Kauppahinta nousee peräti 954 miljoonaan euroon eli noin 830 miljoonaan euroon. Se koostuu 75 miljoonan dollarin etumaksusta, noin yhdeksän miljoonan dollarin velkojen siirtymisestä ostajalle sekä tiettyihin saavutuksiin sidotuista etappimaksuista.
Forendo Pharmalla on kehittänyt kliinisessä kehitysvaiheessa olevat lääkeaihiot endometrioosin ja munasarjojen monirakkulataudin hoitoon.
Amerikkalainen New Yorkin pörssiin listattu Organon on erikoistunut naisten terveyteen. Siitä johtuen endometrioosi on heidän erityisenä kiinnostuksen kohteenaan. Siihen Forendo Pharman käynnistämä lääkekehityshanke tuo Organonille vaikuttavan lisän, perustelee kauppaa Organonin toimitusjohtaja Kevin Ali.
Myös prekliinisessä vaiheessa oleva munasarjojen monirakkulataudin oireyhtymän hoitoon tähtäävä lääke kiinnostaa Organonia, sillä tautiin ei ole tällä hetkellä hyväksyttyjä hoitoja.
Forendo Pharman toimitusjohtaja Risto Lammintausta kertoo, että kauppa on loistava tilaisuus yhdistää voimat suuremman toimijan kanssa, ja se mahdollistaa tuotteiden nopeamman kehittämisen ja niiden saattamisen potilaiden saataville. Hänen mukaansa innovatiivisten lääkekandidaattien keski- ja loppuvaiheen kehitystyön saavan nyt lisävauhtia.
”Olemme pieni yhtiö, joka on kehittänyt lääkkeitä, joilla on valtavat markkinat. Hankkeemme tarvitsivat huomattavasti suurempia muskeleita kehitystyön jatkamiseen, lääkkeiden kaupallistamiseen ja markkinointiin”, Lammintausta kertoo Turun Sanomille.