Talouden trendit

Yle: Suomalaisia houkutellaan sijoittamaan kultakaivokseen kyseenalaisin keinoin

Kultakaivoshankkeen taustalla häärii huijaukseksi osoittautuneella OneCoinilla rikastunut suomalaismies.

Varausalue sijaitsee Lokan tekojärven länsipuolella Sodankylän kunnassa.

Tuohivirta-niminen hanke hakee sijoittajia Sodankylään perustettavaan kaivokseen. Alueella on noin 10 000 hehtaarin alue, jota harhaanjohtavasti mainostetaan kaivosvarauksena. Aiheesta kertoo Yle.

Hankkeeseen on Ylen hallussa olevan kirjeen mukaan etsitty yli 10 000 euron sijoituspanoksella mukaan tulevia sijoittajia.

Hankkeeseen on houkuteltu sijoittajia väitteellä, että alueelta olisi löydettävissä kultaa, palladiumia ja muita arvometalleja. Tuohivirran sivuilla väitettiin alunperin GTK:n arvioineen alueella olevan kultaa yhdeksän miljoonaa unssia, mikä tarkoittaisi yli kymmenen miljardin euron arvoista kultavarantoa. Yhteensä kaikkien arvometallien arvon väitetään olevan 20 miljardia euroa.

Hanketta on lisäksi harhaanjohtavasti mainostettu kaivosvarauksena.

Ensinnäkin kaivoslain mukaan varauspäätös oikeuttaa vain etusijaan malminetsintäluvan hakemiseen, ei mihinkään muuhun. Kaivoslaki ei tunne edes koko kaivosvaraus -nimistä vaihetta, Yle kertoo.

Toiseksi GTK:n erikoistutkija Tero Niiranen kertoo Ylelle, ettei GTK ole inventoinut alueen kultavarantoja. Niirasen mukaan väitetyn kultaesiintymän arvioiminen vaatisi kymmeniä kertoja enemmän kairauksia kuin mitä GTK on alueella tehnyt.

Epäilyttävän hankkeen taustalla häärii Ylen mukaan OneCoin-huijauksesta tuttu mies: Kari Wahlroos.

Wahlroos oli keskeinen OneCoinia markkinoiva liikemies ja verkostomarkkinoija. OneCoin on yksi kaikkien aikojen suurimmista huijauksista. Onecoinin on väitetty perusteettomasti olevansa virtuaalinen kryptovaluutta, jonka avulla on huijattu ihmisiltä eri puolilla maailmaa mahdollisesti jopa yli 15 miljardia euroa. Wahlroos kuitenkin jättäytyi pois OneCoin-toiminnasta vuonna 2017, eikä häntä ole epäilty mistään rikoksista virtuaalivaluutan markkinoinnissa.

Wahlroosin yhteystietoja tai nimeä ei tosin Tuohivirta-sivustolla näy. Sen sijaan Facebookissa Wahlroos mainostaa kaivoshanketta. Hanketta mainostaessaan Wahlroos käyttää räiskyviä ylisanoja.

Kymmeniä ja Tuohivirta momentumissa! Ilmiselvästi! Ennätyksiä taas rikotaan!

Sen toteuttaminen

Meillä on iloisia, siunattuja ja varakkaita edelläkävijöitä

Olisiko sinun aikasi parantaa elämääsi paremmaksi?

Kommentoi
Ylös
>