
Ohjelmistoyhtiö Qt Group on kivunnut vuodessa jo 277 prosenttia. Yhtiön liikevaihto on kasvanut tammi-syyskuun aikana vertailukelpoisin valuuttakurssein lähes 57 prosenttia viime vuoden vertailukaudesta 84 miljoonaan euroon ja liikevoitto on kasvanut viime vuoden 10,9 miljoonasta eurosta 20,7 miljoonaan euroon.
Qt Groupin liiketoiminta on valettu kovalle sementille. Yhtiön ohjelmistokehitysalustan avulla yritykset, kuten Bosch, Daimler ja LG, suunnittelevat, kehittävät ja ottavat käyttöön alustariippumattomia sovelluksia ja graafisia käyttöliittymiä.
Nämä graafiset käyttöliittymät yleistyvät arkisissa laitteissa vauhdilla. Qt:n teknologiaa käytetään työpöytä- ja mobiilisovelluksissa sekä sulautetuissa järjestelmissä muun muassa kulutuselektroniikassa, ajoneuvoissa, lääkinnällisissä laitteissa ja teollisuusautomaatiojärjestelmissä eri puolilla maailmaa.
Työpöytäsovellusten lisäksi konsernin kehittämispanostus kohdistuu sulautettuihin järjestelmiin autoteollisuuden, kulutuselektroniikan, lääketieteellisten laitteiden ja teollisuusautomaation alueilla.
Kova kasvu jatkuu
Yhtiön väkevä suorittaminen jatkui kolmannella vuosineljänneksellä.
Qt Groupin liikevaihto oli kolmannella neljänneksellä 26,9 miljoonaa euroa, kasvaen 40 prosenttia viime vuodesta. Lisenssimyynti ja konsultointi kasvoi lähes 52 prosenttia ja ylläpitotuotot kasvoivat 6,3 prosenttia.
Liikevoitto kolmannella neljänneksellä oli 5,3 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 5,1 miljoonaa euroa. Liikevoitto jäi kuitenkin analyytikoiden konsensusodotuksesta, joka oli 6,0 miljoonaa euroa.
Toimitusjohtaja Juha Varelius kertoo, että sekä kehitys- että jakelulisenssitulot kasvoivat yli 50 prosenttia edellisvuodesta siitäkin huolimatta, ettei vuosineljännekselle osunut yhtään erityisen merkittävän suurta kauppaa.
”Liikevaihdon kasvun myötä myös toiminnan kannattavuus oli hyvä siitäkin huolimatta, että olemme jatkaneet erittäin voimakasta panostusta myynti-, konsultointi- ja tuotekehityshenkilöstön rekrytointiin. Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna yhtiön henkilöstömäärä oli kolmannen vuosineljänneksen päättyessä kasvanut 35 prosentilla”, Varelius kertoo.
Tulosnäkymät ennallaan
Yhtiö julkisti kolmannen vuosineljänneksen aikana uuden tuoteversion, joka on ensimmäinen pitkäaikaistuettu versio yhtiön tuotteesta.
”Kyseinen versio on kehitetty erityisesti mahdollistamaan seuraavan sukupolven käyttäjäkokemuksen tarjoavien tuotteiden luominen Qt:lla, ja uskomme sen olevan merkittävä edistysaskel tuotteemme kehittämisessä”, Varelius kertoo.
Toimitusjohtajan mukaan koronavirusepidemia vaikuttaa edelleen moniin Qt Groupin asiakkaisiin negatiivisesti.
”Markkinoilla on oletettavasti varsin pitkäkestoisiakin haasteita komponenttien saatavuudessa, mikä aiheuttaa asiakkaillemme tuotantokapasiteetin laskua ja toimitusten viivästymisiä. Lisäksi liikkumisrajoitukset ovat hidastaneet konsultointiprojektiemme etenemistä erityisesti Aasiassa”
Qt Group pitää aiemman ennusteensa vuodelle 2021 ennallaan ja arvioi yhtiön koko vuoden 2021 liikevaihdon kasvavan vertailukelpoisin valuutoin 40–50 prosenttia edellisvuodesta ja liikevoittomarginaalin olevan vähintään 15 prosenttia.
Analyytikko: Markkinoiden ylilyönti
Qt Group julkisti kolmannen kvartaalin tulosraporttinsa torstaina. Yhtiön kova liikevaihdon kasvu, mutta maltillinen tuloskehitys ei riittänyt markkinoille – osake laski torstaina 8,6 prosenttia ja perjantaina yli 10 prosenttia.
Yhtiön arvostuskertoimiin on ladattu isot odotukset. Kuluvan vuoden analyytikoiden konsensusodotuksen mukaisella 0,9 euron osakekohtaisella tuloksella Qt Groupin P/E-kerroin on 155x ja EV/Ebitda-kerroin 107x. Korkeilla arvostustasoilla pienikin pettymys voi johtaa voimakkaisiin kurssireaktioihin.
OP:n seniorianalyytikko Kimmo Stenvall pitää markkinoiden reaktiota Qt Groupin tulosraporttiin silti ylilyöntinä. Stenvallin mukaan yhtiön fundamentit ovat ”todella hyvässä iskussa” – orgaaninen kasvu ja kannattavuus ovat vahvoja ja rahavirta on hyvää.
Stenvallin mukaan markkinoiden reaktio on raju, eikä hänen mielestään Qt Groupin kehityksen isossa kuvassa ole tuoreen tulosraportin johdosta tapahtunut mitään muutosta.
Qt otti kunnolla osumaa tulospäivänä ja osake oli tuloksen julkistamisen jälkeen noin 10% laskussa. Kuuntele senioranalyytikko Kimmo Stenvallit mietteet siitä, miksi kurssilasku on tulokseen nähden ylilyönti!#Qt @kimmoStenvall pic.twitter.com/Eju01XtvaK
— OP Sijoittaminen (@OPsijoittaminen) October 29, 2021
Liikevaihdon tuossa vaiheessa muutaman kymmenen prosentin nousu ei ole päätä huimaava. Katsomalla yhtiön tasearvoa ja markkina-arvoa, arvoon on ladattu vuosien hyvyys, yhtään negatiivista uutista ei yhtiö kestä.