Oma talous

Koronarajoituksien keskellä hiihtämisen ja kotivoimailun suosio räjähti – käsipainojen kysyntä 400 prosentin kasvussa

Kun koronarajoitusten vuoksi julkiset urheilutilat ovat olleet kiinni, on urheilukansa panostanut ulkoliikuntaan ja kotikuntoiluun.

Osassa maata koteihin ja ulkoilmaan rajatut liikuntamahdollisuudet sekä edelleen jatkuva hiihtobuumi ovat paikoin jopa ruuhkauttaneet ladut sekä tyhjentäneet kauppojen hyllyt urheiluvälineistä, kertoo kertoo tuotteiden vertailupalvelu Hintaopas.

Hintaopas tarkasteli 1.–11. tammikuuta tehtyjä hakuja vastaavaan aikaan viime vuonna, ja esimerkiksi maastohiihtosuksia on haettu 54 prosenttia viime vuotta enemmän. Hiihtomonojen kohdalla kasvu on 38 prosenttia. 

Oman kodin treenimahdollisuuksia kohennetaan myös vauhdilla: käsipainoja ja tankoja etsitään peräti 430 prosenttia viime vuotta enemmän ja juoksumattoja 17 prosenttia enemmän.

“Maastohiihdon suosiossa nähtiin räjähdysmäinen kasvu jo viime talvena, ja parin hyvälumisen talven myötä laji rantautui enemmän myös Etelä-Suomeen. Suosion kasvulle ei näy loppua: viimeistään nyt laduille suuntaavat myös uudet ikäluokat sekä hiihtoa aiemmin vieroksuneet. Kotimaan matkailun myötä myös Lapin lomat ovat kovassa huudossa, ja reissuille halutaan hyvät välineet”, kertoo Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett hiihtovälineiden suosion kasvusta. 

Hiihdon lisäksi aikaa vietetään nyt ulkojäillä, rinteessä ja metsässä, sillä jääkiekkomailojen haut ovat kasvaneet peräti 138 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, lumikenkien 46 prosenttia, lumilautojen 30 prosenttia ja laskettelukypärien haut 36 prosenttia.

Matinvesi-Bassettin mukaan voiteluvapaat karvapohjasukset ovat nyt se juttu.

”Lisäksi kymmenen suosituimman suksimallin joukkoon mahtuu pari metsäsuksimallia, jotka ovat normaaleja suksia pidemmät ja leveämmät ja omiaan pehmeälle ja kantavuutta vaativalle lumelle umpihankihiihtoon tai jäälle”, Matinvesi-Bassett kertoo.

Käsipainojen saatavuus urheiluliikkeistä oli vähissä jo viime vuonna ja suosio kasvanut edelleen räjähdysmäisesti.

Osalle liikkujista salien sulkeutuminen on ollut kova kolaus, mikä näkyy selvästi myös Hintaoppaan hauissa. Käsipainojen suosio on Matinvesi-Bassettin mukaan kasvanut viime vuoteen verrattuna huimat 430 prosenttia ja juoksumattojenkin suosio 17 prosenttia.

“Vuoden alku on perinteisesti vilkkainta salisesonkia, joten liikuntaa halutaan harrastaa sitten vaikka oman kodin olohuoneessa. Nyt kun epävarmaa ja vaihtelevaa pandemiatilannetta on jatkunut jo pari vuotta, yhä useampi on käsipainojen ja tankojen ohella valmis panostamaan myös suurempiin ja kalliimpiin kuntoilulaitteisiin”, Matinvesi-Bassett toteaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös