Sijoitusosaamisen lisäämisellä voidaan tavoitella kaikille tasa-arvoisia mahdollisuuksia vaurastua lähtökohdista riippumatta.
Useiden tutkimusten mukaan sosioekonominen asema ja eriarvoisuus periytyvät ylisukupolvisesti etenkin kaikkein pienituloisimmissa ja huono-osaisimmissa perheissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan keskeinen syy tähän on puutteellisuus aineellisissa voimavaroissa eli tuloissa, omaisuudessa ja asumistasossa. Näiden hankkiminen edellyttää yleensä koulutusta, ammattia ja tiettyä asemaa työelämässä.
Koulutuksella on vaikutusta yksilön tietoihin, taitoihin, henkilökohtaisiin arvoihin sekä ammattiasemaan, joista viimeisin on yhteydessä työoloihin ja toimeentuloon. Rahatilanne puolestaan määrittää kuluttamisen ja asumisen tason. Kierre on siis valmis.
Kasvuympäristö luo pohjaa tulevaisuudelle
Muualla maailmassa jopa synnyinseutu saattaa määrittää koko elämän suunnan, mutta meillä Suomessa on onneksi joitakin mahdollisuuksia vaikuttaa oman polun muotoutumiseen muun muassa maksuttoman koulutuksen ansiosta.
Vanhempien valinnoista ei koidu välittömiä seuraamuksia heidän lapsilleen, vaan esimerkiksi vähemmällä toimeen tulleen työläissuvun jälkipolven edustajista voi yhtä lailla tulla korkeasti koulutettuja ja varakkaita aikuisia. Tämä on todella hieno piirre hyvinvointivaltiossamme.
Asiat eivät kuitenkaan ole ihan näin mustavalkoisia. Etuoikeutetuimmat voivat saada taloudellista tukea vanhemmiltaan, jolloin pienituloiseksi opiskelijaksi ryhtymisen kynnys on matalampi kuin köyhemmän perheen lapsilla, joille vaihtoehdot ovat rajatumpia taloudellisen epävarmuuden ja turvattomuuden vuoksi.
Raha ei tuo onnea, mutta se auttaa ponnistamaan korkeammalle, kun elämän perustarpeet ovat kunnossa.
Myös kouluttautumiseen kannustamisessa on valtavia eroja: jotkut miltei kasvatetaan ajatukseen siitä, että lukioon ja yliopistoon meneminen ovat itsestäänselvyyksiä, kun taas toisissa kahvipöydissä koulutuksesta ei puhuta sanallakaan tai sitä voidaan pitää jopa ajanhukkana.
Koulutusmahdollisuuksien eriarvoistumisen taustalla ovatkin ennen kaikkea kasvuympäristön asenteet. Lähtökohdat eivät siis ole missään nimessä tasavertaiset kaikille.
Sijoittaminen ei ole vain hyväosaisille
Vanhempien taloudellisen tilanteen lisäksi kasvatuksella on tärkeä rooli siinä, minkälainen suhde rahaan jälkikasvulle muodostuu.
Osa vanhemmista keskustelee palkoista avoimesti lasten kuullen ja opettaa heille taloudenpidon perusasioita ikätasolle sopivalla tavalla. Joissakin kodeissa raha sen sijaan on tabu.
Toisissa perheissä sijoittamisesta puhuminen on arkipäivää ja lapsille on ostettu osakkeita jo pienestä pitäen, kun toiset tutustuvat koko aiheeseen vasta aikuisiällä, jos silloinkaan.
On selvää, että muhkean pesämunan vauvana perustetusta osakesalkusta saavalla nuorella aikuisella on aikamoinen etumatka verrattuna ikätoveriin, joka lähtee sijoittamisessa liikkeelle nollasta – tai ei aloita ollenkaan.
Lapsuudessa saadulla rahakasvatuksella ja -puheella on ylipäätään valtava merkitys taloustaitojen kehittymisen kannalta. Lapsuudenkodin olosuhteiden ei kuitenkaan saisi antaa määrittää koko loppuelämää varallisuuden rakentamista lannistavana tekijänä.
Toisin kuin silloin tällöin kuulee väitettävän, sijoittamisella voidaan kuroa umpeen yhteiskunnan ääripäiden välistä kuilua. Siitä on tehty niin vaivatonta, että ihan jokaisen kannattaisi laittaa rahansa poikimaan, edes kympillä kuussa.
