Yritysuutiset

Tietoturvayhtiö F-Secure nostaa näkymiään

F-Secure julkisti positiivisen tulosvaroituksen.

F-Secure nostaa yritystietoturvatuotteiden liikevaihtonäkymiä vuodelle 2021. Yritystietoturvatuotteiden liikevaihdon odotetaan kasvavan yli 10 prosenttia.

Muilta osin vuoden 2021 näkymät ovat muuttumattomat. Kyberturvallisuuskonsultoinnin liikevaihdon yhtiö odotettaa kasvavan, mutta epävarmuudet jatkuvat koronapandemian takia. Kuluttajatietoturvan liikevaihdon F-Secure odottaa kasvavan noin samaa vauhtia kuin vuonna 2020.

Oikaistun käyttökatteen yhtiö odottaa säilyvän lähellä edeltävän vuoden tasoa, mikä oli 35,7 miljoonaa euroa.

Helmikuussa 2021 F-Secure oli arvioinut, että yritystietoturvatuotteiden liikevaihdolle korkeaa yksinumeroista kasvua. Yhtiö odotti helmikuussaa kyberturvallisuuskonsultoinnin liikevaihdon kasvavan, mutta epävarmuudet jatkuisivat koronapandemian takia. Kuluttajatietoturvan liikevaihdon yhtiö odotti kasvavan noin samaa vauhtia kuin vuonna 2020.

Koronaviruspandemia heikentää edelleen kyberturvallisuuskonsultoinnin ennustettavuutta ja voi vaikuttaa myös ohjelmistoratkaisujen uusmyyntiin.

F-Securen 31.8.2021 julkaisemat taloudelliset tavoitteet säilyvät muuttumattomina.

Kuluvan vuoden tammi-syyskuussa yhtiön liikevaihto kasvoi edellisvuodesta noin kahdeksan prosenttia 175 miljoonaan euroon. Oikaistu käyttökate kasvoi edellisvuoden 28,4 miljoonasta eurosta 28,8 miljoonaan euroon.

Toimitusjohtaja Juhani Hintikka kertoi kolmannen vuosineljänneksen tulosraportin yhteydessä, että F-Securen yritystietoturvatuotteiden liikevaihdon kasvu kiihtyi kolmannella vuosineljänneksellä 13 prosenttiin edellisestä vuodesta.

”Yritystietoturvaohjelmistoissa pilvipohjaisten ratkaisujemme kysyntä johti Salesforcen pilvipalveluympäristöjä
suojaavan tuotteen (Cloud Protection for Salesforce) ja EDR-tuotteen (Endpoint Detection and Response) vahvaan tilauskasvuun. Hallinnoiduissa tietoturvapalveluissa (Managed Detection and Response, MDR) panostuksemme valittuihin kohdetoimialoihin johti sopimuksiin useiden uusien asiakkaiden kanssa valmistuksen, teknologian ja
taloudellisten palvelujen aloilla”, Hintikka kertoi.

Kyberturvallisuuskonsultoinnin liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa kaksi prosenttia edellisestä vuodesta.

”Alueelliset erot liiketoiminnassa jatkuivat, sillä koronaviruspandemiaan liittyvät rajoitukset vaikuttivat kolmannen vuosineljänneksen aikana yhä negatiivisesti joillakin toiminta-alueilla”, Hintikka totesi.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös