Sijoitusbloggaaja laittoi strategiansa uusiksi – salkkuun kasvuyhtiöitä

Mammuttiblogin ylläpitäjä on kuluvan vuoden aikana alkanut kyseenalaistamaan sijoitusstrategiaansa.
peli sijoitusstrategia allokaatio sijoittaminen talous peli sijoitusstrategia allokaatio sijoittaminen talous

Pitkään sijoittamista harrastaneella tulee eteen aikoja, jolloin strategiaa kannattaa hioa ja kirkastaa, kertoo Mammuttiblogia ylläpitävä sijoittaja ja bloggaaja tuoreimmassa blogikirjoituksessaan.

”Tämä voi johtua siitä, että markkinatilanne on olennaisesti muuttunut tai sijoittaja on oppinut matkan varrella jotain sellaista, mitä kannattaa uudessa strategiassa hyödyntää. Sudenkuoppa saattaa tulla vastaan siinä, että joskus on todella vaikeaa erottaa, onko strateginen muutoksen tarpeeseen johtanut tilanne aito, vai vaikeasti hallittavien tunteiden tuomaa hälinää”, bloggaaja kirjoittaa.

Kuluvan vuoden 2021 keväällä alkoi bloggaaja kyseenalaistaa kassavirtastrategiaa, jonka hän oli lanseerannut maaliskuussa 2019 ja jota hän oli noudattanut jo parin vuoden ajan.

Kassavirtasijoittajan ainoana tavoitteena on maksimoida kassavirran ja osinkojen kasvu pitkällä aikavälillä. Kassavirran kasvattamisen keskiössä on bloggaajan mukaan kolme tärkeää: osakekohtaisen osingon kasvu, osakkeiden kappalemäärän kasvattaminen ja osinkojen uudelleensijoittaminen.

Bloggaaja on silti edelleen varma, että ”defensiivis-passiivinen osinkostrategia” toimii oikein hyvin laskumarkkinassa.

”Mutta mikä estäisi minua tavoittelemaan myös (tietoisesti) hyviä kasvuyhtiötä salkkuuni, unohtamatta defensiivisiä osingon maksajia”, bloggaaja kysyy itseltään.

Sijoitusbloggaajan uudessa strategiassa suorien osakesijoitusten osuus koko salkusta on 60 prosenttia. Loput ovat käteinen, osakeindeksit, sekä riskisijoitukset kuten virtuaalivaluutat ja vertaislainat.

Suorat osakesijoitukset bloggaaja on jakanut riskitason mukaan kolmeen kategoriaan: osinkokoneisiin (50%), kasvuraketteihin (40%) ja tulevaisuuden toivoihin (10%).

Sijoitussalkussa kasvurakettiosakkeita ovat Harvia, Puuilo, Rapala ja Target. Tulevaisuuden toivoja ovat Spinnova ja Optomed.

Lue myös tämä: ”Osta ja pidä” -strategia ei sovi kaikille

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjä yrittäjäjärjestö

Yrityksissä häiriöitä tuotantoketjuissa enemmän kuin koronan syvimmässä kuopassa

Seuraava artikkeli
Kahvi, kiitos!

Ravintolayhtiö Noho Partners elpyy koronakuopasta vauhdilla