Amerikkalaiset kuluttajat ovat päivä päivältä huolestuneempia maansa kehityksestä. Siitä kertoo marraskuussa julkaistu Michiganin yliopiston kuluttajasentimentti. Se oli ennakkotietojen mukaan marraskuussa 66.8. Lokakuussa mittari oli tasolla 71.7.
Edellisen kerran amerikkalaiset kuluttajat olivat yhtä epävarmoja finanssikriisin jälkeen 2010-luvun alkupuolella. Epävarmuutta aiheuttaa inflaatio ja heikentynyt luottamus päättäjien kykyyn hillitä kuluttajahintojen nousua. Inflaatio oli lokakuussa 6,2 prosenttia. Elvytys näyttää siitä huolimatta vain jatkuvan. Presidentti Bidenin hallinto lanseerasi vastikään biljoonan dollarin infrapaketin. Yhdysvaltain keskuspankki Fed aikoo pitää korkotason nollassa vielä hyvän tovin.

Yleensä heikon kuluttajaluottamuksen pitäisi näkyä kulutuksen laskuna. Nyt tilanne on erilainen, sillä kuvioissa on inflaatiopeikko ja pula monien tuotteiden tarjonnassa.
Yhdysvaltain vähittäismyynti (pl. ruoka ja autot) kasvoi peräti 16,1 prosenttia lokakuussa. Se on korkein lukema tällä vuosisadalla, jos mukaan ei lasketa huhtikuuta 2020, jolloin talous avautui koronasulusta. Siispä korkeata lukua ei selitä vahva kuluttajaluottamus, vaan paremminkin inflaatio. Amerikkalaiset haluavat aikaistaa kulutustaan, koska hinnat kallistuvat.

Mitä tapahtuu jatkossa inflaatiolle? Se on tuhannen taalan kysymys. Korkeampi inflaatio ajaa amerikkalaiset kuluttamaan enemmän, mikä ruokkii inflaatiota entisestään. Samaan aikaan elvytetään finanssi- ja rahapoliittisesti. Se on vaarallinen yhdistelmä!
Tähän mennessä inflaatio on pysynyt kohtuullisen hyvin aisoissa, koska rahan kiertonopeus on historiallisen matala. Käytännössä se tarkoittaa, että uusi printattu raha on mennyt lähinnä sijoitusinstrumentteihin, ei niinkään kulutukseen. Keskuspankkien elvytys on sen vuoksi lisännyt varallisuuseroja. Onko keskuspankki epäonnistunut? Monen mielestä varmasti on, mutta täytyy muistaa, että keskuspankilla on vain rajalliset mahdollisuudet ja työkalut talouden elvyttämiseen. Ongelma on siis paremminkin järjestelmässä.
Rahan kiertonopeus saattaa nousta nykyiseltä tasolta inflaation vuoksi, mikä tukisi entisestään kuluttajahintojen kehitystä. Silloin keskuspankille tulisi kiire kiristää rahapolitiikkaa arvioitua nopeammin. Osakemarkkinoille ja muille riskisille sijoitusinstrumenteille se olisi huono uutinen.
