Arvo-osakkeet

Tallink kasvattaa matkustajamääriään – edessä silti haastava talvi

Koronakriisistä pahoin kärsinyt Tallink näkee jo valoa ikkunassa.

Varustamoyhtiö Tallink on julkaissut vuoden 2021 neljännen vuosineljänneksen aikana sekä joulukuun matkustaja- ja rahtiluvut. Lukuihin vaikuttivat edelleen koronaviruspandemia ja eri maiden matkustusrajoitukset.

Konserni kuljetti kaikilla reiteillään koko vuoden 2021 aikana yhteensä 2,96 miljoonaa matkustajaa, mikä on 20,6 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2020. Matkustajamäärät laskivat Suomi-Ruotsi-, Suomi-Viro- ja Latvia-Ruotsi-reiteillä vuoteen 2020 verrattuna. Latvia-Ruotsi-reitillä yhtiö ei liikennöinyt ollenkaan vuonna 2021, ja kaksi Suomi-Ruotsi-reitin laivaa palasi reitille matkustusrajoituksista johtuen vasta vuoden 2021 toisella vuosipuoliskolla.

Matkustajamäärät kasvoivat vuonna 2021 vuoteen 2020 verrattuna vain Tallinna-Tukholma-reitillä, joka avattiin uudelleen heinäkuussa 2021 lähes puolentoista vuoden tauon jälkeen.

Vuonna 2021 kuljetettujen ajoneuvojen määrä laski edellisvuodesta, ja vuoden 2021 aikana yhtiö kuljetti kaikilla reiteillään yhteensä 602 033 ajoneuvoa.

Matkustajamäärät ovat vihdoin kääntyneet kasvuun

Matkustaja- ja ajoneuvomäärien laskusta huolimatta yhtiö onnistui kasvattamaan kuljetettujen rahtiyksiköiden määrää 369 170 yksikköön vuonna 2021, kun määrä oli 359 811 yksikköä vuonna 2020. Rahtiyksiköiden määrä kasvoi Suomi-Viro- ja Viro-Ruotsi-reiteillä vuonna 2021 vuoteen 2020 verrattuna, ja Suomi-Ruotsi-reitillä rahtia kuljetettiin vuonna 2021 vain hieman vähemmän kuin vuonna 2020.

”Vuosi 2021 ei vielä tuonut mukanaan toivottua pandemian loppua ja matkustuksen elpymistä. Laajoista ja nopealla aikataululla ilmoitetuista matkustusrajoituksista johtuen meidän täytyi olla luovia ja tehdä nopeatempoisia ratkaisuja”, kommentoi Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene.

Nõgenen mukaan vuoden toisella puoliskolla matkustajamäärät kuitenkin kasvoivat jo lähes 21 prosenttia vuoden 2020 toiseen puoliskoon verrattuna.

”Pystyimme avaamaan uudelleen osan suosituista reiteistämme vuoden 2021 puolivälissä pitkän tauon jälkeen. Reittien uudelleen avaaminen on tarjonnut ihmisille mahdollisuuden vierailla jälleen perheiden ja ystävien luona, mikä on ollut tärkeämpää kuin koskaan pitkän eristäytymisen jälkeen. Toivomme, että kun pääsemme yli meneillään olevasta omikron-aallosta ja matalan sesongin talvikaudesta, on taistelu pandemiaa vastaan loppusuoralla ja pääsemme kaikki jälleen rakentamaan uudelleen elämäämme, yrityksiä ja yhteiskuntaamme”, Nõgene toteaa.

Loka-joulukuussa matkustajamäärät nousivat kaikilla reiteillä yhteensä lähes 143 prosenttia vuoden 2020 viimeiseen vuosineljännekseen verrattuna. Suomi-Ruotsi -reitin kasvu oli 283 prosenttia.

Edessä haastava talvi

Yhtiö on tehnyt myös tuloskäänteen koronakriisin jälkeen.

Tallinkin vuoden 2021 kolmannella vuosineljänneksellä konsernin tulos oli 5,5 miljoonaa euroa voitollinen, kun se vuotta aiemmin oli 23,9 miljoonaa euroa tappiolla. Kolmannen neljänneksen tulos ennen korkoja, veroja ja poistoja oli 35,1 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli vain 5,7 miljoonaa euroa.

Konsernin vuoden 2021 kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi 18,6 prosenttia verrattuna vuoden 2020 vastaavaan ajanjaksoon ja oli 170,5 miljoonaa euroa- Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat eniten ravintola- ja myymälämyynti, lipputulot ja laivojen ulosvuokraukset.

Nõgenen mukaan tulos oli ensimmäinen valonpilkahdus viimeisen puolentoista vuoden aikana, jolloin yhtiö oli tehnyt yli 151 miljoonan euron tappion.

”Tulosta tukivat joidenkin reittien uudelleen avaaminen ensimmäistä kertaa pandemian alkamisen eli maaliskuun 2020 jälkeen, sekä kahden aluksen ulosvuokraussopimukset. Ensimmäistä kertaa kevään 2020 jälkeen lähes kaikki aluksemme ovat takaisin liikenteessä ja vain yksi aluksistamme seisoo satamassa. Tämä on merkinnyt meille tuloja ja ennen kaikkea töitä työntekijöillemme, joita tällä hetkellä on yhteensä runsaat 4500”, kertoi Nõgene.

Toimitusjohtajan mukaan edessä on kuitenkin haastava talvi. Matalan sesongin aika on juuri alkamassa, koronaluvut ovat korkealla Virossa ja Latviassa, työmarkkinatilanne on haastava ja polttoainehinnat ovat korkealla.

”Lainojen ottaminen ja osakkeenomistajiemme lisäinvestoinnit ovat olleet elintärkeitä tulevan talven ja yrityksemme pitkän aikavälin kestävyyden kannalta. Odotamme, että yleinen tilanne paranee ja matkustajamäärät kasvavat huomattavasti ensi kevääseen ja alkukesään mennessä”, toimitusjohtaja kertoi.

Tallink on yksi pohjoisen Itämeren alueen suurimmista matkustaja- ja rahtiliikennevarustamoista. Yrityksellä on yhteensä 15 alusta ja se liikennöi Tallink- ja Silja Line -brändeillä useilla reiteillä. Konserni työllistää noin 4 000 henkilöä Suomessa, Virossa, Ruotsissa, Latviassa, Venäjällä ja Saksassa. Tallink Grupp on listattu Tallinnan ja Helsingin pörssissä.

Kommentoi
Ylös
>