omakotitalo talo talokauppa asunto asuminen

Kiinteistökauppoja tehdään vilkkaasti, mutta mökkikauppa hiljenemässä