Ei pidä laittaa kaikkia munia samaan koriin.
Hajauttamisen perusperiaatetta kuvaava metafora tulee monelle noviisisijoittajalle vastaan jo heti ensimmäisten neuvojen joukossa. Hajauttamalla voidaan laskea salkun riskipitoisuutta, tasata sen kehitystä ja saada mielenrauhaa.
Etenkään epävakaiden markkinoiden aikana maantieteellisen, toimialallisen ja ajallisen sekä eri omaisuusluokkien välisen hajauttamisen merkitystä ei voine liiaksi korostaa, mutta missä menee sopivan allokaation raja?
Voiko salkku olla peräti liian hajautettu vai onko kaikenlainen hajauttaminen pelkkää plussaa?
Ikävä kyllä kysymykseen ei ole olemassa täysin yksiselitteistä vastausta. Oikean toimintatavan valinta on riippuvainen muun muassa sijoitusstrategiasta ja -filosofiasta, henkilökohtaisista tavoitteista sekä itse salkun sisällöstä. Myös kontekstia on syytä tarkastella hajauttamisen kannalta: missä yhteydessä ja minkälaisessa tilanteessa varoja ollaan ripottelemassa eri sijoituskohteisiin?
Hajauttaminen voi kasvattaa kuluja ja syödä tuottoja
Yleensä liiallista hajauttamista argumentoidaan esimerkiksi sillä, etteivät kustannukset välttämättä pysy kurissa. Erityisesti pienillä summilla useita ostoja tekevän kannattaa olla tarkkana, etteivät toimeksianto- ja säilytyskulut pääse haukkaamaan turhan suurta siivua, jos oikein innostuu laittamaan rahojaan kiinni sinne tänne.
Kulujen kasvu syö hajauttamisen hyötyjä, jolloin sijoittamisesta käteen jäävä osuus voi hiipua kovin mitättömäksi.
Ratkaisuna tähän voi toimia indeksirahastoihin tai ETF:iin sijoittaminen. Erityisesti jos osakevalinnat ovat pitkälti keskittyneet noudattelemaan vaikkapa tiettyä indeksiä, sitä seuraavaan indeksirahastoon vaihtamalla säästää kaupankäyntikuluissa.
Näin onnistuu myös hajauttamaan fiksusti suuremmassakin mittakaavassa. Moni pitää juuri kustannustehokkaita indeksirahastoja salkkunsa vakauttavana kivijalkana.
Toisaalta kolikolla on kääntöpuolensa. Järkevästi hajautetussa taloudessa kulujen luulisi näyttelevän loppujen lopuksi melko pientä roolia.
Sirpaleinen salkku taistelee aikaa vastaan
Toinen keskeinen näkemys hajauttamisen nurjista puolista liittyy sijoittajan ajankäyttöön.
Mitä suurempi määrä salkussa on yhtiöitä, sitä minimoidumpi on yrityskohtainen riski. Liika on kuitenkin liikaa.
Kun yhtiökohtainen konkurssiriski on hajautettu pois, osakesijoittajalta edellytetään mielenkiintoa ja näkemysten ottoa omistuksiaan kohtaan.
Jos varallisuus on murusina useissa eri paikoissa, sijoitusten tehokkaaseen seuraamiseen ja perusteelliseen perehtymiseen kuluu enemmän aikaa. Uutisten ja kurssien tuijottaminen ei aina riitä.
Laajasti hajautetussa salkussa yhtiöiden kuulumiset osavuosikatsauksista tilinpäätöksiin voivat tuntua pirstaloituneilta ja mennä aivan sivu suun. Sijoittajan on kuitenkin oltava perillä siitä, minkälaisia tulevaisuuden näkymiä yrityksillä ja toimialoilla on.
Tässä suhteessa riskejä voi tasata esimerkiksi ostamalla tunnettujen vakavaraisten yhtiöiden osakkeita. Niiden omistaminen ei yleensä edellytä yhtä huolellista paneutumista kuin vaikkapa startup-yrityksiin sijoittaminen.
Aloittelevan osakepoimijan on parempi keskittää ostonsa ensiksi muutamiin yhtiöihin. Osaamisen ja salkun koon kasvaessa uusia yhtiöitä voi lisätä hiljalleen, jolloin salkun hallinta on helpompaa.
Päällekkäisyydet harhauttavat mutuilevaa sijoittajaa
Hajautushyötyä voi laskea myös sijoituskohteiden keskinäinen korrelaatio. Jos erehtyy ostamaan useiden toisistaan riippuvaisten yhtiöiden osakkeita saman segmentin sisältä, allokaatio voi jäädä lähinnä illuusioksi.
Sama harha voi toteutua rahastosijoittamisessakin. Eri rahastot voivat pitää sisällään samankaltaisia painotuksia tai jopa samoja yhtiöitä, jolloin hajautuksen hyödyt jäävät luultua vähäisemmiksi päällekkäisyyksistä johtuen. Rahastojen kohdemarkkinat onkin syytä syynätä läpi suurennuslasi kourassa.
Todellista hajautusta ei siis tapahdu vain mutuilemalla.
Hajauttamisen laiminlyönti on suurempi riski
Vaikka hajauttamisen tärkeydestä puhutaan paljon, osa sijoittajista pitää aihetta vähäpätöisenä tai ei ehkä koe tietävänsä siitä tarpeeksi. Liiallinen hajauttaminen on pieni paha sen rinnalla, ettei sijoituksia hajauteta pahimmassa tapauksessa ollenkaan.
Jos salkku on hajautettu heikonlaisesti, riskit ovat suuret ja heilunta voi olla ajoittain rajua. Tällä voi olla psykologisia vaikutuksia salkun omistajan toimintaan. Lyhytnäköisten paniikkiratkaisujen todennäköisyys kasvaa.
Hajauttamalla hallitaan merkittävästi riskejä, joten siksi sen sivuuttaminen ei ole järin viisasta.
Riittävään hajautukseen tarvitaan yksinkertaisimmillaan ainoastaan yksi koko maailman markkinoille sijoittava indeksirahasto tai ETF. Se on kuin saisi kokonaisen konvehtirasian pelkän suklaapatukan sijaan, sijoitusvaikuttaja Merja Mähkää lainatakseni.
Salkun hajauttaminen, toisin sanoen riskin ja tuoton välisen suhteen parantaminen, kannattaa siis käytännössä aina.
