Vuoden kasvuyrittäjänä palkittu Jussi Meresmaa vie frisbeegolfia maailmalle

Jussi Meresmaa valittiin Suomen parhaaksi kasvuyrittäjäksi 2021 EY Entrepreneur of the Year -kilpailussa. 

Tilintarkastus- ja asiantuntijayritys EY:n vuosittain järjestämässä kilpailussa palkitaan yrittäjiä, jotka innostavat muita visiollaan, johtajuudellaan ja saavutuksillaan. Vuoden 2021 kilpailuun osallistui 55 suomalaista kasvuyritystä. Suomessa kilpailun kumppaneina toimivat Työeläkeyhtiö Elo ja Evli Pank.

Yrittäjäkilpailussa palkittiin myös Suomen parhaat start-up- ja perheyrittäjät sekä yleisön suosikki. Tunnustusta kasvuyrittäjille annettiin myös vastuullisuudesta, alan uudistamisesta ja teknologiasta.

Suomen kilpailun pääsarjan voittoa ja Suomen EY Entrepreneur of the Year -titteliä voivat tavoitella yrittäjät, joiden yrityksen liikevaihto on yli 3,5 miljoonaa euroa, toiminta on kasvavaa ja voitollista, ja yritys työllistää vähintään kymmenen henkilöä.

Discmania-nimen alla toimivan Spin18 Oy:n perustaja Jussi Meresmaa palkittiin vuoden kasvuyrittäjänä 11. maaliskuuta 2022 järjestetyssä Suomen EY Entrepreneur of the Year 2021 -gaalassa. Meresmaa on Suomen ensimmäinen kansainvälisiä turnauksia kiertänyt ammattipelaaja, ratasuunnittelija ja kilpailujärjestäjä. Hän on myös frisbeegolf-välineiden kauppias ja valmistaja.

Tällä hetkellä Spin18 työllistää Suomessa 25, Ruotsissa runsaat 20 ja USA:ssa Coloradon Wellingtonissa parikymmentä henkeä. Yhtiön ja sen kansainvälisten tytäryhtiöiden liikevaihto oli viime vuonna 24 miljoonaa euroa, josta 42 prosenttia tulee USA:sta, Meresmaa kertoi joulukuussa Tampereen Kauppakamarin haastattelussa.

”Perustimme tytäryhtiön Yhdysvaltoihin vuonna 2014, ja se on noussut seitsemässä vuodessa Euroopan tasolle. USA on frisbeegolfin syntypaikka ja tärkein markkina. Siellä on eniten pelaajia ja ratoja, ja siksi mekin halusimme sinne”, Meresmaa kertoo.

Meresmaan mukaan Yhdysvalloissa yrityksen osuus koko firsbeegolfmarkkinasta on noin viisi prosenttia. Yhtiön tavoitteena on tuplata se kahdessa vuodessa, ja lisäksi yhtiö etsii uusia markkinoita koko ajan. Yksi yhtiötä kiinnostava markkina on Saksa, jossa laji ei ole vielä lyönyt itseään läpi.

Voiton myötä Meresmaa pääsee kilpailemaan yrittäjyyden maailmanmestaruudesta kesäkuussa järjestettävässä EY World Entrepreneur of the Year -kilpailuissa.

Voittajat valitsi laajasti suomalaista liiketoimintaosaamista edustava riippumaton tuomaristo, jota johtaa Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.

”Lämpimät onnittelut Jussi Meresmaalle ja Discmanialle kilpailun voitosta. Meresmaalla on yritykselleen kirkas strategia ja rohkeat tavoitteet. Discmania on lähtenyt rohkeasti kansainvälistymään ja kasvattamaan tuotteiden kysyntää viemällä lajia uusille markkinoille toimittamalla kiekkojen lisäksi myös frisbeegolfkenttiä. Yritys on kasvanut vauhdikkaasti ja onnistunut rakentamaan vahvan brändin lajin harrastajien keskuudessa”, kertoo palkitsemisperusteista tuomariston puheenjohtaja Piia-Noora Kauppi.

EY Entrepreneur of the Year -kilpailun voittajan Jussi Meresmaan vuonna 2000 perustama Discmania kehittää frisbeegolfia toimittamalla korkealaatuisia tuotteita ja kokemuksia asiakkaille ympäri maailmaa. Yrityksen tavoitteena on tehdä frisbeegolfista globaali urheilulaji viemällä laji joka vuosi uuteen maahan. Tampereelta lähtöisin oleva yritys toimii nykyisin sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.

”Vuoden kasvuyrittäjä -tunnustus tuntuu todella hyvältä! Haluan kiittää meidän koko Discmanian tiimiä, ilman tämän mahtavan yhteisön tukea ja määrätietoista työtä tällainen saavutus ei olisi ollut mahdollista. Meillä on missio tehdä frisbeegolfista maailmanlaajuinen urheilulaji, ja tämän tunnustuksen myötä tavoitteemme on jälleen askeleen lähempänä”, toteaa Meresmaa.

