Kasvu teki InCapista arvokkaan

InCapin osakkeen kasvu on ollut häikäisevä. Se on nostanut yhtiön arvostustasoa, mutta edelleenkään yhtiö ei näytä kohtuuttoman kalliilta.

Incap on globaali elektroniikan sopimusvalmistaja, joka tarjoaa valmistuspalveluita keskitetysti. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa, Slovakiassa, Isossa-Britanniassa ja Hong Kongissa, ja sen palveluksessa on noin 1 900 työntekijää. Incapin osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1997 lähtien.

Yhtiö julkisti huhtikuun lopulla positiivisen tulosvaroituksen, jossa se arvioi, että yhtiön liikevaihto, oikaistu liikevoitto ja liikevoitto vuonna 2021 ovat selvästi suurempia kuin vuonna 2020. Aiemmin yhtiö arvioi, että vuoden 2021 liikevaihto ja oikaistu liikevoitto ovat suurempia kuin vuonna 2020.

Kasvulle ja koko vuoden näkymille saatiin lisävahvistusta tuoreessa huhti-kesäkuun tulosraportissa. Incapin vuoden 2021 toisen neljänneksen liikevaihto oli 33,6 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin liikevaihto oli 22,6 miljoonaa euroa. Liikevaihto siis kasvoi vertailukaudesta peräti 49 prosenttia.

Nyt yhtiö julkisti uuden positiivisen tulosvaroituksen, kun se nostaa nostaa vuoden 2021 liikevaihto- ja liikevoittoennustettaan. Incap arvioi, että yhtiön liikevaihto, liikevoitto ja oikaistu liikevoitto vuonna 2021 ovat merkittävästi suurempia kuin vuonna.

Liikevaihto- ja liikevoittoennusteen noston taustalla vaikuttavat parempi näkyvyys Incapin asiakkaiden ennusteisiin ja yhtiön oma arvio liiketoiminnan kehittymisestä. Arviot perustuvat oletukseen, ettei koronaviruspandemiatilanteessa, valuuttakursseissa tai komponenttien saatavuudessa tapahdu merkittäviä negatiivisia muutoksia.

Aiemmin yhtiö arvioi, että vuoden 2021 liikevaihto, liikevoitto ja oikaistu liikevoitto vuonna 2021 ovat selvästi suurempia kuin vuonna 2020.

Kannattavaa kasvua

InCap on kasvanut vakuuttavasti jo useita vuosia.

Vuonna 2016 yhtiön liikevaihto oli alle 39 miljoonaa euroa, mutta viime vuonna se ylsi jo lähes 107 miljoonan euron liikevaihtoon. Lisäksi kasvu on ollut jatkuvasti kannattavaa, sillä vuosien 2016-2020 aikana oman pääoman tuotto on jatkuvasti ollut yli 30 prosenttia.

Incapin liikevaihdon vahva kasvu johtuu elektroniikan käytön kasvusta, jota tukevat digitalisaation ja IoT:n kaltaiset megatrendit.

Kysynnän kasvua edistävät vihreän energian ja lääketieteellisten laitteiden kasvava tarve, syntymässä olevat 5G ja IoT-ekosysteemi sekä sähköajoneuvojen yleistyminen.

Incap-konsernin toimitusjohtaja Otto Pukk kertoi viimeisimmässä tulosraportissa, että kysynnän kasvua edistävät vihreän energian ja lääketieteellisten laitteiden kasvava tarve, syntymässä olevat 5G ja IoT-ekosysteemi sekä sähköajoneuvojen yleistyminen.

Viime syksynä toteutetun merkintäetuoikeusannin jälkeen InCapin taloudellinen tilanne on vakaa, ja yhtiö valmiina yritysostoihin, jos sopiva tilaisuus tarjoutuu.

”Arvioimme jatkuvasti potentiaalisia ostokohteita, jotka sopivat yrityskulttuuriimme ja joiden avulla voimme laajentaa maantieteellistä kattavuuttamme”, Pukk kertoo.

Toimitusjohtajan mukaan vuoden loppua kohti on näkyvissä positiivista kehitystä useiden nykyisten ja potentiaalisten asiakkaiden liiketoiminnan kasvaessa sektoreilla, joiden kasvua megatrendit tukevat.

Osakkeen arvostustaso eri tasolla

Vahva ja kannattava kasvu on muuttanut InCapin osakkeen arvostuskertoimia radikaalisti. Kun osake on noussut viidessä vuodessa lähes 970 prosenttia ja viimeisen vuodenkin aikana yli 214 prosenttia, heijastuu voimakas kurssinousu osakkeen arvostuskertoimiin.

InCapin EV/EBITDA-kerroin oli vuoden 2018 osakekohtaisella tuloksella 3,5x, mutta tämän vuoden tuloksen konsensusennusteella arvostuskerroin kipuaa jo tasolle 12,5x.

Arvostustaso ei ole kuitenkaan edelleenkään vahvasti kasvavalle ja kannattavalle yritykselle erityisen korkea.

Indersin analyytikko Joonas Korkiakoski arvioi heinäkuun lopulla, että InCapin oivalta näyttävään pidemmän aikavälin tuloskasvunäkymään suhteutettuna nykykertoimet ovat vielä vaivatta siedettävillä tasoilla.

Analyytikoiden konsensusodotus on, että InCapin viime vuoden 12,6 miljoonan euron liikevoitto nousee tänä vuonna yli 20 miljoonaan euroon ja ensi vuonna lähes 24 miljoonaan.

InCapin osakkeen arvostuskertoimet20182019202020212022
P / E -kerroin5,42x11,7x9,13x18,8x15,7x
EV / S -kerroin0,54x1,03x1,06x1,97x1,68x
EV / EBITDA -kerroin3,47x6,37x7,10x12,5x10,3x
P / B -kerroin3,37x2,80x4,87x3,89x

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sähköauto lataus latauspiste autoilu

Asiantuntija: Sähköautojen autoveron poistolla on suuri symbolinen merkitys

Seuraava artikkeli
Matias Marttinen

Kansanedustaja ihmettelee osakesäästötilin rajoitteita: "Sijoittamisesta rankaisemisen on loputtava"