Sijoitusideat

Ny rillataan – pallogrilli pörssistä pilkkahintaan?

Grillaajien suosikkimerkki Weber on laskenut pörssilistautumisestaan lähes 60 prosenttia.

Kun Yhdysvalloissa vietettiin maanantaina Muistopäivää pörssin pysytellessä kiinni, vihdoin tiistaina arvopaperimarkkinoille kantautui tieto Suomen jääkiekkomaajoukkueen arvokisamenestyksestä. 

Pallogrillistä tutun Weberin (WEBR) kurssi ampaisi lähes kuuden prosentin nousuun, mutta kurssinousu hiipui iltaa kohti toisin kuin kultajuhlat. Weber on tuore pörssitulokas viime elokuulta, ja kuten monien vertaisten, sen kurssikehitys punoittaa kuin raaka pihvi kylmäaltaassa.

Weberin osakekurssi on pärjännyt samalla tapaa kuin Yhdysvaltain maajoukkue pronssipelissä. Ensimmäinen erä meni hyvin, mutta sen jälkeen peli on ollut lähes pelkkää alamäkeä. Weberin osakekurssi on laskenut lähes 60 prosenttia pörssitaipaleensa alusta.

Markkina-arvo on haihtunut savuna ilmaan. Uskaltaako osakkeeseen koskea pitkällä makkaratikullakaan? 

Weberin grilli on jäähtymässä

Vuonna 2021 Weberin liikevaihto kasvoi 30 % ja oli 2 miljardia dollaria. Myynnistä 75 % koostui grilleistä ja loput kulutus- ja lisätarvikkeista. 80 % yhtiön myynnistä muodostui vähittäiskaupoissa ja 20 % digitaalisissa tai yhtiön omissa kanavissa. Yhtiön myynti on kasvanut 10 % vuosivauhtia vuodesta 1980 saakka. Sen maailmanlaajuinen markkinaosuus on 24 %.

Weberin grillit eivät ole tunnettuja pelkästään suomalaisille, vaan sillä on laaja tunnettuus kehittyneillä markkinoilla. 

Weber on malliesimerkki yhtiöistä, jota rasittaa miltei kaikki tämänhetkiset haasteet. Kohonneet raaka-ainehinnat ovat kasvattaneet materiaalikustannuksia, toimitusketjuongelmat ovat lisänneet rahtikuluja ja kasvattaneet varastoja. Lisäksi kysyntä on vaimeaa, koska grillejä ostettiin koronaepidemian aikana ennätystahtiin.

Weberin toisen vuosineljänneksen tulos oli markkinoille suuri pettymys. Sekä myynti että tulos jäivät odotuksista. Myynti laski seitsemän prosenttia ja käyttökateprosentti (EBITDA) laski lähes yhdeksän prosenttiyksikköä 14 prosenttiin. Tämän seurauksena ensimmäisen vuosineljänneksen tulos kääntyi tappiolle. 

Weber ohjeistaa vuoden 2022 myynnin jäävän 1,65-1,8 miljardin dollarin haarukkaan. Yhtiö joutui puolittamaan aiemman käyttökateohjeistuksensa 140-180 miljoonaan dollariin.

Sijoittajat eivät usko osakekurssin elpyvän. Weberin osakekannasta on myyty lyhyeksi 45 %, mikä tarkoittaa, että sijoittajat pyrkivät hyötymään kurssilaskusta. 

Analyytikot ovat laskeneet tavoitehintojaan kurssilaskun perässä. Tällä hetkellä keskimääräinen tavoitehinta on 8,2 dollaria. Weberiin tuntuu enää uskovan vain Microsoftin perustajan Bill Gatesin säätiö, joka omistaa yhtiöstä lähes viisi prosenttia, ja BDT Capital Partners, joka toi yhtiön pörssiin ja omistaa osakekannasta yhä 48 prosenttia.

Huolena on myös suurehko velkalasti, lähes miljardi dollaria, ja tuloksentekoon nähden suuri osakeperusteinen palkitseminen, joka on ollut erityisesti teknologiayhtiöiden vitsaus. 

Seuraamisen arvoinen yhtiö ja osake

Velkalastin vuoksi yrityksen arvostusta kannattaa arvioida koko yritysarvon (EV) huomioivin mittarein. Koska viimeinen tilikausi oli poikkeuksellinen, on mielekkäintä käyttää arviossa yhtiön tai analyytikoiden ennusteita. Näin ollen yhtiön EV/EBITDA kerroin on noin 20 ja EV/S kerroin on noin 1,8. Yhtiö onkin nykykunnossa varsin arvokas hiipuvaan kasvuun ja heikkoon tulokseen nähden.

Weber listautui huonoimpaan mahdolliseen aikaan, eikä voimakas kurssilasku vielä ole syy ostaa osaketta.

Heikkouksista ja vaikeuksista huolimatta sen vahva markkina-asema, voimakas brändi ja kahden prosentin efektiivinen osinkotuotto tekevät yhtiöstä seuraamisen arvoisen. Kun kustannuskehitys normalisoituu ja yhtiön hinnankorotukset menevät lävitse, voi liiketoiminta jälleen kääntyä kannattavaksi. 

Jos kysyntä pysyy yhtiön viimeksi ennustamalla tasolla, voi osakekurssi liikkua suuren lyhyeksi myydyn osakepotin takia nopeasti ja voimakkaasti ylöspäin. Mitalijuhlien lisäksi kesäkin koittanee tänne pohjolaan viimeistään syksymmällä. Vähintään sinne saakka kannattaa sijoittajan seurata Weberin kehitystä.

Kommentoi
Ylös
>