Inflaatio ja Ukrainan sota saavat sijoittajat nojaamaan kultasijoituksiin

Aika on otollinen turvasatamasijoituksille.
kulta kultakimpala jalometalli talous sijoittaminen kulta kultakimpala jalometalli talous sijoittaminen

Alkanut vuosi on ollut osakkeille mollivoittoinen. Maailman suurimmat pörssit olivat laskusuunnassa jo heti tammikuussa kiihtyvän inflaation ja kiristyvän rahapolitiikan pelkojen vuoksi. Helmikuun lopussa alkanut Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ei ole helpottanut osakemarkkinoiden näkymiä.

Mistään koronakriisin puhkeamisen kaltaisesta makroshokista ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole kyse. Esimerkiksi Helsingin pörssi on laskenut vuoden alusta 12 prosenttia ja Euro Stoxx 50 -indeksi 9,6 prosenttia.

Kiristyvän rahapolitiikan ja yhä vakavammaksi käyvän sodan keskellä sijoittajat ovat hakeutuneet turvasamasijoituksiin. Näitä ovat esimerkiksi dollari ja kulta. Dollarin vaihtosuhde suhteessa euroon on vahvistunut selvästi toukokuusta 2021 lähtien. Kulta on puolestaan jatkanut vahvistumistaan niin euroon kuin dollariinkin nähden.

Kaksi tekijää tukee kullan hintaa

Kulta on perinteinen sijoitussalkun suojaukseen käytetty sijoituskohde. Sen ajatellaan toimivan turvana paitsi rahan arvon laskua vastaan, niin myös osakemarkkinoiden laskua vastaan.

Tässä tilanteessa kullan hintaa nostattavia ajureita ovat siis Ukrainan sota sekä kasvavat inflaatio-odotukset.

USA:n vuosi-inflaatio nousi helmikuussa 7,9 prosenttiin, kun tammikuussa inflaatio oli 7,5 prosenttia. Inflaation nousu kuukaudessa oli 0,8 prosenttia.

Yhdysvaltojen keskuspankin on joutunut jo toimimaan kiihtyvää inflaatiota hillitäkseen. Viimeisimmässä avomarkkinakomitean kokouksessaan Fed päätti nostaa odotusten mukaisesti ohjauskoron nollasta 0,25–0,50 prosentin vaihteluvälille.

Kokouksen painoarvoa nosti se, että Fed ennakoi nyt nostavansa ohjauskorkoa kuusi kertaa tänä vuonna, eli kaikissa loppuvuoden kokouksissa. Jos keskuspankki pitää kiinni suunnitelmastaan, on ohjauskorko lopulla jo 1,75–2,0 prosentin välillä. Ensi vuodelle Fed ennustaa kolmea koronnostoa, mikä tarkoittaisi jo yli kahden prosentin ohjauskorkoa.

Keskuspankki on nyt selvästi muuttamassa kurssiaan, sillä koronnosto on ensimmäinen sitten joulukuun 2018. Fed on pitänyt ohjauskoron alhaalla koronapandemian aiheuttaman shokin vuoksi. Nyt kun talous on Yhdysvalloissa voimakkaasti elpynyt ja inflaatio kiihtynyt, on keskuspankin vedettävä suitsista.

Kasvavista inflaatio-odotuksista kielii se, että USA:n pitkät korot ovat selvästi noususuunnassa.

Ukrainan sota on toinen epävarmuutta aiheuttava ja turvasatamasijoituksia suosiva tekijä.

Sota on käynyt päivä päivältä tuhoisammaksi Venäjän jatkaessa Ukrainan kaupunkien moukarointia. Vaikka osapuolet ovat käyneet neuvotteluja, ovat osapuolten vaatimukset vielä kaukana toisistaan. Sitäkään mahdollisuutta ei voida tässä tilanteessa poissulkea, että sota laajenee vielä Ukrainan ulkopuolelle.

Kuinka hyvin kulta toimii turvasatamasijoituksena?

Matthew Hood ja Farooq Malik analysoivat jalometallien ja volatiliteetti-indeksi VIXin hajautushyötyä vuonna 2013 Review of Financial Economicsissa julkaistussa tutkimuksessa Is gold the best hedge and a safe haven under changing stock market volatility?.

Hood ja Malik huomasivat, että jalometalleista kulta suojasi ja hajautti parhaiten osakesalkkua aikajaksolla marraskuusta 1995 ja marraskuuhun 2010. Kullan korrelaatio suhteessa S&P 500 -indeksiin oli -1,83 prosenttia.

Tärkeä havainto turvasataman ja hajautuksen näkökulmasta oli kuitenkin, että kullan ja S&P 500 -indeksin välinen korrelaatio oli positiivinen aikajakson suurimpina laskupäivinä osakemarkkinoilla. Tutkijat huomasivat myös positiivisen korrelaation, jos osakemarkkinoiden volatiliteetti oli merkittävästi keskimääräistä matalampi. Siispä kullan hajautushyöty näyttää heikentyvän ääriolosuhteissa.

Nordean sijoitusstrategi Hertta Alava huomauttaa, että kultaan ei liity poliittista tai vastapuoleen kohdistuvaa riskiä, eikä sen arvoa voi heikentää rahapoliittisilla toimilla – keskuspankeilla kun ei ole kultaprintteriä.

”Kulta-ETF:iä on ollut saatavilla vasta vuodesta 2003 alkaen, ja ne ovat tehneet kultaan sijoittamisesta merkittävästi aiempaa helpompaa. Kultamarkkinat ovat erittäin likvidit, joten kulta soveltuu sijoituskohteeksi suurillekin sijoittajille. Turvasatamana toimimisen lisäksi kulta voi kehittyä hyvin myös vahvan talouskasvun ympäristössä, jos korujen ja kultaa käyttävien teknologisten laitteiden kysyntä voimistuu”, Alava toteaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Tecnotree

Tecnotree voitti yhden suurimmista digitaalisista transformaatioprojekteista arvoltaan 10,4 miljoonaa dollaria

Seuraava artikkeli
raha setelit euro valuutta talous euroalue

Verottaja: Sijoittajat käyttävät ulkomaisia vakuutuskuoria verosuunnitteluun ja jopa veronkiertoon