Oma talous

Näin verovapaat matkakorvaukset muuttuvat vuonna 2022

Palkansaajan työmatkaan liittyvät verovapaat matkakorvaukset nousevat ensi vuonna jonkin verran.

Työmatkasta suoritettavalla matkustamiskustannusten korvauksella tarkoitetaan korvausta matka-, paikka- ja makuupaikkalipuista sekä muista niihin verrattavista välttämättömistä varsinaiseen matkustamiseen kuuluvista maksuista.

Matkustamiskustannusten korvauksena pidetään myös korvausta työvälineiden ja muiden sellaisten esineiden kuljetuksesta, joita palkansaajan on pidettävä mukanaan.

Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät nousevat hieman ensi vuonna.

Verovapaa kilometrikorvaus nousee 46 senttiin kilometriltä, kun se vuonna 2021 oli 44 senttiä.

Päivärahalla tarkoitetaan korvausta kohtuullisesta ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joka palkansaajalle aiheutuu työmatkasta. Päivärahaan ei lueta matkustamisesta eikä majoittumisesta suoritettavaa korvausta.

Päivärahan saamisen edellytys on, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty. Erityisen työntekemispaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.

Verovapaan kotimaan kokopäivärahan määrä nousee 44 eurosta 45 euroon, mutta osapäiväraha pysyy 20 eurossa. Kokopäiväraha tarkoittaa yli 10 tuntia kestävää matkaa ja osapäiväraha yli kuusi tuntia kestävää matkaa.

Ateriakorvauksen enimmäismäärä nousee 11 eurosta 11,25 euroon.

Verottoman ateriakorvauksen edellytyksenä on, että työmatkasta ei suoriteta päivärahaa ja että palkansaajalla ei työn vuoksi ole mahdollisuutta ruokailutauon aikana aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan.

Jos palkansaaja joutuu työmatkalla aterioimaan kaksi kertaa tavanomaisen ruokailupaikkansa ulkopuolella, eikä työmatkasta suoriteta päivärahaa, ateriakorvauksen enimmäismäärä on 22,50 euroa vuonna 2022.

Yömatkarahan edellytyksenä on, että päivärahaan oikeuttavasta matkavuorokaudesta vähintään 4 tuntia on kello 21.00 – 07.00 välisenä aikana ja että työnantaja ei järjestä palkansaajalle ilmaista majoitusta eikä suorita majoittumiskorvausta tai korvausta makuupaikasta. Yömatkarahan enimmäismäärä säilyy 13 eurossa vuonna 2022.

Lisätietoja ja yksityiskohtia löytyy Verohallinnon sivuilta täältä.

Kommentoi
Ylös
>