Sijoitusuutiset

Dinosaurukset IBM ja Procter&Gamble ylittivät sijoittajien odotukset

Arvoyhtiöiden esiinmarssi saattaa näkyä tällä tuloskaudella.

Kun FAANG-yhtiöihin kuuluva Netflix petti sijoittajien odotukset ja sen osakekurssi laski hulppeat 35 prosenttia, perinteiset yhtiöt kuten IBM ja Procter&Gamble eivät tuottaneet pettymyksiä. Molemmat ylittivät sijoittajien odotukset ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksillaan.

Sijoittajien viimevuosien inhokki IBM:n osakekurssi nousi keskiviikkona yli seitsemän prosenttia. IBM:n ylitti konsensusennusteet niin liikevaihdon kuin tuloksen osalta. IBM:n liikevaihto ohjelmistoissa kasvoi 15 prosenttia tämän vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä ja konsultointi 17 prosenttia vastaavasti. Kokonaisuudessaan liikevaihdon kasvu oli 11 prosenttia.

IBM ohjeistaa yksinumeroista kasvua vuodelle 2022.

IBM:n osake on pärjännyt S&P 500 indeksiä paremmin alkuvuoden aikana. Osake on laskenut kolme prosenttia ja indeksi kuusi prosenttia. Credit Suisse nosti osakkeen tavoitehinnan 166 dollariin. Analyytikkojen keskitavoitehinta osakkeelle on 144 dollaria.

Viime vuoden lokakuussa IBM irrotti omaksi yhtiökseen sen perinteiset IT-palveluliiketoiminnot Kyndryl nimen alle. Kyndrylin osakekurssi on lasketellut alas aina spin-offista lähtien. Vuonna 2021 Kyndryl teki 2,3 miljardia dollaria tappiota 18,7 miljardin dollarin liikevaihdolla. Liikevaihto laski neljä prosenttia ja tulos heikkeni 15 prosenttia.

Kyndryl itse uskoo pystyvänsä kasvamaan itsenäisenä yhtiönä, kuitenkin vasta vuoteen 2025 mennessä. Osana IBM:ää se tarjosi asiakkaille vain IBM:n tuotteita IBM:n asiakkaille. Nyt Kyndryl voi tarjota kaikkien ohjelmistoyhtiöiden tuotteita vanhoille ja uusille asiakkaille. Se onkin uutisoinut useista yhteistyösopimuksista esimerkiksi Nokian, Microsoftin ja Googlen kanssa. 

Kuluttajatuotteet kävivät vielä kaupaksi

Myös kuluttajatuotejätti Procter&Gamblen tulos miellytti sijoittajia. Sekä liikevaihto että tulos ylittivät analyytikkoennusteet. Yhtiö onnistui vierittämään kasvaneet kustannukset myyntihintoihin. Procter&Gamblen volyymit kasvoivat 3 prosenttia ja hinnat nousivat 5 prosenttia.

CNBC:n haastattelussa yhtiön toimitusjohtaja John Moeller näkee yhtiön olevan hyvin asemoitunut. Se on pärjännyt markkinoilla kauppojen omia merkkejä paremmin. P&G onkin onnistunut korottamaan hintoja kuutenatoista vuotena viimeisen seitsemäntoista vuoden aikana. 

Procter&Gamble nosti ohjeistustaan vuodelle 2022, vaikka se odottaa lähes 3 miljardin dollarin negatiivisia vaikutuksia korkeammista raaka-aine- ja logistiikkakustannuksista. Yhtiö arvioi myynnin kasvavan 4-5 % ja osakekohtaisen tuloksen kasvavan 6-9 % vuonna 2022.

Osakekurssissa on vähemmän nousuvaraa. Analyytikkojen keskitavoitehinta yhtiön osakkeelle on 166 dollaria, kun osakkeella käytiin keskiviikkona kauppaa 162 dollarin hintaan. Yhtiön osakekurssi onkin selviytynyt alkuvuodesta kuivin jaloin.

P&G:n eurooppalainen verrokki Unilever arvostetaan P/E-kertoimella lähes puolet edullisemmin. Viime vuosina Unilever ei ole onnistunut kasvamaan Procter&Gamblen tahtiin ja sen tulos on laskenut. 

Tammikuussa Unilever ilmoitti olevansa kiinnostunut ostamaan lääkeyhtiö GSK:n kuluttajatuoteyksikön valtavaan 50 miljardin punnan hintaan. Tämä sai yhtiön suurimmat omistajat takajaloilleen ja yhtiö perääntyi hankkeesta. 

Unileverin New Yorkin pörssissä noteeratun osakkeen hinta oli keskiviikkona noin 45 dollaria ja analyytikoiden keskitavoitehinta osakkeelle on 58 dollaria.

Unilever julkistaa ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksen kuun lopussa 28.4.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös