Sijoitusideat

Palkittu salkunhoitaja paljastaa kaksi suosikkiosakettaan

Morningstarin parhaan osakerahaston palkinnon saaneen rahaston salkunhoitaja löytää kahdesta pörssiyhtiöstä useita erinomaisen osakesijoituksen ominaisuuksia.

Evlin pienyhtiörahasto Evli Suomi Pienyhtiöt on voittanut Suomen parhaan osakerahaston palkinnon rahastoihin erikoistuneen analyysitalo Morningstarin vuotuisessa rahastojen ja rahastotalojen kisassa.

Rahastoluokkien voittajat valitaan 1, 3 ja 5 vuoden tuoton sekä 3 ja 5 vuoden riskin perusteella. Evli Suomi Pienyhtiöt -rahasto voitti parhaan sijan Suomi-osakkeet -kategoriassa.

Evli Suomi Pienyhtiöt -rahaston salkunhoitaja Janne Kujala on vastannut rahastosta jo vuodesta 2004 lähtien. Vuonna 2021 rahasto ylsi jälleen Suomi-rahastojen parhaimmistoon. Suurimmat tuoton rahastolle toi Qt Group, mutta rahaston isoimmista sijoituksista myös muun muassa Marimekko menestyi hyvin. Teollisuus- ja kulutusyhtiöiden osakkeet ovat salkun suurimpia.

Kujala kertoo tällä hetkellä pitävänsä silmällä yrityksiä, joiden liiketoiminta ei ole suhdanneherkkää, joilla on historiallinen näyttö kasvusta sekä kannattavuudesta ja kyky tehdä investointeja digimurroksen aikana.

Pienyhtiörahastot ovat muutenkin viime vuosina hallinneet Suomeen sijoittavien osakerahastojen kärkeä.

Pörssin tuottojen moninkertaistajat löytyvät usein pienyhtiöistä

Kujalan uskoo menestyksen syynä olevan pienyhtiörahastojen potentiaali tuottaa taustatyötä tekevälle sijoittajalle isoja voittoja.

”Se on markkina, jossa omalla työllä on helpompi tehdä niin sanotusti löytöjä. Esimerkiksi firmat, joiden osakekurssi moninkertaistuu, lähtevät yleensä pienestä. Suomessa esimerkkejä tällaisista ovat viime vuosilta mm Qt Group ja Revenio Group. Sijoittajan mahdollisuus jättipottiin on isompi, kun keskittyy etsimään sijoituskohteita pienyhtiöistä”, Kujala kertoo.

Kujala on kokeneena salkunhoitajana nähnyt pienyhtiösijoittamisen maailmassa monen moista. Vaikka monet samat tekijät toistuvat hänen etsiessään kiinnostavia yrityksiä rahastojen salkkuihin, ovat yhtiöt aina kuitenkin yksilöitä omine ominaisuuksineen – täydellistä sijoituskohdetta harvemmin tulee vastaan.

Tuottavalla pörssiyhtiöllä on useita hyviä ominaisuuksia.

”Sijoituskohteita analysoitaessa perusasioita huomioon otettavaksi ovat esimerkiksi se, minkälaisessa markkinassa se toimii rakenteellisen kasvun kannalta, ja mitkä vastuullisuusnäkökohdat ovat tälle firmalle kaikkein tärkeimmät. Ihannetapauksessa yrityksellä on myös näytöt hyvästä kannattavuudesta ja kasvusta, vahva kassavirta, liiketoiminta, joka ei ole liian suhdanneherkkä sekä tarpeeksi suuri koko, että pystyy tekemään investointeja digimurroksessa”, Kujala listaa.

Kaksi esimerkkiä vahvoista pienyhtiöistä

Historiallisten näyttöjen lisäksi myös tuleva kasvu on salkunhoitajan mukaan erittäin tärkeä. Tällöin Kujalaa kiinnostaa muun muassa se, mikä saavutettavissa olevan markkinan koko ylipäänsä on, ja millä keinoin yritys pyrkii tässä markkinassa kasvamaan.

Kujala antaa esimerkin kahdesta tällä hetkellä hyvin suorittavasta yrityksestä, joissa molemmissa löytyy piensijoittamisen vahvuuksia.

”Suomesta voisin nostaa esimerkkinä Talenomin, jossa mielenkiintoisella tavalla yhdistyy monia sellaisista ominaisuuksista, joita ideaalitapauksessa haluaa sijoituskohteella olevan. Ruotsin puolella taas on hyvin erityyppinen yhtiö, eli MIPS-kypäriä valmistava MIPS.”

Kujala kertoo, että vaikka niitä pidetään tutkitusti parhaina pään suojina onnettomuustilanteissa, MIPS ei myy tai valmista kypäriä itse. Yritys lisensoi teknologiaansa immateriaalioikeutena eri yrityksille.

”MIPS:in ei siis tarvitse itse investoida kypärätehtaisiin ja jakeluketjuihin. Sen sijaan se saa lisenssimaksun jokaisesta myydystä kypärästä, jossa sen teknologiaa on. Niinpä sen kannattavuus on aivan huipputasoa, ja kasvu on ollut vuosia erittäin kovaa pyöräily- ja laskettelukypärissä.”

MIMSin markkinapotentiaali ei kuitenkaan rajoitu vain urheilukypäriin, ja muut kypärien käyttökohteet ovat MIPSille vielä koskematon markkina. Tämä on sijoittajan näkökulmasta erinomainen tilanne, salkunhoitaja toteaa.

Tilitoimistoketju Talenom on kannattavasti kasvava pörssiyhtiö. Talenomin liikevaihdon keskimääräinen vuosikasvu oli 16,2 prosenttia vuosina 2005–2021. Viime vuonna liikevaihto kasvoi 27 prosenttia. Kasvu perustui vahvan orgaanisen kasvun lisäksi aiempaa enemmän yritysostoihin. Yhtiö odottaa vuoden 2022 liikevaihdon olevan 100–110 miljoonaa euroa ja liikevoiton 15–18 miljoonaa euroa.

Viime vuonna yhtiön sijoitetun pääoman tuotto oli 17,7 prosenttia.

Yhtiön jatkaa kasvua ja laajentumista Ruotsissa ja Espanjassa. Lisäksi muut Euroopan maat tarjoavat sille mahdollisuuksia laajentaa liiketoimintaa uusille markkinoille.

Talenom nojaa jatkuvasti automatisoidumpaan tuotantolinjaan omien ohjelmistojensa avulla, hyödyntäen laajasti myös ohjelmistorobotiikkaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös