Kasvuosakkeet

Huono tuotesijoittelu Sinkkuelämää-sarjassa heijastui yhtiön osakekurssiin

Tuotesijoittelu tv-ohjelmissa on ollut osa markkinointia jo vuosikymmenet, mutta harvemmin se vaikuttaa osakekursseihin negatiivisesti.

Tuotesijoittelu tv-sarjoissa tai elokuvissa on tuttua lähes kaikille televisiota katsoville. Tällä markkinointikeinolla on pitkät perinteet, sillä ensimmäiset tuotesijoittelut on nähty jo 1960-luvulla James Bond -elokuvissa rannekellon muodossa.

Jos elokuvan päätähti ajaa tietyn merkkisellä autolla, juo tietyn virvoitusjuomajätin juomaa tai käyttää tutun puhelinvalmistajan puhelinta, nämä brändit eivät ole päätyneet valkokankaalle sattumalta.

Vaikka yleensä tuotesijoittelun tarkoituksena on toimia markkinointina, vauhdittaa yhtiön myyntiä sekä kasvattaa yleisön tietoutta kyseisestä brändistä, aina tuotesijoittelut eivät onnistu optimaalisella tavalla.

Tuorein esimerkki nähtiin Sinkkuelämää-sarjassa, jossa kuntolaitevalmistaja Peloton joutui pienimuotoisen kohun keskelle. Kohu oli jopa niin suuri, että se heijastui yhtiön osakekurssiin negatiivisesti ja lopulta yhtiö joutui antamaan ylimääräisen tiedotteen tv-sarjan johdosta.

Tässä kohti lienee syytä antaa spoiler-varoitus koskien uuden Sinkkuelämää-sarjan uuden kauden avausjaksosta. Eräs jakson merkittävä juonenkäänne on nimittäin koko kohun keskiössä.

Sarjan jaksossa näyttelijä Chris Nothin esittämä roolihahmo Kiho (englanniksi Mr. Big) saa sydänkohtauksen kesken kuntoilunsa. Sydänkohtaus osuu samalle hetkelle, kun Kiho polkee Peloton-merkkistä kuntopyörää. Sairauskohtaus koituu lopulta Kihon kohtaloksi, eli hänen hahmonsa kuolee sarjassa.

Lähes välittömästi kohtauksen ensiesityksen jälkeen Peloton-yhtiön osakekurssi kääntyi laskuun. Osake päätyi viiden prosentin laskuun ja jälkimarkkinalla lasku syveni entisestään kymmeneen prosenttiin.

Sinänsä jakson ilmestyminen ja osakekurssin lasku olisi mahdollista laittaa ihan vain sattuman, tai yhtiön kokemien haasteiden piikkiin. Vuosi 2021 on ollut Peloton Interactivelle hyvinkin haastava, sillä osakekurssista on haihtunut pois peräti 73 prosenttia.

Ilmeisesti kuntolaitevalmistaja kuitenkin itse uskoo viimeisimmän laskun johtuvan tästä epäonnisesta tuotesijoittelusta, sillä Peloton julkaisi melko nopeasti tiedotteen koskien Sinkkuelämää-sarjan tapahtumia. Tiedotteessa yhtiö korostaa sitä, ettei hahmon kuolema johtunut kuntolaitteesta, vaan Kihon kuluttavasta elämäntyylistä.

Kiho tunnettiin sarjassa melko karskeista elämäntavoistaan, sillä hahmon elintapoihin kuului runsas alkoholin käyttäminen, sikarien polttaminen sekä isojen pihvien nauttiminen.

Lisäksi Peloton muistuttaa tiedotteessaan siitä, että Kiho on saanut sydänkohtauksen jo kerran aiemmin sarjan kuudennella tuotantokaudella, joten yhtiön kuntolaitteet ovat saattaneet jopa pidentää hahmon elinikää.

Niin tai näin, tämä tuotesijoittelu jäänee historian kirjoihin epäonnistuneena markkinointina. Lisäksi voimme todeta sen, että Sinkkuelämää-sarjan tapahtumat voivat heijastua osakemarkkinoille asti.

Lue myös: Tarina brändin merkityksestä: Marlboron matka naisten hienostotupakasta Marlboro-miehen kautta nykyaikaan

Kommentoi
Ylös
>