
Essity on ruotsalainen pehmopaperiyritys ja maailman johtava maailmanlaajuinen hygienia- ja terveysalan yhtiö. Sen tuotteita myydään noin 150 maassa maailmanlaajuisilla tuotemerkeillä TENA ja Tork sekä muilla vahvoilla tuotemerkeillä kuten Libero, Libresse ja Lotus. Essity valmistaa esimerkiksi pehmopaperia.
Yhtiön pääkonttori on Ruotsissa ja se toimii noin 46 000 työntekijän voimin. Essityn liikevaihto oli vuonna 2020 hieman alle 122 miljardia kruunua.
Yhtiön liikevaihto laski edellisvuodesta 5,6 prosenttia, mutta oikaistu käyttökate nousi 11 prosenttia 17 miljardiin kruunuun.
Essityn tuloskehitys on ollut vahvaa vuodesta toiseen. Vuosien 2014 – 2020 aikana yhtiö on pystynyt vuotta 2018 lukuun ottamatta kasvattamaan oikaistua käyttökatettaan. Myös liikevaihto on kasvanut viime vuotta lukuun ottamatta, jolloin koronarajoitukset jarruttivat yhtiön kasvua.
Handelsbankenin analyytikko Karri Rinta kertoo pankin aamukatsauksessa, että Essity on ollut korona-ajan häviäjä ja nyt se hyötyy yhteiskuntien avautumisesta. Patoutunut kysyntä tukee elpymistä Professional Hygiene- ja Medical Solutions-toiminnoissa.
Sellu on yhtiön tuotteiden raaka-aine. Sellun hinta on vihdoin osoittanut heikkouden merkkejä, Rinta toteaa. Lisäksi yritysostot tukevat Essityn lyhyen aikavälin myyntiä.
Latu osakkeen nousulle on siis auki ja paremmat päivät ovat edessä, Rinta ennustaa.
Handelsbanken nosti Essityn osakkeen suositusta ja tavoitehintaa parantuneiden näkymien myötä.
”Odotamme seuraavilta kvartaaleilta noin 12 prosentin liikevaihdon kasvua vuoden takaisiin vertailulukuihin verrattuna. Vaikka sellun hinnasta tulee vielä vastatuulta Q4:llä, uusin data osoittaa, että hinnat ovat tulossa alas, mikä voisi laskee painetta Q1:lle”, Rinta kertoo.
Handelsbanken uskoo myös, että nyt poikkeuksellisesti kiihtynyt inflaatio auttaa Essityä määrittämään hinnoitteluaan uudelleen niin, että marginaalin heilahtelu vähenee.
Pankki nosti vuosien 2022 – 2023 osakekohtaisten tuottojen ennusteita viisi prosenttia, kun hinnankorotukset tukevat Essityn näkymää. Osakkeen hinnoittelu on linjassa kansainvälisten kilpailijoiden kanssa.
Handelsbankenin uusi suositus Essityn osakkeelle on osta aiemman pidä-suosituksen sijaan. Osakkeen tavoitehintaa pankki nosti aiemmasta 295 kruunusta 340 kruunuun, eli tavoitehinnan nosto on merkittävä. Tavoitehinta ylittää selvästi viimeisimmän 295 kruunun kurssinoteerauksen.
Essityä seuraa 18 analyytikkoa, joista viisi antaa ostosuosituksen, kolme lisää-suosituksen ja seitsemän pidä-suosituksen. Kahden analyytikon suositus on vähennä ja yhden myy.
Essityn arvostuskertoimet | |
P/E-kerroin | 18,8x |
Osinkotuotto | 2,52 % |
EV / EBITDA | 10,1x |
P/B-kerroin | 3,22x |