Vuoden 2021 Suomen EY Entrepreneur of the Year -kilpailusarjojen voittajat:

  • EY Entrepreneur of the Year: Jussi Meresmaa, Discmania (Spin 18 Oy)
  • Vuoden Perheyrittäjä 2021: Tarja Takki-Halttunen ja Mika Halttunen, Halton Group Oy Ltd
  • Vuoden Start-up-yrittäjä 2021: Juhana Rintala, Ruokaboksi Finland Oy

Lisäksi kunniamaininnat saivat seuraavat yrittäjät:

  • Vastuullisuus 2021: Mårten Storbacka, WE Tech Solutions Oy
  • Alan rohkea uudistaja 2021: Marjo ja Timo Keski-Kasari, Juustoportti Oy
  • EY Tech 2021: Mikael Thuneberg, Supermetrics Oy
  • Yleisön suosikki 2021: Marjo ja Timo Keski-Kasari, Juustoportti Oy

Suomen EY Entrepreneur of the Year 2021 -kilpailun pääsarjan finalisteina olivat seuraavat 10 kasvuyrittäjää.

Tarja Takki-Halttunen ja Mika Halttunen, Halton Group Oy Ltd, Helsinki

Halton on perheomisteinen, globaali teknologiajohtaja vaativien tilojen sisäilmaratkaisuissa. Haltonin tavoitteena on mahdollistaa ihmisten hyvinvointi näissä ympäristöissä. Halton on perustettu Suomessa vuonna 1969. Yritys toimii nykyisin yli 35 maassa eri puolilla maailmaa, ja sillä on yli 1 600 osaavaa ja ammattitaitoista työntekijää. Haltonin pääkonttori sijaitsee Helsingissä ja tuotantoyksiköitä sillä on yhdeksässä maassa.

Timo ja Marjo Keski-Kasari, Juustoportti Oy, Jalasjärvi

Juustoportti on yli 30 vuotta vanha perheyritys, jonka tarina on alkanut vuonna 1966 Jalasjärvellä. Juustoportti on kasvanut pienestä maatilajuustolasta jopa 300 henkilöä työllistäväksi perheyritykseksi. Juustoportilla on meijeri- ja juustolatoiminnan lisäksi liikenneasemat Jalasjärvellä, Mäntsälässä, Kärsämäellä, Ylöjärvellä ja Kuopiossa sekä ruokatuotteita valmistava Kasvisgalleria Kuopiossa. Yrityksen toiminta kulminoituu vastuullisuuteen ja jatkuvaan tuotekehitykseen.

Ville Laine, Lojer Oy, Sastamala

Lojer Group on Pohjoismaiden suurin sairaala- ja hoitokalusteiden valmistaja ja alan merkittävin kotimainen työllistäjä. Satavuotiaan kotimaisen ja yksityisessä omistuksessa olevan yhtiön tuotantoyksiköt sijaitsevat Sastamalassa, Kempeleessä ja Lahdessa. Konserni työllistää neljässä maassa 180 henkilöä, joista 145 Suomessa. Lojerin tuotteita on käytössä yli 115 maassa.

Jussi Meresmaa, Discmania, Tampere

Discmanian tavoitteena on kehittää frisbeegolfia toimittamalla korkealaatuisia tuotteita ja kokemuksia asiakkaille ympäri maailmaa. Yrityksen tavoitteena on tehdä frisbeegolfista globaali urheilulaji viemällä laji joka vuosi uuteen maahan. Yritys on perustettu vuonna 2000, ja se toimii nykyisin sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.

Mikael Thuneberg, Supermetrics Oy, Helsinki

Supermetrics kehittää markkinoinnin ohjelmistotyökaluja, joilla eri lähteistä tuleva markkinointidata saadaan kerättyä yhteen paikaan auttaen yrityksiä tavoittamaan markkinoinnillaan parempia tuloksia. Vuonna 2013 perustetulla yrityksellä on nykyisin 17 000 asiakasta ja puoli miljoonaa käyttäjää yli 120 maassa.

Mårten Storbacka, WE Tech Solutions Oy, Vaasa

WE Tech on globaalisti johtava merenkulkuteollisuuden energiatehokkuusratkaisujen tarjoaja. Yritys on erikoistunut toimittamaan maailmanlaajuisesti taajuusmuuttajiin ja kestomagneettitekniikkaan perustuvia ratkaisuja, jotka tarjoavat monia etuja sekä laivojen uustuotantoon että modernisointiin. Yrityksen visio on vähentää maailmanlaajuisesti merenkulun polttoainekulutusta 30 prosentilla. WE Tech Solutions on perustettu vuonna 2010 Vaasassa ja sillä on 20 työntekijää.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen

Ukrainan sota vaikuttaa suomalaisyrityksiin laajasti

Seuraava artikkeli
Ostan Asuntoja podcast asuntosijoittaminen Harri Huru

Minkälaisia asuntosijoituksia aloittelijana välttäisit nyt?