Sijoitusideat

Uusi sähköautovalmistaja pörssiin lähiaikoina – minkälainen yhtiö on Rivian?

Amerikkalainen Rivian kehitti ensimmäisen sähkökäyttöisen lava-auton.

Yhtiön markkina-arvoksi saattaa pörssilistautumisen myötä muodostua noin 55 miljardin dollaria. Listautumisannin yhteydessä tarjotaan 135 miljoonaa uutta osaketta, joiden merkintähinta asettuu 57-62 dollarin haarukkaan. Wall Street Journalin lähteiden mukaan listautuminen Nasdaqin pörssiin saattaa tapahtua jo ensi viikolla.

Edellisen kerran Rivian keräsi rahoitusta vuoden puolivälissä. Silloin pääomasijoittajat allokoivat 10,5 miljardia dollaria yhtiöön.

Listautumisen jälkeen Rivianin markkina-arvo saattaa olla lähes sama kuin Hondan, jonka markkina-arvo on noin 56 miljardia dollaria. Yhtiöissä on kuitenkin yksi iso ero. Rivianin autojen toimitukset ja samalla myynti ovat nyt vasta alkamassa. Aluksi yhtiö tarjoaa kahta mallia, joista toinen on lava-auto ja toinen on maasturi.

Sijoittajina suuria ja tunnettuja yhtiöitä

Amazon omistaa Rivianista noin 20 prosenttia. Yhtiö on myös Rivianin asiakas, sillä se tilasi yhtiön lava-autoja 100 000 kappaletta. Niistä Rivianille on tiedossa noin 4,5 miljardin dollarin liikevaihto.

Lisäksi Rivianiin ovat sijoittaneet muun muassa maailman suurin varainhoitaja BlackRock ja autonvalmistaja Ford.

Tunnetut sijoittajat kertovat siitä, että Rivianissa tehdään jotain oikein. Yhtiön uutta automallia on kiitelty sen muotoilusta ja teknisistä ominaisuuksista. Muun muassa Motortrend-lehden testiajossa autoa ylistettiin parhaimmaksi lava-autoksi. Vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa tarkemmin, sillä autosta ei ole vielä pidempiaikaisia käyttäjäkokemuksia. Myös riittävän autotuotannon onnistuminen on kysymysmerkki. Esimerkiksi Teslalla on autojen tuotannossa ollut välillä ongelmia.

Riskeistä huolimatta Rivianin osakkeen takana on nyt merkittäviä positiivisia ajureita.

Ilmastonmuutoksen välinen taistelu näyttää lähteneen kunnolla liikkeelle, mikä lupailee erinomaisia aikoja sähköautomarkkinalle. Muutoksen myötä tosin myös kilpailu alalla kiristyy. Esimerkiksi General Motorsilta ja Fordilta on tulossa kilpailevat mallit GMC Hummer ja F-150 Lightning. Unohtamatta Volkswagenin ja Teslan samaan kategoriaan tulevia uutuuksia.

Rivianilla on kaikki mahdollisuudet onnistua. Nopeasti muuttuva sähköautomarkkinan tilanne tarkoittaa, että markkinaosuuksia voitetaan tai hävitään nopeasti. Se voi olla olla Rivianin etu. Amazonin perustajan Jeff Bezoksen mukaan Rivianin yhtiön johdolla on huippuosaamista.

Rivianin toimitusjohtaja on RJ Scaringe, jonka intohimo autojen rakentamiseen alkoi jo lapsena, kun hän auttoi naapurinsa Porsche 356:n nikkaroinnissa. Seuraavaksi Elon Muskin arkkiviholliseksi nimetyllä Scaringella on tohtorin tutkinto konetekniikasta maailman arvostetuimmasta insinööritieteiden yliopistosta MIT:stä.

Mitä Rivianin arvostustasosta voidaan päätellä?

Minkälaiseen myyntiin Rivianin pitäisi yltää, että noin 55 miljardin dollarin markkina-arvo olisi oikeutettu? Otetaan vertailukohdaksi Tesla. Teslan yritysarvo suhteessa vuoden 2025 myyntiennusteeseen on noin 11. Teslan myyntiennusteet vaihtelevat huimasti, mutta useat eri tahot odottavat noin 100 miljardin dollarin myyntiä vuonna 2025.

Annetaan Rivianin osakkeelle alennusta suhteessa Teslan arvostustasoon, koska vaikka yhtiöllä on huippuosaaja toimitusjohtajana, ei hän ole Elon Musk. Lisäksi Rivian keskittyy vain lava-autoihin ja maastureihin, mikä heikentää kasvupotentiaalia verrattuna laajempaan automallien tarjoomaan.

Mikäli Rivianin yritysarvo suhteessa liikevaihtoon olisi vuonna 2025 esimerkiksi noin 7, tarkoittaisi se noin 7,9 miljardin dollarin myyntiä vuonna 2025. Jos yhtiö saisi yksittäisestä autosta liikevaihtoa noin 70.000 dollaria, pitäisi Rivianin myynnin olla pyöreästi noin 113.000 autoa vuonna 2025. Se on kova urakka ainakin yhtiön nykyisellä tarjoomalla. Tilanne muuttuisi, jos Rivian onnistuisi laajentamaan liiketoimintaansa onnistuneesti myös muihin autoluokkiin. Sen osalta vuosi 2025 saattaa kuitenkin tulla liian nopeasti.

1 kommentti

1 kommentti

  1. Liisa

    5.11.2021 at 22:45

    Pieni korjaus. Rivian toimittaa Amazonille 100 000 pakettiautoa. Ei avolava-autoa.

    Pieni virhe, mutta kun kirjoittaja käytti lopussa tätä väärinkäsitystä argumentin muodostukseen, niin kovin on hataralla pohjalla tietopohja.

    Mutta näin on aina ollut aikaisemminkin. Sijoittajat eivät ymmärrä mitään teknologiasta, vaikka oikeasti teknologian opiskelu olisi sijoittajalle kaikki kaikessa. Kaikki muu on sijoittajalle toissijaista.

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Ylös