Perinnönjättäjän rintaperillisiä ovat hänen lapsensa ja jos lapset ovat kuolleet, rintaperillisiä ovat perinnönjättäjän lapsenlapset.
Rintaperilliset voivat lain mukaan vaatia perinnöstä niin sanottua lakiosaa, joka on rintaperillisille turvattu osuus vainajan jäämistöstä.
Lain mukaan rintaperilliselle tulee perintöosa, joka on perittävä omaisuus jaettuna rintaperillisten lukumäärällä. Jos rintaperillisiä on kolme, osuudeksi tulee kolmasosa.
Jos omaisuus on kuitenkin testamentilla määrätty jollekin muulle henkilölle kuin rintaperilliselle, rintaperillinen on joka tapauksessa oikeutettu lakiosaansa. Lakiosa on puolet perintöosasta. Jos esimerkiksi rintaperillisiä on kolme, lakiosa on kuudesosa perittävästä omaisuudesta.
On kuitenkin tilanteita, joissa rintaperillisellä ei ole oikeutta edes lakiosaan.
Rintaperillinen voidaan nimittäin tietyin edellytyksin tehdä perinnöttömäksi, jolloin hänellä ei ole oikeutta lakiosaansa.
Perinnöttömäksi jättämiseen tarvitaan painavat syyt. Perinnönjättäjä voi jättää rintaperillisen perinnöttömäksi, jos perillinen on tahallisella rikoksella syvästi loukannut perittävää, perittävän perimyspolvessa olevaa sukulaista tai perittävän ottolasta tai ottolapsen jälkeläistä.
Perusteeksi perinnöttömäksi jättämiselle ovat myös rintaperillisen jatkuva kunniaton elämä tai jatkuva epäsiveellinen elämä. Tässä huomioidaan se, miten syvästi perillisen elämäntapa on loukannut perittävää.
Käytännössä perinnönjättäjä voi viedä rintaperilliseltä oikeuden lakiosaan testamentin avulla. Perinnönjättäjän on kuitenkin osoitettava perusteet perinnöttömäksi jättämiselle.
Tällainen rintaperillisen lakiosan menetys on tapahtunut entiselle näyttelijälle Outi Alaselle.
Ilta-Sanomat kertoo, että Alasen 80-vuotiaana vuonna 2019 kuollut isä oli laatinut testamentin, jossa hän oli jättänyt tyttärensä perinnöttömäksi. Testamentissa perusteltiin perinnöttömäksi jättäminen Outi Alasen lähestymiskiellolla, jonka Pohjois-Karjalan käräjäoikeus määräsi isän ja hänen vaimonsa suojaksi.
Outi Alanen ei hyväksynyt testamenttia ja vei kiistan käräjäoikeuteen. Oikeus kuitenkin hylkäsi kanteen.
Lähde: Testamentti.fi
Lakiosaa koskeva virhe tekstissä korjattu 27.9.2022.
Eikö lakiosan määrä ole vain 1/2 perinnöstä!
Eli jos perillisiä on kolme niin lakiosa on 1/6.
Aivan oikein. Virhe korjattu. Kiitos huomiosta.