Monella on varaa nipistää viikonloppuherkkujen, viinipullon tai lottokupongin verran menoistaan. Ihmiset toki arvottavat asioita eri tavalla ja priorisoivat rahankäyttöään, mutta sille voi myös sokaistua. Elämästä nauttimista ei ole tarpeen lopettaa, usein sille vain on tarjolla edullisempiakin vaihtoehtoja.
Vähävaraisesta perhataustasta voi olla jopa hyötyä tässä mielessä, sillä vaatimattomissa oloissa vietetty lapsuus edellyttää yleensä luovuutta keksiä ilmaista tekemistä tai keinoja säästää vaikkapa ruoka- ja vaatekustannuksissa. Muistelemalla lapsuuttaan voi saada uudenlaisia ideoita venyttää senttiä.
Voisiko jostakin siis pihistellä sen verran, että saisi hieman säästettyä sivuun tulevaisuutta varten: tehdä itse lounaat töihin, valita kaupasta punalaputettuja tuotteita tai vaihtaa kampaajakäynnit kotivärjäykseen?
Mihin sitten törsääkään, on taatusti palkitsevampaa antaa rahan tehdä tehtävänsä pörssissä.
Sijoittamisen hienous piilee siinä, että se sopii oikeastaan kaikille. Monella on mielikuva salkkua kantavista pukumiehistä, graafien ja lukujen tuijottelusta sekä samppanjanhuuruisesta glamourlaiffista snobien keskellä. Sijoittamista saatetaan pitää elitistisenä toimintana.
Todellisuudessa keskivertosijoittaja taitaa tänä päivänä olla ihan vain rahastoihin kuukausittain pienen prosentin palkastaan automatisoidusti säästävä tavan ihminen. Naapuri, kollega tai vaikka kaupan kassa.
Opitut toimintamallit vaurastumisen tiellä
Miksi monet suomalaiset eivät sitten kuitenkaan sijoita? Sitä ei yksinkertaisesti pidetä lainkaan varteenotettavana vaihtoehtona.
Taustalla ovat sosioekonomisen aseman kautta opitut toimintamallit, jotka voivat olla ristiriidassa varallisuuden kerryttämisen kanssa: jos on koko ikänsä tottunut siihen, että loppukuusta laskeskellaan senttejä ja turvaudutaan harkitsemattomiin hätäratkaisuihin arjesta selviytyäkseen, voi olla vaikeaa tarkastella omaa talouttaan muusta perspektiivistä.
Heikot taloustaidot yhdistettynä epävarmuuteen ja vääriin uskomuksiin luovat illuusiota kykenemättömyydestä. Ei uskalleta, osata tai pystytä säästämään, saati sijoittamaan. Tämä kaivaa yhä syvempää eriarvoisuuden kuoppaa.
Lisäksi osaa mietityttää riski varojen menettämisestä. Historian valossa tämä on pitkällä aikavälillä niin epätodennäköistä, että ennemmin tulisi ajatella säästävänsä rahaa inflaatiolta pankkitiliä tai patjanalusta paremmin suojaavassa paikassa, pörssissä.
Etenkään matalan riskin sijoituskohteita ei tulisi verrata uhkapelaamisen kaltaisiin riskinottoihin, vaikka sijoittaminen saattaakin arveluttaa stagflaation uhan alla.
Säästöillä luodaan turvaa ja mielenrauhaa, sijoituksilla vaurautta.
Mutkia ei voida vetää suoriksi sanomalla, että tällaiset yhteiskunnan rakenteelliset ongelmat ratkeaisivat kansankapitalismilla.
On kuitenkin selvää, että talouslukutaidon ja sijoitusosaamisen parantaminen on meidän kaikkien yhteinen etu. Mitä enemmän sijoittamisesta jaksetaan jauhaa, sitä normalisoidumpaa ja suositumpaa siitä tulee.
Eri taustoista lähtöisin olevien sijoittajien määrän kasvu merkitsee moniäänisempää ja kollektiivisempaa talousvaikuttamista. Kansalaisnäkökulma on tärkeä myös talouden saralla.
Siksi sijoittaminen on oivallinen keino taistella eriarvoisuuden tilastollisia todennäköisyyksiä vastaan.
Lue myös: Pitkittyneesti köyhien määrä Suomessa tuplaantunut
