Makrotalous

Vihreiden Suomela ja Niinistö: EU:n on päästävä irti fossiiliriippuvuudesta Putiniin ja autoritaarisiin valtioihin

Suomen ja EU:n on lopetettava Putinin sotakassan tukeminen, vaativat Iiris Suomela ja Ville Niinistö.

Vihreiden puheenjohtajan sijainen Iiris Suomela. Kuvaaja: Iris Flinkkilä.

Vihreiden mukaan Venäjän tuhoisa hyökkäysota Ukrainassa on viimeinen osoitus siitä, että Euroopan on irtauduttava riippuvuudestaan autokraattisten maiden tuottamaan fossiiliseen energiaan.

Vihreä siirtymä on nyt olennainen osa Euroopan turvallisuusarkkitehtuuria.

Tähän mennessä esimerkiksi Suomi ei ole onnistunut irtautumaan riippuvuudesta venäläisenergiaan. Sähköenergian tuonnin arvo Venäjältä nousi maaliskuussa 257 prosenttia edellisvuodesta. Maakaasun tuonnin arvo nousi puolestaan maaliskuussa lähes 112 miljoonaa euroa ja 282 prosenttia edellisvuodesta. Maakaasun hinnat ovat moninkertaistuneet viime vuoteen verrattuna.

Alustavien tullausjärjestelmien raporttien perusteella huhtikuussakin maakaasun tuonnin arvo Venäjältä oli korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Iiris Suomela ja Ville Niinistö painottavat, että Euroopan on vauhditettava vihreää siirtymää ja fossiilisesta energiasta irtaantumista. Niinistö ja Suomela esittelivät vihreiden ratkaisuja yleisötilaisuudessa Helsingissä perjantaina 6.5. Esitys on myös luettavissa Vihreiden nettisivuilta.

”Venäjän hyökkäys Ukrainaan on paljastanut karmealla tavalla myös sen kuinka riippuvaisia olemme Venäjän energiasta. Ilmastokriisin ratkaiseminen energiaitsenäisyyttä lisäämällä ja kiertotaloutta vahvistamalla on myös väline turvallisuusuhkien ehkäisyyn, demokratian ja kansainvälisen oikeuden vahvistamiseen sekä autoritääristen voimien heikentämiseen”, Niinistö sanoo.

Niinistö ja Suomela esittävät, että komission tulisi laatia kunnianhimoinen strategia, jolla vauhditetaan koko EU:n siirtymää fossiilisista uusiutuviin energialähteisiin ja varmistetaan energiaitsenäisyys fossiilisesta tuontienergiasta.

”Vuonna 2020 jopa 23 prosenttia EU:n öljystä, 40 prosenttia kaasusta ja 45 prosenttia kivihiilestä oli tuontitavaraa Venäjältä. Suomen osalta nämä luvut ovat osin vielä korkeammat. Tarvitaan koko EU:n talouden ohjaamista energiasiirtymän toteuttamiseen ja näistä Putinin sotakassaa tukevista hankkeista irtautumiseen”, Suomela vaati.

Suomela mukaan samalla on tärkeä varmistaa, ettei EU siirry yhden autoritaarisen valtion rahoittamisesta toiseen.

”Pelkkä fossiilienergian hankinta muista lähteistä kuin Venäjältä ei riitä; fossiiliriippuvuus on kokonaisuudessaan katkaistava.”

Niinistö näkee, että Euroopan unionin Fit for 55 -ilmastopaketin tavoitteita on varaa kiristää.

”Fit for 55 -paketin esitykset eivät nykyisellään vastaa muuttuneeseen tilanteeseen. Kun sota Ukrainassa alkoi, europarlamentissa ja jäsenmaissa ovat voimistuneet äänet siitä, että kaikesta venäläisestä energiasta on irtauduttava heti ja EU-komission ilmastolakipaketin tavoitteita uusiutuvassa energiassa ja energiatehokkuudessa on entisestään kiristettävä. Energiatehokkuusdirektiivin tavoite on nostettava 45 prosenttiin ja uusiutuvan energian direktiivin tavoite 56 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.”

Suomela korostaa, että energian säästäminen on myös keskein keino vähentää riippuvuutta Venäjän tuontienergiasta. 

”Suomen hallitus tukee jo rakennusten energiaremontteja, kuten öljykattilan vaihtamista maalämpöön. Jokainen meistä voi tehdä osansa esimerkiksi huonelämpötilaa laskemalla ja tarpeetonta autoilua vähentämällä.”

Suomelan mukaan on kuitenkin selvää, ettei kaikilla ole samoja mahdollisuuksia osallistua näihin talkoisiin.

”Siksi on tärkeää, että kun tuemme ihmisiä, emme tue hetken helpotusta, vaan tuemme aidosti kestävää muutosta pitkällä aikavälillä. Usein tämä auttaa myös säästämään arjen kuluissa, kuten bensa- tai öljykuluissa”, Suomela toteaa.

Kommentoi
Ylös
>