
Nokialle menestyminen 5G-verkoissa on sen kasvun kannalta keskeistä. Tällä viikolla saatiinkin hyviä uutisia, kun Nokia kertoi käynnistävänsä 5G-hankkeen Indonesiassa yhteistyössä paikallisen teleoperaattorin Indosat Ooredoon kanssa.
Yhtiö toimittaa uusimpia ReefShark- ja AirScale-tuotteitaan Surabayan kaupunkiin Indonesiaan.
Nokia kertoi toisen vuosineljänneksen tulosraportin yhteydessä, että kesäkuun lopussa yhtiön 5G-konversioaste parani hieman, mutta oli edelleen noin 90 prosenttia ilman Kiinaa.
Nokian käyttämä 5G-konversioaste mittaa yhtiön edistymistä vuoden 2018 lopun 4G-aseman muuttamisessa 5G-asemaksi. Siinä huomioidaan asiakkaan koko sekä Nokian uusi 5G-asema asiakkuuksissa, joissa sillä ei aiemmin ole ollut 4G-asennuskantaa. Toisin sanoen tunnusluku voi olla yli 100 prosenttia.
Nokian 5G-konversioaste Kiina mukaan luettuna parani myös hieman toisella vuosineljänneksellä, mutta oli edelleen noin 80 prosenttia. Vuoden 2018 lopun jälkeen konversioasteeseen on vaikuttanut se, ettei Nokia ole saanut muutettua koko 4G-asemaansa 5G-asemaksi Pohjois-Amerikassa ja Kiinassa.
”Uskomme tilanteen olevan nyt vakiintunut, ja näemme mahdollisuuksia sen vähittäiseen parantumiseen, mutta sopimusten ajoitus on edelleen epävarma”, Nokia totesi tulosraportin yhteydessä.
Nokian tavoitteena koko vuodelle 2021 on, että sen yhteenlaskettu 4G- ja 5G-markkinaosuus ilman Kiinaa on noin 25–27 prosenttia ja yhtiö uskoo saavuttavansa tämän tavoitteen.
Tähtäin uudessa strategiassa
Handelsbankenin analyytikko Daniel Djurberg kertoo pankin aamukatsauksessa, että sen Large Cap -seminaarissa vieraillut Nokian talousjohtaja Marco Wirén toisti yhtiön Q2-kommentit vakaasta kysynnästä optisten verkkojen toiminnoissa, parannuksista langattomissa verkoissa ja useista mielenkiintoisista tuotteista, joita yhtiö aikoo julkaista syksyn aikana.
Haasteitakin on näköpiirissä.
”Hän totesi myös, että yhtiö kohtaa sellaisia haasteita loppuvuonna, joita vielä alkuvuonna ei ollut, viitaten etenkin markkinaosuuden heikkenemiseen USA:ssa. Viime päivinä Nokia on kuitenkin saanut hyvää nostetta voittaessaan mm. uuden 5G-diilin”, Djurberg toteaa.
Talousjohtaja kertoi seminaarissa Nokian kohtaamasta komponenttipulasta. Nokialla on Wirénin mukaan hyvät suhteet toimitusketjuunsa, mukaan lukien puolijohdevalmistajiin.
”Nokia on panostanut omalta osaltaan ketjun toimivuuteen, ja monitoroi tilannetta päivittäin. Tilanne on tiukka, mutta koska koko ekosysteemi kommunikoi ja priorisoi, Nokia pärjää hyvin”, Handelsbankenin analyytikko uskoo.
Nokialta ole odotettavissa suuria yritysostoja, sillä tähtäin pysyy uuden strategian toteuttamisessa. Yhtiö pyrkii vahvistamaan sekä tarjontaansa asiakkailleen että tärkeimpiä vahvuuksiaan.
Uudessa strategiassa selkeät tulosvastuut
Pekka Lundmarkin aloitettua Nokian toimitusjohtajana, laittoi hän nopeasti Nokian strategian uusiksi.
Yhtiön tuli neljä tulosvastuullista liiketoimintaryhmää, jotka vastaavat aiempaa paremmin asiakkaiden ostokäyttäytymistä. Uudet liiketoimintaryhmät ovat Mobile Networks, IP and Fixed Networks, Cloud and Network Services ja Nokia Technologies.
Yhtiön mukaan toimintamalli parantaa tulosvastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä, yksinkertaistaa rakennetta sekä parantaa kustannustehokkuutta.
Uudet liiketoimintaryhmät ovat osa uutta toimintamallia, jossa jokaisella liiketoimintaryhmällä on selkeä tulosvastuu ja niiden tavoitteena on markkinajohtajuus omilla toiminta-alueillaan. Sijoitetun pääoman tuotto on keskeinen mittari tulosten arvioinnissa.
Lundmarkin mukaan aiempaa yksinkertaisempi rakenne tekee Nokiasta asiakaslähtöisemmän ja parantaa tulosvastuullisuutta ja kustannustehokkuutta. Osana uutta strategiaa yhtiö tulee pohtimaan tarkasti mihin se investoi.
Handelsbankenin tavoitehinta Nokian osakkeelle on 6,0 euroa ja suositus on osta. Tavoitehinta on selvästi tämän hetken kurssinoteerausta korkeampi.