Saksalaisen kasvuyhtiön markkina-arvossa eivät kasvunäkymät näy.
Delivery Hero on saksalainen monikansallinen kasvuyhtiö, joka liiketoimintaa on ruoan online-kotiinkuljetuspalvelu. Yhtiö toimii 50 maassa ja se on Suomessakin tunnetun Foodoran emoyhtiö. Yhtiö listautui vuonna 2017.
Yhtiön markkina-arvo on laskenut jyrkästi. Viime vuoden lopussa yhtiön markkina-arvo oli lähes 25 miljardia euroa. Nyt arvo on romahtanut 6,6 miljardiin euroon. Yhtiön kurssi on tällä hetkellä 28 euroa, mikä on lähellä viiden vuoden takaista 25 euron listautumishintaa.
Delivery Heron kasvu on ollut kuitenkin vakuuttavaa. Vuonna 2019 yhtiön ylsi alle 1,5 miljardin euron liikevaihtoon, mutta viime vuonna liikevaihto ylsi jo lähes 5,9 miljardiin euroon. Analyytikoiden konsensusennuste tälle vuodelle on 9,5 miljardin euron liikevaihto.
Yhtiö on tähän asti tehnyt tappiota ja tälle vuodellekin analyytikot odottavat 5,5 euron tappiollista osakekohtaista tulosta.
Tammi-maaliskuun aikana Delivery Heron liikevaihto nousi 52 prosenttia edellisvuodesta 2,05 miljardiin euroon. Analyytikot olivat odottaneet keskimäärin kuitenkin 2,13 miljardin euron liikevaihtoa. Yhtiö odottaa vuoden 2023 lopun jälkeen tuloksen kääntyvän positiiviseksi.
Sijoittaja ja sijoituskirjailija Mika Hyttinen analysoi Delivery Heroa yllä olevalla videolla.