Amerikkalaisen kauppajätin kasvutarina voimissaan – Inflaatiopeikko nakertaa kuitenkin kannattavuutta

Costcon jäsenmaksuperusteinen liiketoimintamalli on osoittanut toimivuutensa.
Costco Costco

Maailman yksi suurimmista kauppaketjuista, Costco, raportoi torstaina tuoreimman kvartaalin lukemat. Sijoittajilla oli ennen tulosraporttia pelko puserossa, koska viime viikkoina useiden yhtiöiden tulosjulkaisu on johtanut osakekurssilaskuun. Syynä on monta kertaa ollut heikko ohjeistus ja toisaalta korkean inflaation vaikutukset kannattavuuteen. Costco suoriutui kelvollisesti, varsinkin jos vertailukohtana on kauppaketju Targetin tulospettymys.

Costcon liikevaihto oli yhteensä 52,60 miljardia dollaria toukokuun 8. päivä päättyneellä vuosineljänneksellä. Liikevaihto kasvoi 16 prosenttia verrattuna viime vuoden vertailukauteen. Se myös ylitti analyytikoiden konsensusennusteen, joka oli 51,71 miljardia dollaria.

Pienoinen pettymys Costcon luvuissa oli samojen tavaratalojen myynti suhteessa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Se kasvoi 10,8 prosenttia, kun konsensusennuste oli 11,8 prosenttia.

Viimeisimmät kvartaalit ovat kuitenkin myynnin osalta sujuneet vahvasti. Kuluvan tilikauden liikevaihto on nyt yhdeksän kuukauden jälkeen yhteensä 152 miljardia dollaria. Yhtiö on siis matkalla kohti yli 200 miljardin dollarin liikevaihtoa. Edellisen kokonaisen tilikauden liikevaihto oli 196 miljardia dollaria.

Costcon tuoreimman vuosineljänneksen tulos oli 1,4 miljardia dollaria ja osakekohtainen tulos oli 3,04 dollaria. Osakohtainen tulos osui analyytikoiden odotuksiin. Viime vuonna vastaavaan aikaan Costcon tulos oli 1,2 miljardia dollaria ja osakekohtainen tulos oli 2,75 dollaria. 

Costcon kannattavuus heikkeni vuodentakaisesta. Yhtiön bruttomarginaali oli 11,9 prosenttia. Se on matalin vuoden 2007 jälkeen. Kannattavuutta heikensi erityisesti kohonneet rahti- ja palkkakustannukset Yhdysvalloissa. 

Costco aikoo nostaa tiettyjen ruokatuotteiden hintoja, jotta se saisi paremmin inflaatiosta johtuvat kulut katettua. Kilpailijoita heikompaa bruttomarginaalia tasapainottaa jäsenmaksutulot. Jäsenmaksu on USA:ssa 60 tai 120 dollaria vuodessa riippuen jäsenyyden tasosta. Jäsenet pääsevät käsiksi Costcon tarjoamiin etuihin ja tarjouksiin. 

Costco on kauppaketju Walmartin tavoin hyvin asemoitunut korkeaan inflaatioon. Yhtiön monien tuotteiden kysyntä on vakaata yli taloussyklien. Costco pystyy tarjoamaan jäsenille edullisia hintoja suurten volyymien ansiosta. Viime aikoina se on myös esimerkiksi myynyt polttoainetta alle kansallisen keskihinnan. 

Costcon osake halpeni ensin torstain jälkimarkkinoilla ja perjantain pre-markkinassa noin kaksi prosenttia, mutta on kääntynyt perjantain pörssipäivässä vajaan prosentin verran plussalle. 

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Analyysi: Kasvukupla puhkesi - arvo-osakkeet jyräsivät voimalla eetteriin

Seuraava artikkeli

Wärtsilän uusi liiketoimintamalli auttaa asiakkaita hiilineutraaliin energiantuotantoon