Spinnovan IR-sivut

Spinnova aloittanut tuotantolaitoksen rakentamisen

Spinnovan loppuvuodesta 2021 päätetty kehitysinvestointi omaan langankehräämöön on edennyt vauhdilla.

Kiinteistökehitysyhtiö Jykia rakennuttaa Spinnovalle kehräämön nyt rakenteilla olevan Woodspin-tehtaan naapuriin Jyväskylän Eteläporttiin.

Spinnovan R&D-kehräämölle on varattu tontti Eteläportista, uuden Woodspin-tehtaan läheltä, ja tontin tasaustyöt ovat jo käynnissä. Rakentaminen alkaa kesäkuussa ja valmistuu keväällä 2023. Noin 2 000 neliön kehräämön rakentamisen kustannukset ovat noin neljä miljoonaa euroa, ja koneiden ja laitteiden investoinnin suuruus on noin 2,2 miljoonaa euroa.

Woodspin-kuitutehtaankin rakennuttava Jykia rakennuttaa uudet, kehräämötoiminnalle räätälöidyt tilat ja vuokraa ne Spinnovalle. Hankkeen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtipalvelut Oy ja esisopimus rakentamisesta on tehty Rakennusliike Lapti Oy:n kanssa.

”Alueellinen tuki on ollut meille korvaamattoman tärkeää, ja kaikki on onnistunut kunnan ja sen omistaman Jykian kanssa hyvin ja nopeasti siitä asti, kun aloimme selvittää mahdollisuuksia rakentaa ensimmäinen kaupallinen tehtaamme Jyvässeudulle. Tehdas rakentuu nyt aikataulussaan ja kehräämöhanke on täysillä käynnissä ennen kuin muste paperissa on ehtinyt kunnolla kuivua”, iloitsee Spinnovan toimitusjohtaja Janne Poranen.

Oma, paikallinen kehräämö yksinkertaistaa Spinnovan kaupallisen vaiheen isomman mittakaavan tutkimus- ja kehitysprosessia sekä nopeuttaa tuotekehitysprojektien läpivientiä monen brändikumppanin kanssa. Kehräämössä kehrätään SPINNOVA-kuidusta lankaa, jota käytetään Spinnovan tuotekehitykseen sen brändikumppaneiden kanssa.

”Kehräämön ansiosta voimme tarjota brändikumppaneille heidän tarpeistaan riippuen ja strategiamme mukaisesti kuitua, lankaa tai kangasta”, Poranen lisää.

Spinnova on valinnut uuden kehräämön teknologiatoimittajaksi sveitsiläisen Rieterin, joka on puuvillan kehräämiseen tarkoitetun teknologian markkinajohtaja. Spinnova on tehnyt jo pitkään esikaupallisessa vaiheessaan langankehitystyötä Rieterin ja monen muun kehruukumppanin kanssa. Spinnovalla on myös kansainvälisen tason lanka-asiantuntijoita omassa tiimissään. Spinnovan arvio kehräämön alkuvaiheen työllistämisvaikutuksesta on noin 10 henkilöä.

Yhtiön arvion mukaan loppukesästä 2022 valmistuu myös Spinnovan ja selluyhtiö Suzanon yhteihankkeena toteutettava SPINNOVA-kuidun valmistukseen tarkoitetut tuotantotilat. Tontille sijoittuvat Spinnovan ja Suzanon yhteisyritys Woodspin Oy:n kuitulaitos, Suzano Finland Oy:n mikrofibrilloidun selluloosan jauhatuslaitos sekä Spinnovan pääkonttori ja tuotekehitystoimintoja.

Kuten moni muukin Helsingin pörssin yhtiö, on Spinnovan osake tullut alas tänä vuonna reippaasti. Osake on laskenut vuoden alusta lähes 33 prosenttia.

Kommentoi
Ylös
>