Sijoitusalan konkari Bob Doll on kokenut pitkällä urallaan vuoden 1987 osakemarkkinoiden romahduksen, vuosituhannen alun teknokuplan sekä finanssikriisin rajun kurssilaskun vuosina 2008 ja 2009.
Doll kirjoittaa nykyään näkemyksistään Crossmark Global Investmentsin julkaisemaan uutiskirjeeseen. Aiemmin hän työskenteli muun muassa BlackRockin, Merrill Lynch Investment Managersin ja OppenheimerFundsin palveluksessa.
Doll kommentoi vastikään markkinatilannetta ja lyhyen aikavälin näkymiä amerikkalaisen taloussivusto MarketWatchin haastattelussa.
Sijoituskonkarin näkemyksen mukaan Q1-tuloskausi ratkaisee osakemarkkinoiden suunnan. Tähän mennessä se on ollut Yhdysvalloissa parempi kuin keskimäärin.
S&P 500 -indeksin yhtiöistä 99 on raportoinut vuoden ensimmäisen kvartaalin liiketoiminnan luvut. Niistä peräti 77,8 prosenttia on ylittänyt Refinitivin datan mukaan analyytikoiden odotukset. Tyypillisesti lukema on ollut noin 66 prosenttia.
Markkinasentimentti on ollut viime viikkoina negatiivinen. Sitä on heikentänyt korkea inflaatio, Ukrainan sota ja korkojen nousu. Sijoittajien pessimistisyys on osoittautunut historian saatossa hyväksi kontraindikaattoriksi. Dollin näkemyksen mukaan negatiivinen sentimentti tarjoaa sopivan ajankohdan osakkeiden ostamiseen. Toisaalta hän ei kuitenkaan lisäisi enää osakepainoa, jos osakkeet kallistuisivat ”merkittävästi” nykytasolta.
Mitä Doll sitten arvioi seuraavan 12 kuukauden kehityksestä? Hän odottaa köydenvetoa osakemarkkinoilla. Sen toisella puolella on kelvollinen, mutta hidastuva talouskasvu ja tuloskasvu. Toisella puolella köyttä vetää korkea inflaatio ja nouseva korkotaso.
Markkinaympäristö on nyt monelle sijoittajalle haastava, sillä osakemarkkinoiden kehityksessä on entistä vaikeampi havaita selkeää trendiä. Toisaalta keskimääräistä korkeampi volatiliteetti avaa myös mahdollisuuksia erityisesti treidaajille.
Doll arvioi, että S&P 500 -indeksin kurssihuipuksi saattaa jäädä tänä vuonna noin 4800 pistettä. Kyseinen pistelukema nähtiin tammikuun alussa. Toisaalta veteraanisalkunhoitaja kertoo, että myös vuoden matalin pistelukema saattaa olla jo takana. S&P 500 -indeksi kävi alle 4200 pisteessä Ukrainan sodan alkamisen jälkeen.
Mikä on Dollin arvio inflaatio- ja talouskehityksen suhteen?
Sijoitusalan konkari ennustaa, että inflaatio on seuraavan parin kuukauden aikana vielä korkea, mutta hiipuu loppuvuotta kohti. Doll arvioi, että vuoden lopulla kuluttajahinnat nousevat neljän prosentin vuosivauhtia. Inflaatiota hillitsee tarjontapuolen haasteiden asteittainen väistyminen.
Neljän prosentin lukeman Doll laskee palkkakehityksen ja tuottavuuden kasvun perusteella. Hän arvioi palkkojen nousevan kuuden prosentin vuosivauhtia ja tuottavuuden kasvun olevan vastaavana aikana kaksi prosenttia.
Doll ei odota taantumaa vielä vuonna 2022. Hän arvioi, että talouskasvuun vaikuttaa yhä viime vuoden elvyttävä raha- ja finanssipolitiikka. Myös negatiiviset reaalikorot tukevat talouskasvua.
Lisäksi pandemian aikaisella patoutuneella kysynnällä on oma osuutensa. Monille kotitalouksille on kertynyt ylimääräisiä varoja, joiden kuluttaminen vahvistaa talouskasvua.
Kaiken kaikkiaan Doll arvioi taantuman todennäköisyydeksi 50 prosenttia ensi vuonna. Hän kertoo, että taantuma tulee todennäköisemmin toisella vuosipuoliskolla kuin alkuvuonna 2023.
Mitä sijoituskohteita Doll suosii tällä hetkellä?
Ensimmäisenä sijoitusteemana Doll mainitsee arvoyhtiöt. Ne ovat tuottaneet tänä vuonna paremmin kuin kasvuyhtiöt. Sijoituskonkari arvioi, että arvoyhtiöt ovat edelleen houkuttelevasti arvostettuja ja vain noin puolet niiden aliarvostuksesta on tähän mennessä korjautunut.
Toisena houkuttelevana sijoituskohteena Doll nostaa energiayhtiöt. Tällä hetkellä niiden osakkeet ovat yliostettuja, mutta veteraanisalkunhoitaja uskoo energiayhtiöissä aukeavan ostopaikkoja vuoden aikana. Dollin suosikkeja energiayhtiöistä ovat Marathon Petroleum ja ConocoPhillips.
Dollin ostolistalla ovat myös finanssialan toimijat. Ne ovat tulospohjaisesti edullisesti arvostettuja suhteessa markkinaan. Pankkien korkokatteet vahvistuvat, kun korkokäyrä jyrkkenee. Myös vakuutusyhtiöt hyötyvät korkojen noususta, sillä ne sijoittavat ison osan asiakkaiden maksamista vakuutusmaksuista joukkolainoihin. Joukkolainojen odotettu tuotto kasvaa korkojen noustessa. Dollin suosikkeja rahoitusalan yhtiöistä ovat Bank of America, Mastercard, MetLife ja AFLAC.
Doll jakaa teknologiayhtiöt kolmeen kategoriaan. Hän ylipainottaa perinteisiä teknologiayhtiöitä, jotka ovat suhteellisen maltillisesti arvostettuja. Niissä on matalampi korkoriski, sillä sijoittajat eivät odota yhtä nopeaa liiketoiminnan kasvua kuin nuorilta teknologiayhtiöiltä. Yksittäisistä kategorian yhtiöistä Dollin suosikkeja ovat Intel, Cisco ja Applied Materials.
Lisäksi hän suosii suuria teknologiayhtiöitä eli ”mega capeja”. Niistä hän mainitsee Microsoftin, Applen, Netflixin, Amazon.comin ja Meta Platformsin
Nuorten kasvuyhtiöiden lisäksi Doll alipainottaa yleishyödykkeitä ja telekommunikaatiota. Sijoituskonkari välttää omaisuuslajeista korkotuotteita.