Yritysuutiset

Skarta Groupin osake kiitää yrityskaupan ansiosta

Infra- ja energiarakentamiseen keskittyvä oululainen pörssiyhtiö Skarta Group Oyj yhdistyy ruotsalaisen NYAB-konsernin kanssa kiihdyttääkseen vauhtia puhtaan tulevaisuuden rakentamisessa.

Skarta Group Oyj kertoi torstaina tiedotteessaan allekirjoittaneensa osakevaihtosopimuksen, jonka mukaan se hankkii omistukseensa ruotsalaisen NYAB Sverige AB:n kaikki osakkeet. NYAB Sverige on emoyhtiö infra-, teollisuus- ja erikoisrakentamiseen keskittyneessä konsernissa, johon kuuluvat myös yhtiön täysin omistamat tytäryhtiöt NYAB Infrastruktur AB ja NYAB Mälardalen AB.

NYAB Sverigen osakkeista maksettava kauppahinta on 210 miljoonaa euroa, josta 140 miljoonaa euroa maksetaan järjestämällä NYAB Sverigen osakkeenomistajille suunnattu maksullinen osakeanti ja 70 miljoonaa euroa maksetaan käteisvastikkeena.

Suunnatussa osakeannissa lasketaan liikkeelle 288 miljoonaan Skarta Group Oyj:n uutta osaketta yhtiön nykyistä osakemäärää vastaavasti, eli osakevaihtosuhde on 1:1 ja laimennusvaikutus nykyisille osakkeenomistajille 50 prosenttia.

Osakeanti maksetaan apporttiomaisuutena NYAB Sverige AB:n osakkeilla. Käteisvastikkeen maksaminen on tarkoitus rahoittaa vieraan pääoman ehtoisella rahoituksella, jonka järjestämiseksi osapuolet ovat käynnistäneet neuvottelut potentiaalisten rahoittajien kanssa.

Ylimääräisessä yhtiökokouksessa Skarta Group Oyj:n nimi on tarkoitus muuttaa Skarta NYAB Oyj:ksi ja sen hallitusta on tarkoitus täydentää NYAB Sverige AB:n nykyisten osakkeenomistajien ehdottamilla jäsenillä.

Yhtiön kotipaikka säilyy Oulussa ja Tuomas Hirvonen jatkaa sen toimitusjohtajana.

Laajentuminen puhtaan energian rakentajaksi

Yritysjärjestelyn myötä Skartan resurssit kasvavat huomattavasti ja sen asiantuntemus lisääntyy erityisesti Norrbottenin alueella, joka on merkittävä markkina-alue yritysjärjestelyn molemmille osapuolille. Alueelle suunnitellut hiilivapaaseen teollisuuteen ja infrastruktuuriin liittyvät investoinnit tuleville vuosikymmenille ovat suuruudeltaan yli 100 miljardia euroa.

Yritysjärjestely antaa Skartalle myös mahdollisuuden kasvattaa Puhdas Energia -liiketoimintaansa Ruotsissa ja laajentua merkittäväksi puhtaan tulevaisuuden rakentajaksi koko Perämerenkaaren alueella.

Skarta on panostanut energiarakentamisessa entistä enemmän kokonaisvaltaisiin projekteihin ja sen hankekehitys on alkanut tuuli- kuin aurinkovoimassa. Sekä Norrbottenin alue että Oulun seutu, jossa Skarta on vahva toimija, ovat keskeisiä alueita myös tulevaisuuden vetytalouden kannalta, ja yritysjärjestelyn myötä Skartalla onkin resurssit toteuttaa entistä konkreettisempia tekoja vetytalouden rakentamiseksi.

Uusi Skarta NYAB -konserni yltää seuraavan tilikauden liikevaihdoltaan lähes 300 miljoonan euron liikevaihtoon ja sillä on yhteensä yli 300 työntekijää Suomessa ja Ruotsissa.

Konsernin oman pääoman määrä nousee yritysjärjestelyn myötä noin 190 miljoonaan euroon, mikä järjestelyyn liittyvien rahoitusjärjestelyiden jälkeen vastaa arviolta yli 60 prosentin omavaraisuusastetta.

Yhtiö antaa tarkemman taloudellisen ohjeistuksen vuodelle 2022 viimeistään vuodelta 2021 julkistettavassa tilinpäätöstiedotteessa.

Ruotsin markkinat muodostavat noin 70 prosenttia uuden Skarta NYAB -konsernin toiminnasta seuraavan vuoden aikana.

NYAB on kova kasvaja

NYAB-konsernin liiketoiminta on olennaisilta osin samankaltaista kuin nykyisen Skarta-konsernin liiketoiminta. Uuden konsernin liiketoimintaan liittyvissä riskeissä ei siten tapahdu yritysjärjestelyn myötä olennaisia muutoksia.

”Skartan ja NYABin yhdistyminen on tärkeä virstanpylväs strategisella polullamme. NYABin toimintaa kuvaavat nopea kasvu sekä hyvä kannattavuus ja kassavirta. Yhtiön päämarkkina-alueet Pohjois-Ruotsissa ja Tukholmassa ovat puhtaaseen energiaan liittyvien investointien ja kaupungistumisen myötä kasvussa. Tämä kaikki sopii erittäin hyvin visioihimme ja tarjoaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden saavuttaa vuodelle 2024 asettamamme taloudelliset tavoitteet jo seuraavan tilikauden aikana”, Skarta Group Oyj:n toimitusjohtaja Tuomas Hirvonen toteaa.

NYAB-konserni on kasvanut viime vuosina nopeasti. Sekä konsernin liikevaihto että liiketulos ovat lähes nelinkertaistuneet vuosina 2016–2020, ja konserni on kasvanut kannattavasti vuodesta 2013 lähtien.

NYAB-konsernin liikevaihtoennuste vuodelle 2021 on noin 150 miljoonaa euroa. Sen oikaistun käyttökatteen arvioidaan olevan noin 20 miljoonaa euroa ja liiketuloksen yli 16 miljoonaa euroa.

Konsernin sopimuskanta on ennätyksellisen suuri ja sisältää paljon jatkuvia sopimuksia, minkä myötä sen liikevaihtoennuste vuodelle 2022 on yli 170 miljoonaa euroa ja arvioitu liikevoitto yli 10 prosenttia.

Ilmoitus yhdistymisestä otettiin riemuiten vastaan pörssissä. Skarta Groupin osake kipusi lähes 24 prosenttia noin kello 15.55 mennessä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös