Valuuttakurssit

Ruplamarkkinat ovat sekaisin

Venäjään kohdistuvat rajut talouspakotteet ja Venäjän siirtyminen sääntelytalouteen ovat sekoittaneet maan ruplamarkkinat.

Länsimaat ovat asettaneet Venäjää vastaan ennennäkemättömän kovat taloudelliset pakotteet. Pakotteet kattavat rahoitussektoriin kohdistuvia pakotteita, henkilöpakotteita, aseiden ja muiden puolustustarvikkeiden vienti- ja tuontikieltoja ja esimerkiksi sensitiivisen teknologian vientikieltoja.

Rahoitussektorin pakotteista kovimpia ovat eräiden pankkien sulkeminen SWIFT-viestinvälitysjärjestelmän ulkopuolelle sekä Venäjän keskuspankin ulkomaisten valuuttavarojen käytön jäädyttäminen. Venäjän keskuspankin valuuttavarannon jäädytys heikentää pankin kykyä tukea ruplan kurssia tai pankkijärjestelmää.

Venäjä on vastannut EU:n ja Yhdysvaltojen asettamiin pakotteisiin rajuilla sääntelytoimilla.

Keskuspankki on nostanut ohjauskoron 20 prosenttiin ja Moskovan pörssi on suljettuna, jolloin osakesijoituksia ei ole mahdollista myydä. Lisäksi rahan siirtämistä ulkomaille on rajoitettu, ja venäiset vientiyhtiöt on pakotettu myymään 80 prosenttia ulkomaan valuutassa saamistaan vientituloistaan.

Kaikki tämä on johtanut siihen, ettei ruplamarkkina enää toimi normaalisti, kertoo Nordean ekonomisti Kristian Nummelin pankin aamukatsauksessa.

Ruplalla on nyt käytännössä kahdet eri markkinat, joissa ruplan hinnat poikkeavat toisistaan. Nummelinin mukaan ruplalle on jo syntynyt niin sanotut onshore- ja offshoremarkkinat.

”Venäjän ulkopuolella ruplan arvo on ollut heikompi kuin Venäjän sisällä toimivilla markkinoilla, mikä voi johtua pääomarajoituksista ja vientiyhtiöiden toteuttamasta ulkomaisten valuuttojen myynnistä. Kokonaisuudessaan kaupankäynti ruplalla on haastavaa”, Nummelin toteaa.

Lisäksi likviditeetti ruplamarkkinalla on tällä hetkellä erittäin heikkoa. Nummelinin mukaan ruplan vaihtokurssin volatiliteetti on hyvin suurta, jopa päivänsisäisesti.

Myös ruplan ulkoisen arvon ennustaminen on tällä hetkellä erittäin haastavaa. Ekonomistin mukaan markkinahinta ei heijastele todellista arvoa pääomarajoitteiden vuoksi.

”Venäläiset sijoitukset eivät ole houkuttelevia ja niistä pyritään irtautumaan. Lisäksi luottamus ruplaan on heikko. Nämä tekijät puhuvat heikomman ruplan puolesta, mutta se paljonko rupla heikentyy, on hämärän peitossa.”

Nummelin mukaan positiivisempikin skenaario on mahdollinen, mutta se ei näytä nykytietojen valossa todennäköiseltä.

”Jos osapuolet pääsevät nopeasti sopimukseen ja tiukimmat Venäjä-pakotteet poistuvat, ruplalla on varaa vahvistua selvästi”, hän arvioi.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös