
Amerikkalainen autojätti Ford ilmoitti tänään suunnitelmistaan kiihdyttää Euroopan sähköistymistä. Yhtiö suunnitellee esittelevänsä Euroopassa vuoteen 2024 mennessä kolme uutta täyssähköistä henkilöautomallia ja neljä uutta täyssähköistä hyötyajoneuvomallia jo esiteltyjen Mustang Mach-E:n ja E-Transitin lisäksi.
Euroopan vuotuisen sähköautomyynnin arvioidaan olevan yli 600 000 kappaletta vuoteen 2026 mennessä.
Euroopan sähköautomalliston kasvu tukee Ford+ -suunnitelman, globaalin yli kahden miljoonan sähköauton tuotantotavoitteen ja yhtiön 10 prosentin liikevoittotavoitteen saavuttamisessa vuoteen 2026 mennessä.
Yhtiön tämän hetken suunnitelmissa on valmistaa Kölnissä 1,2 miljoonaa täyssähköautoa kuuden vuoden aikana. Kokonaisinvestointi tuotantoon on kaksi miljardia dollaria eli noin 1,8 miljardia euroa.
Lisäksi Ford on tehnyt ei-sitovan yhteisymmärryspöytäkirjan SK On Co.:n ja Koç Holdingin kanssa yhden Euroopan suurimman hyötyajoneuvojen akkuja valmistavan tehtaan perustamisesta Turkkiin.
Nämä toimenpiteet yhdessä auttavat Fordia saavuttamaan nollapäästöt automyynnissä ja hiilineutraaliuden Euroopan tuotantolaitosten, logistiikan ja toimittajien toiminnoissa vuoteen 2035 mennessä.
Viime vuoden toukokuussa Ford esitteli täyssähköisen F-sarjan lava-auton, mallinimeltään F-150 Lightning.
Fordin F-sarja on maailman myydyin automalli Toyota Corollan jälkeen. Yhdysvalloissa Fordin F on ollut myyntitilastojen ykkönen jo vuosia. F-150 Lightning on ensimmäinen isoille massoille suunnattu täyssähköinen avolava.
Ford ja muut perinteiset autovalmistajat ovat olleet perässähiihtäjiä Teslaan verrattuna sähköautomarkkinoilla. Se näkyy Fordin ja muiden perinteisten autovalmistajien osakkeiden arvostustasoissa. Fordin kuluvan vuoden analyytikoiden konsensusennusteella osakkeen P/E-kerroin on vain 8,5x, kun Teslan P/E-kerroin on yli 90x.
Edes saksalainen Volkswagen ei ole toistaiseksi onnistunut valtaamaan uusilla id-malleillaan Euroopan sähköautomarkkinoiden herruutta Teslalta. Teslan Model 3 oli viime vuonna ylivoimaisesti Länsi-Euroopan markkinoiden myydyin täyssähköauto.
Sähköautovalmistajien iso haaste korona-aikana on ollut kompontenttipula.
Tesla on oman tuotantomallinsa avulla välttynyt pahemmilta toimitushäiriöiltä. Perinteiset autovalmistajat sen sijaan eivät ole saaneet tarvitsemiaan siruja ja ovat olleet siksi ongelmissa. Sirupulan vuoksi vuonna 2021 Euroopassa myytii vähemmän autoja kuin lähes 40 vuoteen.
Teslan toimitusjohtaja Elon Musk tosin kiitteli Fordia tviitissään viime lokakuussa. Hän muistutti, että Tesla ja Ford ovat ainoat amerikkalaiset autovalmistajat, jotka eivät ole menneet konkurssiin. Musk on myös onnitellut Fordia täyssähköisestä F-150 Lighningistä, joka on Teslan Cybertruckin haastaja.