
Varoja oli kesäkuun lopussa yhteensä 241 miljardia euroa. Tiedot käyvät ilmi Työeläkevakuuttajat Telan tilastoanalyysistä.
Jokaista suomalaista kohden eläkevaroja on siis jo kerrytetty lähes 43 700 euroa.
Koronapandemia aiheutti eläkevaroissa jyrkän laskun keväällä 2020. Sitä edeltävä taso saavutettiin ja ylitettiin jo saman vuoden viimeisellä neljänneksellä.
”Varojen kasvu vuoden 2021 ensimmäisellä vuosipuoliskolla on ollut osakesijoitusten ansiota. Rahoitusmarkkinoiden virettä nosti moni asia: talouden palautuminen ja elvytystoimet niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa sekä koronavirusrokotusten eteneminen ja rokotekattavuuden nouseminen”, kertoo Työeläkevakuuttajat Telan analyytikko Kimmo Koivurinne.
Telan mukaan maailman osakemarkkinoita kuvaava MSCI AC World -indeksi nousi vuoden ensimmäisen puoliskon aikana kaikkiaan 16,1 prosenttia euroissa mitattuna. Vastuullisen sijoittamisen maailmanindeksi tarjosi vielä aavistuksen paremman, kaikkiaan 16,8 prosentin tuoton.

Eläkesijoitusten osakejakaumat eivät ole suoraan koko maailman indeksin hajautusta vastaavia. Silti oli osakesijoituksille vuoden ensimmäiseltä puoliskolta saatu 16,7 prosentin nimellistuotto melko lähellä globaalien indeksien tuottoja.
Telan mukaan toisella vuosineljänneksellä osakesijoituksista parhaita tuottoja tarjosivat kasvuyhtiöt sekä pääomasijoitukset. Pääomasijoitukset ovat sijoituksia julkisesti noteeraamattomiin yrityksiin, joilla pääsijoittaja arvioi olevan kehittymispotentiaalia.
Korkosijoitukset tappiolla
Korkosijoituksissa tämä vuosi on ollut haasteellinen isoja korkosalkkuja hallinnoiville eläkesijoittajille.
Markkinakorkojen hieman noustessa toisella vuosineljänneksellä näyttivät julkisyhteisöjen joukkovelkakirjat pääosin negatiivisia tuottolukujakesäkuun lopulla. Korkosijoituksissa eläkevaroille tuottoa on saatu yrityslainojen puolelta, missä nimellistuotot ensimmäiseltä puolelta vuodelta olivat muutaman prosentin tuntumassa.
Kokonaisuudessaan eläkevarojen sijoitustuotto oli kahden ensimmäisen vuosineljänneksen ajalta reaalisesti 7,7 prosenttia. Työeläkevakuuttajien osakesijoitusten tuotot olivat reaalisesti keskimäärin 15,1 prosenttia. Korkosijoitusten tuotot olivat reaalisesti keskimäärin -0,1 prosenttia, kiinteistösijoitusten tuotot 0,7 prosenttia ja vaihtoehtoisten sijoitusten eli pääasiassa hedgerahastojen tuotot 4,1 prosenttia.
Tulevien eläkkeiden rahoituksessa eläkevarat yhä tärkeämmässä roolissa
Koivurinteen mukaan eläkevarojen kasvu on aina hyvä uutinen erityisesti tulevien eläkkeiden näkökulmasta, sillä eläkevaroja tarvitaan yhä enemmän väestön ikääntyessä.
Eläkerahastojen ja niiden tuottojen osuus vuotuisen työeläkemenon kattamisessa on vuosien mittaan kasvanut ja kasvaa edelleen.
”Palkoista perittävät eläkemaksut eivät ole enää vuosiin riittäneet kattamaan menoja, vaan osa eläkkeiden rahoituksesta on tukevasti sijoitusvarojen ja niiden tuottojen varassa. Taustalla on jo tapahtunut väestön ikääntyminen. Eläkeikäisten määrä on kasvanut voimakkaasti, ja työeläkemaksun taso on pysynyt ennallaan”, kuvaa Koivurinne.
Nykyään yksityisalojen eläkemenosta viidennes katetaan nyt rahastoista. Kymmenen vuoden kuluttua osuus on jo neljänneksen, eli 25 senttiä jokaisesta työeläke-eurosta tulee rahastoista.
Telan mukaan osuus kasvaa suunnitellusti laskelmien mukaisesti, ja varat on mitoitettu riittämään eri ikäluokkien eläkkeisiin. Rahastoilla on tärkeä rooli eläkkeiden rahoituksen turvaajana.
Otsikkoa lainaten, huonoja uutisia tuleville eläkeläisille – jokaista suomalaista kohden eläkevelkaa jo yli 145 000 euroa.
https://www.stat.fi/til/rtp/2018/13/rtp_2018_13_2021-04-29_tie_001_fi.html