Sijoitusuutiset

Uusi omikron-koronamuunnos teki rumaa jälkeä pörsseissä

Etelä-Afrikassa havaittu uusi nopeasti leviävä koronamuunnos ravisteli perjantaina markkinoita laajasti.

Etelä-Afrikassa on havaittu uusi huolestuttava koronaviruksen muunnos, joka leviää aiempia muunnoksia nopeammin. Omikron-nimen saanut muunnos on myös hyvin erilainen kuin Kiinan Wuhanissa pandemian alkuvaiheessa levinnyt virus.

Omikron-variantissa on epätavallisen paljon mutaatioita, joiden vuoksi virus saattaa ohittaa elimistön immuunipuolustuksen. Tutkijoiden mukaan sen vuoksi se on herkemmin tarttuva kuin alfa-ja betamuunnokset. Omikron-muunnoksen piikkiproteiineissa on jopa 32 mutaatiota, mikä saattaa vaikuttaa muunnoksen tarttuvuuteen ja kykyyn kiertää rokotteiden tarjoamaa suojaa.

Tartuntojen määrä Etelä-Afrikassa on kymmenkertaistunut kuukauden aikana. Muunnos leviää huomattavasti nopeammin kuin alfa- ja betamuunnokset.

Euroopassa ensimmäinen uuden koronamuunnoksen tartunta löytyi perjantai-iltapäivällä Belgiasta. Myös Israelissa on havaittu uusi koronamuunnos.

Vielä ei tiedetä, miten rokotteet tehoavat virusmuunnokseen. Lääkeyhtiöt Biontech, Moderna ja Astra Zeneca tutkivat tällä hetkellä, kuinka hyvin niiden rokotteet suojaavat uutta koronamuunnosta vastaan.

EU ja sen jäsenmaat ovat jo tehneet päätöksen keskeyttää väliaikaisesti matkustamisen eteläisestä Afrikasta unionin maihin. EU-komissio kehottaa jäsenmaita keskeyttämään lennot alueelle.

Tiedot omikron-koronamuunnoksesta saivat aikaan poikkeuksellisen dramaattisia liikkeitä osakemarkkinoilla.

USA:n S&P 500 -osakeindeksi laski perjantaina 2,3 prosenttia, Nasdaq 2,3 prosenttia ja pienyhtiöiden Russell 2000 lähes 3,7 prosenttia. Helsingin pörssi laski 3,5 prosenttia.

Erityisen paljon laski raaka-öljyn markkinahinta. Brent-laatu laski 11,6 prosenttia ja WTI-laatu 13,1 prosenttia.

USA:n 10-vuoden velkakirjan korko laski nopeasti 1,48 prosenttiin.

”On sanomattakin selvää, että on vielä liian aikaista sanoa tarkalleen, kuinka suuri uhka uusi B.1.1.529-muunnos aiheuttaa maailmantaloudelle”, Capital Economicsin pääekonomisti Neil Shearing kertoo yhtiön tiedotteessa. 

Shearingin mukaan silti parin viime vuoden opetus on, että viruksen vuoksi asetetut rajoitukset – eikä itse virus – aiheuttavat suurimman osan taloudellisesta vahingosta.

”Keskeinen kysymys on siis se, miten hallitukset reagoivat, jos B.1.1.529-muunnos leviää. Tämä puolestaan riippuu siitä, missä määrin rokotteet tehoavat muunnokseen ja mikä tärkeintä, rasittaa kansallisia terveydenhuoltojärjestelmiä”, hän lisäsi.

Shearing korostaa, että Yhdysvaltojen ja Britannian hallitukset olivat omaksuneet ”opi elämään viruksen kanssa” -lähestymistavan, ja siksi ne ovat paljon epätodennäköisempiä kuin muut alueet asettamaan uusia rajoituksia.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös