
Vuonna 2021 Finavian lentoasemien kautta matkusti 5,4 miljoonaa ihmistä. Lentoliikenne lähti palautumaan merkittävästi vuoden toisella puoliskolla. Joulukuussa matkustajamäärä ylitti miljoonan matkustajan rajan, mikä on pandemia-ajan ennätys.
”Vuosi 2021 osoitti, että lentomatkustus elpyy heti pandemiatilanteen helpottuessa. Ihmiset haluavat matkustaa. Lentoliikenne alkoi vilkastua heinäkuussa, kun matkustusrajoituksia purettiin. Lentojen ja matkustajien määrä lisääntyi loppuvuotta kohti”, kertoo Finavian reittikehityksestä vastaava johtaja Petri Vuori.
Eniten matkustajia oli reiteillä Saksaan, Espanjaan ja Ruotsiin. Aasiaan suuntautuva liikenne oli koko vuoden ajan vähäistä. Kansainvälisten vaihtomatkustajien osuus lennoilla oli noin 15 prosenttia koko matkustajamäärästä.
Helsinki-Vantaalla vuoden 2021 matkustajamäärä nousi 4,3 miljoonaan. Matkustajista 80 prosenttia lensi ulkomaille. Vilkkainta aikaa oli joulukuu, jolloin lentoaseman matkustajamäärä ylitti miljoonan ensimmäisen kerran pandemian aikana.

Lapissa erinomainen joulusesonki
”Helsinki-Vantaan uudet lähtö- ja tuloaulat avautuivat sopivasti joulusesonkiin. Lisää tilaa ja uusia palveluita on tulossa jo tänä keväänä, kun muun muassa huippumoderni turvatarkastus otetaan käyttöön. Helsinki-Vantaan kehitysohjelma valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2023”, Vuori sanoo.
Finavian alueellisten lentoasemien matkustajamäärä vuonna 2021 oli 1,1 miljoonaa. Vuoden aikana avautui useita uusia kansainvälisiä lentoyhteyksiä Rovaniemen, Kittilän, Tampere-Pirkkalan ja Turun lentoasemille.
”Tilauslentojen lisäksi myös suorat reittilennot Euroopan isoista kaupungeista alueellisille lentoasemillemme ovat kasvussa. Olemme Finaviassa jo vuosia tehneet paljon töitä saadaksemme lentoyhtiöt lentämään tänne ja markkinoineet Suomea houkuttelevana matkakohteena. Työ kantaa nyt hedelmää”, sanoo Vuori.
Vuosi 2021 huipentui Lapin lentoasemien erinomaiseen joulusesonkiin. Tilauslentoja saapui yhteensä 690, mikä on kuusi prosenttia enemmän kuin ennen pandemiaa vuonna 2019.
”Turistilentojen määrä kasvoi erityisesti Kittilän ja Kuusamon lentoasemilla. Olemme investoineet Lapin matkailuun 60 miljoonaa euroa ja laajentaneet lentoasemiamme sekä parantaneet palvelutasoa merkittävästi. Lapin vetovoima on vahva ja uskomme matkailun kasvuun”, Vuori sanoo.
Finnair kasvattaa matkustajaliikennettä, mutta se ei näy osakkeen hinnassa
Lentoliikenteen kasvu näkyy myös Finnairin liikennetiedoissa.
Finnairin matkustajaliikenneluvut paranivat selvästi joulukuussa, vaikka koronapandemian vaikutus oli yhä nähtävissä.
Lentoyhtiö kuljetti joulukuussa 602 700 matkustajaa eli 551 prosenttia enemmän kuin vuoden 2020 joulukuussa. Joulukuun 2021 matkustajamäärä oli 23,8 prosenttia enemmän kuin marraskuussa 2021, tosin edelliskuukauden luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia, koska marraskuussa on yksi päivä vähemmän.
Yhtiön mukaan koronan vaikutukset vaikuttivat edelleen kaikkiin matkustajaliitännäisiin liikennelukuihin. Tämä näkyi varsinkin Pohjois-Amerikan sekä Aasian luvuissa, vaikka matkustus Suomesta ja Ruotsista Yhdysvaltoihin ja esimerkiksi Thaimaahan avautui jo marraskuun aikana lisäten myös Finnairin kuljettamia matkustajamääriä.
Finnairin osake on kuitenkin laahannut marraskuusta 2020 jatkuvasti alle 0,8 euron hinnassa. Osakkeen nykykurssia ei voi kuitenkaan verrata ennen koronaa olleeseen arvoon, koska Finnair kerännyt osakeannilla uutta pääomaa ja osake on siten dilutoitunut. Yhtiön markkina-arvo on nyt 913 miljoonaa euroa, ku se esimerkiksi vuoden 2018 alussa oli parhaimmillaan yli 1,7 miljardia euroa.
Analyytikoiden konsensusodotus on, että Finnairin osakekohtainen tulos on negatiivinen 0,34 euroa osakkeelta vuonna 2021. Tälle vuodelle konsensusodotus on -0,06 euron osakekohtainen tulos. Vasta vuonna 2023 analyytikot odottavat positiivista, 0,05 euron osakekohtaista tulosta.
